Alkusyksyn Isossa Numerossa Baba Lybeck, Naomi Klein ja tarinoita siirtolaisten pääsemisestä työn syrjään
Käärimme Ison Numeron toimituksessa hihat heti kesälomien jälkeen. Syyskauden ensimmäisessä lehdessä johtotähtinä ovat Baba Lybeck, Naomi Klein ja Rosa Meriläinen. Lisäksi
Oman elämänsä päänainen
39-vuotias Bahar Mozaffari on iranilainen, suomalainen, äiti, vaimo, ystävä, kollega ja nyt myös vuoden pakolaisnainen 2017. Ennen kaikkea hän on kuitenkin
Rakkaus suurennuslasin alla
Oleskelulupalainsäädäntö pakottaa Euroopan ulkopuolelta tulevat ja heidän suomalaiset kumppaninsa usein naimisiin liian aikaisessa seurustelun vaiheessa. Luvan hakemisen prosessissa pariskuntien on
Kolumni: Kuka määrittelee hyvän kaupungin?
Äärimmilleen yksinkertaistettuna suomalaisen kaupunkirakentamisen historia menee näin: ennen virkamiehet ja poliitikot päättivät, millainen on hyvä kaupunki. 1960-luvulla se tarkoitti, että
Reijo Pipinen
Reijo on Ison Numeron pitkäaikaisin myyjä. Hänen vakipaikkansa on Hakaniemen torilla – talvisin kauppahallin oven luona, kesäisin torikahvilan kupeessa.
Kohublogaaja Kasper Strömman: ”Suomalainen design on tylsää”
Vuoden graafikko (2013) Kasper Strömman kirjoittaa huumoriblogia, jonka sivallukset osuvat välillä varsin tarkkaan.
Kesän Isossa Numerossa puhutaan lumeavioliitoista ja satiirista
Kesän Iso Numero ilmestyy katumyyntiin 6. kesäkuuta. Lehdessä graafikko-humoristi Kasper Strömman avautuu Suomi-designista, Better Call Saul -sarjan Bob Odenkirk antisankaruudesta
Kulttuuri ei selitä seksuaalirikoksia
Uskomus siitä, että ulkomaalaiset miehet syyllistyvät seksuaalirikoksiin kulttuuritaustansa takia, on yleinen mutta väärä. Asiantuntijoiden mukaan syitä tekojen taustalta on etsittävä
Iso Numero etsii vapaaehtoisia!
Kaduilla myytävä kulttuurilehti Ison Numeron toimitus järjestää info-illan vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneille 9.5. kello 17:00. Tilaisuus pidetään Vailla vakinaista asuntoa ry:n tiloissa Helsingin
”Unelmoi, nainen!” – Vuoden pakolaisnainen murtaa sukupuolen kahleita Isossa Numerossa
Kaduilla myytävän kulttuurilehti Ison Numeron uusin painos tulee myyntiin 28. maaliskuuta. Lehden kannessa on vuoden pakolaisnainen Bahar Mozaffari, joka kertoo
Extra Safe
Pieni huone näyttää lähinnä varastokomerolta. Seinällä on muutama hylly täynnä isoja kestokasseja, hyllynreunassa lukee, että äitiyspakkauksia. Kukin kassi on erilainen,
Hipsteri-pukki parantaa maailmaa
Vuoden vapaaehtoisen titteli myönnettiin vuonna 2017 erikoiselle hahmolle. Brother Christmas käyttää pukinpartaa ja tekee hyvää läpi vuoden. Hän jakaa ruokaa,
Koko Suomen Shirly
Kulman takaa ilmestyy tumma kaunotar. Katse on ruusukultaisessa iPhonessa ja suu jauhaa purkkaa, mutta kokonaisuus on huoliteltu. Miss Suomeksi valitun
Köyhyyttä vastaan nyt kuudesti vuodessa!
Kaduilla myytävä kulttuurilehti Iso Numero ilmestyy tänä vuonna aiempaa useammin. Tiheämpi ilmestymistahti on ollut niin myyjien kuin lehden lukijoiden suuri
Länsimaiden perikato, Trump ja kulttuurilehdet
Kultti täytti 25 vuotta. Mitä virkaa on kulttuurilehdillä kun postmoderni ironia on tullut lihaksi arjessamme?
Kadun ääniä
Helsingin kaupunki hyväksyi marraskuussa esityksen, että hätämajoitusta tarjotaan kaikille taustasta, kotipaikasta ja oleskeluluvasta riippumatta. Päätös lämmittää erityisesti Ison Numeron myyjiä,
98 x poliisi & vartijat
23 Romanian ja Bulgarian kansalaista kertoi tutkijoille kohtaamisistaan poliisin ja vartijoiden kanssa. Kertomukset antavat lohduttoman kuvan kaduilla elävien ulkomaalaisten oikeuksista
Osta lehti vain liivilliseltä myyjältä
Tämän syksyn aikana Ison Numeron myyjät ja tekijät pistivät mietintämyssyn ensimmäistä kertaa yhdessä päähän ja se oli tosi hieno juttu.
Joulun Iso Numero ilmestyy 24.11.
Uudessa Isossa Numerossa pureudutaan kaduilla elävien ulkomaalaisten oikeuksiin. Lehden kansikuvahaastattelussa on vuoden 2016 Miss Suomi Shirly Karvinen.
Kerran karkotetut
Suomi pakottaa joka vuosi yli 3000 ulkomaalaista lähtemään maasta ja ulkomaalaislain tiukentuessa palauttamistahti kiihtyy. Suvadeepille, Johnille ja Ferdille pakkohäätö Suomesta

