Alkusyksyn Isossa Numerossa Baba Lybeck, Naomi Klein ja tarinoita siirtolaisten pääsemisestä työn syrjään

Käärimme Ison Numeron toimituksessa hihat heti kesälomien jälkeen. Syyskauden ensimmäisessä lehdessä johtotähtinä ovat Baba Lybeck, Naomi Klein ja Rosa Meriläinen. Lisäksi lehdessä on luettavana Kaisa Viitasen kirjoittamat mielettömän hienot tarinat siirtolaisten päämisestä työn syrjään.

Tuorein Iso Numero -kasvo on Baba Lybeck, joka kertoo suhteestaan Uutisvuotoon, kirjallisuuteen ja huumorin parantavaan voimaan.

Kerromme myös Ahvenanmaalta alkaneesta Keikkapoolista, joka työllistää erityisesti Itä-Euroopasta Suomeen saapuvia romaneita ja auttaa heitä pääsemään elämän alkuun uudessa kotimaassaan. Pooli on tärkeä tyhjenevillä saarilla asuville ahvenanmaalaisille, jotka tarvitsevat osaavia käsiä pyörittämään yrityksiä.

Lisäksi pureudumme Yhdysvalloissa vellovaan Trump Show’hun. Palkittu tietokirjailija Naomi Klein kertoo pitkässä haastattelussa, kuinka Trumpin luoma mediasirkus on monin tavoin harkittu veto radikaalin poliittisen ohjelman toteuttamiseksi.

Lehden vieraskolumnistin paikkaa pitää Rosa Meriläinen.

Tavalliseen tapaan lehdestä löytyy suomalaisen kulttuurilehdistön parhaita paloja muun muassa Naturasta ja Lähikuva-lehdestä. Lehden sisällöstä kolmasosa kootaan Isoa Numeroa kustantavan Kulttuuri-, tiede- ja mielipidelehtien liitto Kultti ry:n 200 jäsenlehdestä.

Käy ostamassa nyt omasi liivilliseltä myyjältä – tuet samalla rehellistä työntekoa ja parannat konkreettisesti myyjän toimeentuloa.

Ja vielä – seuraava lehti ilmestyy myyntiin 2. lokakuuta, mikä tarkoittaa että tämä syksyn ensimmäinen lehteä on tarjolla kaduilla poikkeuksellisen lyhyen aikaa.

Anna palautetta

Lehden tekemisen lisäksi meillä on myyjien ja kumppaneiden kesken meneillään useampi keskustelu syksyn ja ensi vuoden hankkeista.

Tavoitteena on muun muassa luoda syksyn mittaan myyntipaikkajärjestelmä, jotta myyjien ja lukijoiden olisi helpompi löytää toisensa. Panostamme myyjien koulutukseen, jotta parhaimpien myyjiemme opit leviäisivät tehokkaasti kaikkien keskuuteen.

Tässä työssä on teillä ystävillä tärkeä rooli: saamme aika ajoin teiltä ruusuja ja risuja liittyen niin lehden sisältöön kuin myyjien toimiin kaupungilla.

Kaikki palaute on meille todella tärkeää. Puhumme viesteistä aina myyjäkokouksissa, annamme erityisen positiivisesta palautteesta ilmaisia lehtiä ja nostamme aina tarvittaessa pahasti töpänneen myyjän kanssa kissan pöydälle.

Jos otatte meihin yhteyttä, niin jos mitenkään mahdollista mainitkaa myyjäkortista löytyvä myyjänumero. Ilman sitäkin viesti on tärkeä, mutta numeron avulla voimme ohjata palautteen oikealle henkilölle.

Syksyn aikana keräämme mielipiteitä ja palautteita erillisillä lukijakyselyllä. Siitä tiedotetaan erikseen.

On meneillään Ison Numeron kuudes vuosi ja meillä on laskujemme mukaan noin 120 myyjää, joista 30 on myynyt lehteä yli 3 vuotta. Lehti tarjoaa on aidosti merkityksellistä työtä ja tuloa useille kymmenille ihmisille niin Suomessa kuin ulkomailla.

Tämä työ ei ole mahdollista ilman jokaisen lehden ostajan tukea – kiitos siitä taas kerran.

Ison Numeron toimitus