Vapaus palata, mutta ei jäädä

Vapaaehtoisen paluun järjestelmässä palataan nykyään eniten Irakiin, toiseksi eniten Albaniaan. Iso Numero matkusti Albaniaan selvittämään, ketkä Albaniasta lähtevät – ja palaavat.

Taksi pompottelee alas kuoppaista hiekkatietä, joka ei oikeastaan ole niinkään tie kuin satunnainen kaistale maata kivitalojen välissä. Ollaan Albanian pääkaupungin Tiranan reunamilla laittomalla asuinalueella.
Taksikuski Aleksander Lami vie meidät kotiinsa, kolmekerroksiseen kivitaloon, josta Lamin perhe vuokraa alinta kerrosta toiselle perheelle. Se on yksi Albanian yli 400 000 laittomasti rakennetusta talosta. Tämä tarkoittaa sitä, ettei Lami virallisesti omista taloaan eikä voi siis esimerkiksi myydä sitä. Periaatteessa viranomaiset voisivat määrätä talon purettavaksi koska tahansa.
Koti oli silti edelleen paikallaan, kun Lami perheineen palasi kahden kuukauden toivioretkeltä Suomesta vuoden 2017 maaliskuun lopussa. Perheen isä palasi vanhaan työhönsä taksikuskina. Kaikki oli ennallaan, paitsi se, että turvapaikanhakureissuun tuhraantuivat perheen säästöt, 3 500 euroa. Laiton asuinalue näyttää tavallaan normaalilta: rakennusten kivijaloissa on pieniä sekatavarakauppoja. Toisaalta täällä näyttää epänormaalilta: kaupungin infrastruktuuri, kuten päällystetyt tiet tai sähköverkko, puuttuu. Asukkaat ovat keksineet omia ratkaisujaan vesi- ja jätehuoltoon.
Lapset potkivat palloa Lamin talon viereen unohtuneella jättömaalla.
***
Nousemme portaat ylös ja tapaamme kuskimme puolison Manushaqe Lamin, 2-vuotiaan Rubinin, 6- vuotiaan Klean ja 16-vuotiaan Arditin. Juuri Ardit oli Suomen-reissun syy. Hän sairastaa kystistä broosia, periytyvää aineenvaihduntatautia, joka on Albaniassa selvästi yleisempi kuin muualla Euroopassa.
Sairaus vaikuttaa muun muassa keuhkoihin ja sisäelimiin. Varsinaista parannusta tautiin ei ole, mutta oireita voi lievittää antibiooteilla ja joskus keuhkojen siirtoleikkauksella. Potilaat kuolevat suhteellisen nuorina.
Ardit Lami on 16-vuotiaaksi pieni ja hintelä. Hän kertoo tykänneensä Suomesta kovasti. ”Ilmasto oli keuhkoilleni paljon parempi.”
Poika viettää toistuvasti pitkiä aikoja keuhkosairaalassa Tiranan laitamilla. Isän mielestä hoito on Albaniassa surkeaa. ”Meidän täytyy lahjoa lääkäreitä ja hoitajia. Suomessa poika pääsi vain kahdeksi päiväksi sairaalaan, mutta hän voi siellä heti paremmin.”
***
Albanialaisen on lähes mahdotonta saada turvapaikkaa Suomesta, sillä Albania on turvalliseksi katsottu maa. Sairaus ei ylipäätään käy turvapaikan perusteeksi. Aleksander Lami ei tiennyt näitä asioita, kun hän päätti yrittää auttaa poikaansa.
Perhe oli ehtinyt oleskella Helsingissä vain kuukauden, kun he saivat kielteisen päätöksen. Päälle napsahti vielä kahden vuoden matkustuskielto EU-maihin.
Lopulta Lamit päättivät palata kotiin vapaaehtoisen paluun järjestelmässä, jota valvoo kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö IOM. Perhe sai IOM:lta paluuliput Istanbulin kautta Tiranaan ja yhteensä 800 euroa, joilla Aleksander Lami maksoi velkojaan ja osti pojalleen lääkkeitä.
Suomessa Lamin perhe ei juurikaan liikkunut vastaanottokeskuksen ulkopuolella. He eivät tutustuneet paikallisiin. Aleksander Lamin ennakkokäsitys Suomesta oli, että se on ihmisoikeuksia kunnioittava maa, jossa on hyvä terveydenhuolto.
”Ajattelin, että turvapaikan saa henkilö, jonka henki on vaarassa. Minun poikani henki on vaarassa, koska hän ei saa Albaniassa riittävää hoitoa”, Lami sanoo.
”Luulen, että monet albanialaiset ovat käyttäytyneet Suomessa huonosti, siksi meitä ei haluttu auttaa.” Vanhemmat haluavat esitellä keittiön lääkekaapin. He ottavat sieltä lääkepurkkeja, joissa on suomenkieliset reseptiliuskat.
”Nämä ovat paljon parempia lääkkeitä. Täkäläiset lääkkeet, ihan sama kuin vettä antaisi”, Manushaqe Lami sanoo.
Katuuko Aleksander Lami hukkareissua Suomeen? Hänhän menetti kaikki säästönsä, eikä saanut vastineeksi mitään.
”En yhtään. En välitä rahanmenosta. Halusin auttaa poikaani, joten kokeilin tätä. Miksi en olisi kokeillut.”
***
Vuonna 2015 Albaniasta saapui Suomeen ennätysmäärä turvapaikanhakijoita: 762. Vuonna 2016 tulijoita oli enää kolme. Lukemat heijastuvat myös Helsingin IOM:n vapaaehtoisen paluun tilastoihin. Järjestelmän piirissä on sekä vuonna 2016 että 2017 palattu eniten Irakiin, mutta Albania tuli heti kakkosena.
IOM:in Tiranan-toimisto taas kohtasi vuonna 2016 eniten palaajia Britanniasta (166), mutta Suomi tuli heti toisena (145). Esimerkiksi Saksa on suosittu kohdemaa, mutta sen kanssa Albanialla ei ole vapaaehtoisen paluun sopimusta, mikä selittää osaltaan Suomen korkeaa sijoitusta. Helsingin-toimiston alaisuuteen kuuluvat myös Islannista palaavat.
IOM Helsinki järjestää palaajien kotimatkan yksityiskohtia myöten. Heitä seuraa kullakin lentokentällä saattaja, joka hoitaa rajamuodollisuudet. Tarkoitus on huolehtia, että palaajat pääsevät kotikylään asti. Lähtijät saavat Helsingistä mukaansa hiukan käteistä – yleensä 200 euroa per aikuinen ja sata euroa per lapsi.
Lisäksi vastaanottajamaan toimisto voi myöntää hyödyketukea, jonka tarkoitus on auttaa palaaja jaloilleen. Tämä tuki ei yleensä ole käteistä, vaan toimisto voi esimerkiksi auttaa pienen yrityksen perustamisessa, maksaa vuokria tai lukukausimaksuja.
Vuonna 2016 IOM:in Tiranan-toimisto tosin jakoi hyödyketukea vain kolmelle palaajalle. Loput 142 saivat pärjätä pelkällä paluutuella.
***
Parin päivän kuluttua ensitapaamisestamme etsimme Aleksander Lamin tolpaltaan Tiranan keskustasta. Hän on luvannut ajaa meidät taksillaan maaseudulle Elbasanin kaupungin taakse. Menemme tapaamaan perhettä, joka vietti viitisen kuukautta Suomessa turvapaikanhakijoina. Kuratin perhe palasi kotiinsa maaliskuun puolivälissä.
Kookasta taloa ja pientä maatilkkua hoitavat isä Qazim ja äiti Fatbardha Kurati sekä 18-vuotias tytär Figerie ja 12-vuotias poika Flavio. Parikymppinen isosisko on jo mennyt naimisiin ja muuttanut lähitienoille puolisonsa kotiin.
Perhe päätyi Suomeen, koska Figerie Kurati oli lukenut maasta internetistä ja ihastunut. Hän toivoo edelleen palaavansa Suomeen opiskelemaan.
Qazim Kurati alkaa kertoa tarinaa, jossa vilahtelee uhkaavia puheluita, kidnappaajia, lunnaita ja salakuljettajia, joille hän on menettänyt kymmeniä tuhansia euroja. Käänteissä on vaikea pysyä mukana, eikä tarkentaviin kysymyksiin tule vastauksia.
Perheen isä on kiertänyt rakennushommissa Kreikassa, Italiassa ja Britanniassa. Siirtotyöläisenä keräämillään rahoilla hän yritti saada perheensä Englantiin. Hänen kaksi veljeään asuivat jo siellä ja houkuttelivat kolmattakin muuttamaan.
Qazim Kurati sanoo menettäneensä yhteensä 47 000 euroa yrityksessään viedä perheensä Englantiin. Kun hän yritti saada rahojaan takaisin, uhkailupuhelut alkoivat. Koko vyyhti sai alkunsa jo vuonna 2004, ja vuonna 2016 tilanne paheni uudelleen.
”Soittaja uhkasi viedä lapset, jos en maksa hänelle rahaa”, Qazim Kurati sanoo.
Perhe matkusti ensin Makedonian Skopjeen ja lensi sieltä Norjaan. Lopulta he saapuivat Helsinkiin, jossa he hakivat turvapaikkaa.
Tammikuussa perhe sai Maahanmuuttovirastolta (Migri) kielteisen turvapaikkapäätöksen. ”Sanoivat, että Albanian valtio voi suojella meitä”, Qazim Kurati sanoo.
”Sitten suomalainen poliisi kertoi, että jos ette palaa vapaaehtoisesti, tulee kahden vuoden matkustuskielto. He yhdistivät meidät IOM:iin.”
Kuratin perhe kertoo saaneensa IOM:ilta 50 euroa paluurahaa kullekin perheenjäsenelle.
Perheen toimeentulo on hataralla pohjalla. Heillä on yksi lehmä sekä kanoja ja kalkkunoita, joiden poikaset juoksentelevat pitkin peltoa. Päärynäpuiden sadosta he tienaavat jonkin verran ruokarahaa. Peltotilkulla ei juuri nyt kasva mitään.
Kenelläkään perheestä ei ole töitä, eikä isä ole kertomansa mukaan koskaan työskennellyt Albaniassa. ”Täällä kaikki tapahtuu suhteiden perusteella, eikä meillä ole niitä.”
Taksikuski Aleksander Lamin pojan tilanne on surullinen, mutta sairaus ei ole turvapaikan peruste. Kuratien tarinassa puolestaan riittää vaarallisia käänteitä ja loogisia aukkoja, ja sen yksityiskohtia on mahdoton tarkistaa. Kummallakaan perheellä ei ollut etukäteen tietoa turvapaikan saamisen edellytyksistä.
Albanian kansalaisilla on oikeus matkustaa EU-maihin ilman viisumia. Tämä tekee myös turvapaikkahakemusten jättämisestä heille melko yksinkertaista. Useat EU-maat ovat raportoineet albanialaisten turvapaikanhakijoiden määrän kasvusta parin viime vuoden ajalta.
Usean vuoden ajan valtaosa lähtijöistä on ollut Pohjois-Albanian asukkaita, erityisesti Shkodran kaupungista. IOM Tiranan Altin Kurdarin mukaan kaupungissa levitettiin ennen vuotta 2015 huhua, jonka mukaan muun muassa Saksasta saisi turvapaikan taloudellisin perustein.
Kurdari epäilee, että Suomeen saapuneiden albanialaishakijoiden suuri määrä vuonna 2015 selittyy juuri näillä huhuilla ja tuon vuoden yleisellä muuttoliikkeellä.
”Tyypillisesti väkeä lähtee paljon samasta kylästä tai kaupungista, kun huhut ovat kiertäneet. Nyt ei enää lähdetä joukolla Suomeen, mutta tänä vuonna on ollut jonkin verran liikettä Islantiin.”
Sama lainsäädäntö koskee Islantiakin, ja IOM on jo vastaanottanut muutaman palaajan. Lähtijöiden toivoa vain on mahdoton sammuttaa.
Artikkelia varten on haastateltu myös siirtolaisuusjärjestö IOM:in Helsingin-toimiston asiantuntijoita.

Teksti Johanna Vehkoo Kuvat Katja Tähjä

***

Vapaaehtoinen paluu – ulkomaalaislain ja EU:n palauttamispolitiikan kiertoilmauksista
Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestö IOM:n tukiohjelmat ovat tehneet vapaaehtoisen paluun käsitteen tunnetuksi, mutta vapaaehtoisella paluulla on näitä ohjelmien käyttöyhteyksiä laajempi rooli. Se on mukana sekä Euroopan unionin palauttamispolitiikassa että jäsenmaiden kansallisissa lainsäädännöissä.

Kansallinen lainsäädäntö, kuten Suomen ulkomaalaislaki, mainitsee vapaaehtoisen paluun mahdollisuuden maasta poistamisen yhteydessä. Ellei käännyttämis- tai karkottamispäätöksen saanut henkilö poistu maasta vapaaehtoisesti, hänet poistetaan maasta. Myös EU:n tasolla vapaaehtoisen paluun edistäminen sekä toisaalta poliisin toimittama maasta poistaminen on määritelty kiinteästi osana yhtenäistä palauttamispolitiikkaa, toisiaan täydentävinä lähestymistapoina.

Tutkijat ja aktivistit kritisoivatkin maasta poistamiseen kytketyn vapaaehtoisen paluun käsitettä ristiriitaisena ja harhaanjohtavana. Osa kriittisestä tutkimuksesta on luopunut käsitteen käytöstä, joskus se sijoitetaan lainausmerkkien sisään. IOM:n määritelmän mukaan ”vapaaehtoisen paluun tulee perustua henkilön omaan, tietoiseen ja harkittuun päätökseen lähtömaahan paluusta ilman painostusta”.

Paluun vapaaehtoisuus voidaan kuitenkin perustellusti kyseenalaistaa, jos oleskelun laillistaminen ei näytä mahdolliselta – vaikkei näissä ohjelmissa keskeisessä asemassa olevassa neuvonnassa tapahtuisikaan suoraa painostusta. IOM:n ohjelmien kautta kulkevilla ihmisillä on nimittäin taustalla useimmiten joko hylätty turvapaikkahakemus tai muu käännytys- tai karkotuspäätös tai oleskeluluvan saaminen näyttää muuten erittäin hankalalta. Vapaaehtoista paluuta harkitsevalle kolmannen maan kansalaiselle sen vaihtoehtona on siis useimmiten joko paluu poliisin saattamana ja tämän päälle useampien vuosien maahantulokielto EU:n alueelle, tai elämä paperittomana, ilman työlupaa ja sosiaaliturvaa, poliisia pakoillen.

EU on voimakkaasti edistänyt käsitteen käyttöä, kun se on kehittänyt yhteistä palauttamispolitiikkaa 2000-luvun alusta lähtien. Palauttamisdirektiivin (2008) mukaan vapaaehtoisen paluun tulisi olla ensisijainen paluumuoto EU-maissa. Se on poliisisaattoa edullisempi vaihtoehto sellaisten kolmansien maiden kansalaisten poistamiseksi, joille ei haluta myöntää oleskelulupaa. Se voidaan myös ymmärtää eräänlaisena kompromissina käännytyksiä ja karkotuksia epähumaanina kritisoivien kansalaistoimijoiden suuntaan.

Sekä EU että IOM korostavat vapaaehtoisen paluun ihmisoikeuksia kunnioittavaa luonnetta. Paluun vaihtoehtona ei kuitenkaan tarjota oleskelun laillistamisen mahdollisuutta, ja näin tämä diskurssi sivuuttaa oleellisen ihmisoikeuden eli vapaan liikkumisen oikeuden. Liikkuvien ihmisten omat pyrkimykset keskiöön asettava kritiikki on muunnettu uudeksi kiertoilmaukseksi: humaani palauttamispolitiikka.

Vapaaehtoisen paluun politiikan toimija ei ole kolmannen maan kansalainen vaan valtio – ja usein kansalaisjärjestöt sen kanssa yhteistyössä. Siirtolainen on politiikan kohde aivan kuten muussakin palauttamispolitiikassa. IOM:lle ja EU:lle siirtolaiset ovat joko resurssi tai taakka. Jälkimmäisessä tapauksessa heistä pyritään ”toimivasti ja turvallisesti” eroon (EU:n paluurahaston motto). Tavoitteena on mahdollisimman tehokas palauttaminen, niin taloudellisten kustannusten kuin imagohaittojenkin kannalta. Esimerkiksi Saksasta on vuosien 1979 ja 2013 välillä palannut yli puoli miljoonaa ihmistä IOM:n paluuohjelmien kautta, mikä kaunistaa humaanista julkisuuskuvasta huolta kantavan maan palauttamistilastoja huomattavasti.

Suomessa IOM on pienimuotoisesti tukenut palaamista vuodesta 1998 lähtien. Vuosina 2010–2012 ja 2012–2015 se toteutti yhteistyössä Maahanmuuttoviraston (Migri) kanssa kaksi hanketta, joissa kehitettiin vapaaehtoisen paluun käytäntöjä. Molempien piirissä palasi noin 850 henkilöä. Hankkeiden taustalla oli EU:n palauttamispolitiikan yhtenäistäminen paluudirektiivin alla sekä rahoitus EU:n paluurahastosta. Vuonna 2015 vastuu toimintojen pyörittämisestä siirtyi IOM:lta Migrille.

Samaan aikaan valmisteltu ”Vapaaehtoisen paluun lakimuutos” asetti tilapäisten oleskelulupien myöntämisen ehdoksi, että vapaaehtoisen paluun mahdollisuus oli poissuljettu. Tämä koski erityisesti sellaisia kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita henkilöitä, joita ei voinut viranomaistoimin poistaa maasta. Aikaisemmin näissä tilanteissa oli myönnetty tilapäinen oleskelulupa. Lain astuttua voimaan heinäkuussa 2015 lupaa ei enää myönnetä, mikäli Migri katsoo, että henkilön on periaatteessa mahdollista palata vapaaehtoisesti, eli mikäli yksikin henkilö on onnistunut palaamaan kyseiseen maahan. Lisäksi lakimuutos sisälsi muutoksen vastaanottolakiin. Jos kielteisen päätöksen saanut turvapaikanhakija kieltäytyy palaamasta vapaaehtoisesti, hänet poistetaan nyt vastaanottokeskuksesta ja sen palvelujen piiristä viimeistään 30 vuorokauden päästä siitä, kun maasta poistamista koskeva päätös on tullut täytäntöönpanokelpoiseksi.

Vapaaehtoisen paluun lakimuutos synnytti yhdessä vuoden 2015 muuttoliikkeen kanssa ennennäkemättömän tilanteen. Vuonna 2015 Suomeen saapui yli 30 000 turvapaikanhakijaa, pääosin kriisimaista eli Irakista, Afganistanista ja Somaliasta. Maahanmuuttoviraston uusien, tiukempien päätöksentekokriteerien nojalla suuri osa hakemuksista hylättiin, ja vain noin kolmannes sai suojelua Suomesta. Vaikka monet hakijoista luovuttivat ja palasivat jo prosessin aikana, suuri osa heistä ei kielteisestä päätöksestä huolimatta voinut käytännössä palata kotimaihinsa. Vuoden 2016 aikana suuri joukko näistä ihmisistä poistettiin vastaanottopalveluiden piiristä ja joutui käytännössä katsoen kadulle ilman oleskelulupaa ja oikeutta työntekoon. Lakiin sisällytetty vapaaehtoisen paluun idea toimi perusteena tälle oikeuksien riistolle.

Aino Korvensyrjä, väitöskirjatutkija
***

Vapaaehtoinen paluu

  • Tyypillisesti vapaaehtoisen paluun tukea hakevat henkilöt, jotka ovat saaneet kielteisen turvapaikkapäätöksen tai karkotuspäätöksen tai vetäneet turvapaikkahakemuksensa pois.
  • Paluun käytännönasiat hoitaa kansainvälinen siirtolaisjärjestö IOM, jolla on toimisto Helsingissä.
  • IOM katsoo, että vapaaehtoisen paluun pitäisi olla aina ensisijainen vaihtoehto.
  • Paluutukea myönnetään vain, jos palaaja peruu kaikki vireillä olevat turvapaikkaa, oleskelulupaa tai muukalaispassia koskevat hakemuksensa tai näitä päätöksiä koskevat valituksensa.
  • IOM on avustanut siirtolaisten vapaaehtoista paluuta Suomesta vuodesta 1998.
  • Suomesta palaajien määrät ovat kasvussa. Vuonna 2014 palaajia oli 318, vuonna 2015 heitä oli 635 ja vuonna 2016 jo 2116.
  • Kansainvälisesti palaajien määräksi arvioitiin vuonna 2016 yli 100 000.

Tämä juttu on osa Piilosta näkyväksi -juttusarjaa, jossa tutkijat ja toimittajat pureutuvat suomalaisen eriarvoisuuden teemoihin uudella otteella. Juttusarjan toteutusta rahoittaa Koneen säätiö. Juttu on julkaistu Isossa Numerossa 6/2017.


Iso Numero on kaduilla myytävä kulttuurilehti, joka tarjoaa vähävaraisille ihmisarvoista työtä ja mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehden myyjät saavat jokaisesta lehdestä kolme euroa. Osta lehti liivilliseltä myyjältä – tuet työntekoa ja luot samalla yhteistä hyvää.