Todettua kehitystä

Ihmisillä on taipumus ruoskia itseään: tuhlaamme ja sotkemme maapalloa. Ja onhan itsekritiikille syynsä. Mutta kehitystäkin tapahtuu. Nykyihminen on tiukan paikan tullen jopa hyvä pidättäytymään, kirjoittaa Juha Kauppinen.

Vuosikymmen sitten tein juttua palautuspulloista. Silloin kysyttiin, eikö kovaa HDPE-muoviakin voitaisi kierrättää pehmeän limsapullomuovin ohessa. Palautusbisneksen pomo tokaisi, että no sittenhän joku vielä vaatisi, että ketsuppipullojakin pitäisi saada kierrättää!

No nyt niitä kierrätetään, tosin ilman panttia, mutta silti.

Muovin kierrätyksessä veivät eteenpäin uutiskuvat valtamerten jättimäisistä roskamuovilautoista.

Muussakin on onnistuttu. Energiasyöppöjä valoja korvataan vähän syövillä led-lampuilla ja älykkäällä valaistuksella.

Sähköautojen läpimurron suuntaan vie esimerkiksi Volvon viimevuotinen ilmoitus luopua dieselautoista ja panostaa sähköön.

Toki ihmisellä on myös vähemmän mairittelevia taitoja. Osaamme huijata, sekä muita että itseämme. Olemme taitavia todistelemaan, kuinka hirveän vaikeaa kehitys on.

Loppuvuodesta pääministeri ja ympäristöministeri tanssivat voitonjuhlia lulucf-päätöksestä yhdessä metsäteollisuuden kanssa. EU:n kanssa saatiin sovittua, että Suomi voi lisätä hakkuita tuntuvasti.

Pykälät kuulemma täytetään, ja kaikki on kunnossa.

Ehkä näin. Sitä on kuitenkin vaikea muuttaa muuksi, että monimuotoisuuden suojelemiseksi tarvittaisiin vanhojen metsien verkostoja, joita ei nykymenolla synny, kun metsät hakataan nuorina. Enkä ole ihan varma, onko Suomessa käännetty viimeisin kivi hiilinieluasiassakaan: koko keskustelu on lähtenyt siitä, mitä me nyt saamme hakata sen sijaan, että kysyttäisiin, miten voisimme näyttää mallia ilmaston suojelemisessa ja hiilivarastojen kasvattamisessa.

Lulucf-päätöstä ympäröivässä keskustelussa kehuskeltiin samaan aikaan, että Suomen kestävä tapa hoitaa metsiä kelpaisi vientituotteeksi maailmalle – mutta kun joku ehdotti hakkuiden hillitsemistä, vastaus oli, että turha sitä on yrittää hillitä, maailmalla nuo kuule hakkaavat joka tapauksessa.

Eli voimme näyttää esimerkkiä hakkaamisessa, mutta emme siitä pidättäytymisessä? Olisiko noin kunnianhimottomalla ajattelulla saatu moottorivallankumousta alulleen tai halogeenivaloja vaihdettua ledeihin? Tuskin.

Kirjoitan kirjaa luonnon monimuotoisuuden hupenemisesta. Eräs haastateltavani epäili metsillemme käyvän huonosti. Että metsäteollisuutta on Suomessa yhtä vaikea pysäyttää kuin ilmastonmuutosta. Ovat luonnonvoimia molemmat.

En usko tähän. Olemme tulleet luolista, kulkeneet kognitiivisen vallankumouksen kautta teknologian huipulle. Ihminen pystyy hämmästyttäviin saavutuksiin.

Rajana on mielikuvitus, eikä aina edes se.

Kirjoittaja on toimittaja ja tietokirjailija.