Rasistiset rikokset jäävät pimentoon

Poliisin tietoon tulee vuosittain noin 900 rikosilmoitusta, joissa on jokin rasistinen piirre. Vain kolmisen prosenttia niistä johtaa rasismin huomioivaan tuomioon. Tie tuomitsemiseen on täynnä esteitä.

Tuomioiden mukaan Suomessa tehdään alle kolmekymmentä rasistista rikosta vuodessa. Poliisille rasistisia rikosepäilyjä ilmoitetaan vuodessa lähes tuhat. Selvityksistä voi päätellä, että tosiasiassa rasistisia rikoksia tehdään vielä paljon enemmän. Syitä tilastoeroihin on monia.

“Olin menossa serkkuni kanssa Kallion Populus-baariin. Serkkuni on aina elänyt valtaväestön elämää. Siinä oli myös hänen ystävänsä. He pääsivät sisään. Kun itse astuin tuulikaappiin, poke sanoi heti, että sä et pääse”, helsinkiläinen Valde Asp kertoo ravintolan ovimiehen käytöksestä.

Kolmekymppinen Asp on Suomen romaninuorten neuvoston jäsen. Hän työskentelee nuoriso-ohjaajana ja pukeutuu perinteiseen romanimiehen asuun. Hän ei käytä alkoholia, mutta käy usein baareissa laulamassa karaokea.

Asp kysyi ovimieheltä syytä.

“Ei teikäläiset pääse sisään”, mies sanoi. Hän kertoi saaneensa ohjeen ylemmältä taholta, eli tarjoilijalta. Tarjoilija perusteli kieltoa muiden romanien aiheuttamilla ongelmilla.

Ihmisen palvelematta jättäminen etnisyyden perusteella on rikoslain mukaista syrjintää. Asp ja hänen serkkunsa veivät tapauksen oikeuteen ja voittivat. Helsingin käräjäoikeus tuomitsi tarjoilijan loppuvuodesta 2010 syrjinnästä. Asp ja hänen serkkunsa eivät vaatineet korvauksia.

“Halusimme vain oikeutta”, Asp sanoo.

Hän kertoo tulleensa useita muitakin kertoja syrjityksi erityisesti kaupoissa ja ravintoloissa. Kun häntä ei syntymäpäivänään Helsingissä päästetty baariin, Asp teki rikosilmoituksen, mutta tapaus ei edennyt.

Asp listaa esimerkkejä. Helsinkiläisessä kaupassa vartija seurasi perässä ja kertoi esimiehensä määränneen seuraamaan romaneita. Elokuussa 2016 Asp ja hänen romanihameisiin pukeutuvat serkkunsa eivät päässeet Voice of Finland -kilpailun karsintoihin helsinkiläisravintolaan. Esimies oli kieltänyt romanit. Viime kesänä hyvinkääläisessä karaokebaarissa ovimies sanoi, etteivät tummat pääse sisään.

“Petyn joka kerta tosi pahasti ihmisiin. Kun eletään 2000-lukua, jokaisen pitäisi pystyä ottamaan muut vastaan tasa-arvoisesti yksilöinä – ettei ketään kategorisoida tuntematta”, Asp sanoo.

Kaikissa tilanteissa Asp kertoo selittäneensä rauhallisesti, ettei ole vastuussa muiden aiheuttamista ongelmista. Rikosilmoitusta näistä tapauksista Asp ei kuitenkaan tehnyt. Syy on selvä.

“Isoin pelkoni on, että minua ei uskota, koska olen romani – että tuomarit uskovat ennemmin valtaväestöön kuuluvaa.”

Voittamassaan ravintolatapauksessa tilannetta todisti myös valtaväestöön kuuluva ystävä.

“Siksi luotin, että meitä on pakko uskoa.”

 

Esterata. Sana tulee ensimmäisenä mieleen prosessista, jonka rasistisen rikoksen uhrin on käytävä läpi saadakseen oikeutta.

Rasistisiksi rikoksiksi voidaan laskea etnisyyteen, kansallisuuteen tai uskontoon perustuva syrjintä. Sellaisiksi lasketaan myös kiihottaminen kansanryhmää vastaan sekä kaikki muut rikokset, jotka on tehty rasistisista motiiveista. Kyse voi olla esimerkiksi kunnianloukkauksesta, pahoinpitelystä tai omaisuuden vahingoittamisesta, kuten ravintolan töhrimisestä rasistisilla teksteillä. Jos rikoksella todetaan olevan rasistinen motiivi, se voi koventaa tuomiota.

“Vaikka viharikos kohdistuisi yksilöön, se vaikuttaa kokonaiseen yhteisöön. Se herättää uhrin elinympäristössä pelkotiloja, ahdistuneisuutta ja pahimmassa tapauksessa syrjäytymistä”, poliisitarkastaja Måns Enqvist sanoo.

Suomessa on 2010-luvun alussa annettu vuosittain kolmisenkymmentä tuomiota rasistisista rikoksista (2013 jälkeen koventamisperusteen käyttöä ei ole tilastoitu). Poliisin tietoon on tullut 2010-luvulla vuosittain noin 900 rikosilmoitusta, joissa on jokin rasistinen piirre. Vain kolmisen prosenttia niistä on siis johtanut rasismin huomioivaan tuomioon. Yleisesti poliisin tietoon tulleista rikoksista tuomioon johti kaksinkertainen määrä.

Rasistisia rikoksia tapahtuu todellisuudessa vielä paljon enemmän. Ylipäätään kaikista rikoksista jätettiin vuoden 2016 poliisibarometrin mukaan ilmoittamatta 20–80 prosenttia.

Rikosilmoituksen teko onkin ensimmäinen este. Oikeusministeriön vuonna 2016 julkaiseman selvityksen mukaan vain viidesosa häirinnän tai vihapuheen kohteeksi joutuneista oli ilmoittanut siitä millekään taholle. Selvityksessä yleisin syy ilmoittamatta jättämiselle oli usko, ettei ilmoitus johtaisi mihinkään.

 

Selvityksessä yhtä usea pelkäsi, että ilmoituksella olisi kielteisiä seurauksia. Pelko oli syynä myös sille, ettei irakilainen Haider Al-Mashhadani vienyt saamiaan uhkauksia eteenpäin. Al-Mashhadani oli yksi keväällä 2017 Helsingin Rautatientorilla turvapaikanhakijoiden kuukausia kestäneeseen mielenosoitukseen järjestäjistä. Al-Mashhadanin mukaan vastamielenosoitukseen osallistuneet rasistiset aktiivit seurasivat häntä useita kertoja kotiin toiselle puolelle pääkaupunkiseutua ja etsivät häntä veitsen kanssa mielenosoituksesta.

Al-Mashhadani kertoi tapauksista poliisille, mutta asia tyssäsi siihen, ettei hän halunnut allekirjoittaa rikosilmoitusta.

“En voinut allekirjoittaa paperia. Pelkäsin, että joudun ongelmiin muiden Suomi Ensin -jäsenten kanssa”, Al-Mashhadani sanoo.

Jos uhri ei vaadi rangaistusta, asianomistajarikoksissa – kuten kunnianloukkauksissa, lievissä pahoinpitelyissä tai laittomissa uhkauksissa – syytteitä ei voi nostaa. Esimerkiksi syrjinnästä ja pahoinpitelystä syyte nostetaan uhrin vaatimuksista huolimatta.

Tutkija Laura Peutere selvitti vuonna 2006 Helsingissä kirjattujen rasistisia piirteitä sisältävien rikosilmoitusten etenemistä rikosprosessissa. Rikoksia oli 107. Lähes kolmasosassa uhri ei vaatinut tekijälle rangaistusta.

 

Radan toinen este liittyy poliisitutkintaan. Poliisibarometrissa enemmistö vastaajista koki, että poliisi oli onnistunut hyvin rasististen rikosten selvittämisessä (vastaajien kokemusta aiheesta ei kysytty). Poliisi sai silti aiheesta huonomman arvosanan kuin useimmista muista tehtävistään.

On viitteitä siitä, ettei poliisi aina ota ilmoitettuja rasistisia rikoksia tosissaan.

Maaliskuussa 2017 turvapaikanhakijoiden mielenilmaukseen Rautatientorilla osallistunut irakilainen Mustafa Mohsen Ammash meni tuttavansa kanssa käymään torin julkisessa vessassa. Paikalle tuli henkilöitä torille leiriytyneestä rasistisesta Suomi Ensin -ryhmästä, jotka estivät miehiä käyttämästä vessaa ja kuvasivat tilannetta.

Ammash kutsui Suomi Ensin -ryhmän miehiä pelkureiksi ja naisiksi. Suomi Ensin -ryhmän edustaja toisti suomeksi ja englanniksi, että “Sä lähdet huomenna vittuun Suomesta”.

Ammash kertoo lähteneensä liikkumaan kohti tilannetta kuvannutta henkilöä, koska halusi huitaista tämän puhelimen pois, jolloin Suomi Ensin -ryhmän mies sumutti häntä pippurikaasulla silmiin. Go home, hänelle huudettiin.

Tapaus päätyi oikeuteen. Sumuttajan todettiin syyllistyneen hätävarjelun liioitteluna tehtyyn pahoinpitelyyn. Hänet määrättiin maksamaan Ammashille 200 euroa korvauksia. Rangaistusta ei määrätty.

Oikeudessa tapaus käsiteltiin lähinnä Suomi Ensin -ryhmän kuvaaman ja verkkoon lataaman videon perusteella. Ilman sitä tapaus olisi voinut jäädä selvittämättä. Turvapaikanhakijoita tukevien aktivistien mukaan paikalle soitettu poliisipartio ei suostunut etsimään epäiltyä rasistisen Suomi Ensin -ryhmän leiristä.

Ylikomisario Seppo Kujala Helsingin poliisista ei kommentoi tapausta, mutta kertoo yleisesti, että partion pitää hälytystilanteessa punnita eri näkökohtia, joista ei asianosaisille kerrota.

 

Tieto rikoksen rasistisista piirteistä voi akuutissa tilanteessa jäädä pois uhrin kertomuksesta. Poliisilta rasismi voi myös jäädä kirjaamatta, vaikka rikos muuten selvitettäisiin kunnolla.

Tähän on pyritty reagoimaan, poliisitarkastaja Enqvist kertoo. Poliisissa on viime vuosina koulutettu kiinnittämään huomiota sanallisiin ja kirjallisiin vihjeisiin sekä viitteisiin viharyhmiin.

Viime vuonna syrjintärikoksista selvitettiin hieman yli kolmasosa, kiihottamisista kansanryhmää vastaan vajaa puolet. Rikokset jäävät tutkinnassa usein pimeiksi.

Melko usein tekijää ei tunnisteta. Näin oli käynyt lähes kolmasosassa tutkija Laura Peutereen selvittämistä vuoden 2006 rasistisia piirteitä sisältävistä rikoksista.

Maaliskuussa 2017 Rautatientorin turvapaikanhakijoiden mielenosoitustelttaan tehtiin polttoisku. Poliisi julkaisi valvontakamerakuvan teltan sytyttäjäksi epäillystä tummapukuisesta pyöräilijästä, mutta tekijä ei selvinnyt. Tapauksen aktiivinen selvittäminen keskeytettiin.

Niin tehdään myös silloin, jos nimimerkillä esiintyvä henkilö lähettää rasistisia uhkauksia esimerkiksi Facebookissa, Enqvist sanoo.

“Jos haluaa selvittää Facebook-nimimerkkiä, pyyntöjä pitää hakea Yhdysvalloista, ja heillä on erilainen lainsäädäntö. Se on hankalaa, eikä näitä lähdetä selvittämään.”

Esitutkinta voidaan lain mukaan lopettaa myös silloin, jos tutkinta tulisi asian merkittävyyden suhteen liian kalliiksi. Päätöksen lopettamisesta tekee syyttäjä tutkinnanjohtajan esityksestä.

Myös poliisin tulosohjaus voi vaikuttaa: tutkinnanjohtaja saattaa priorisoida helpommin selvitettävää rikosta ja jättää hankalamman pöydälle. Viharikosten tai rasististen rikosten selvittämiselle ei ole asetettu erikseen tulostavoitteita, vaikka niitä on painotettu parissa viime vuosina tehdyissä tulossopimuksissa.

 

Poliisilta selvitetyt tapaukset lähtevät syyteharkintaan. Syytteissä rasismin huomioiminen on harvinaista. Peutereen ensimmäisessä selvityksessä syyttäjä ei yhdessäkään jutussa vaatinut rangaistuksen koventamista rasistisen motiivin perusteella. Toisen, vuonna 2008 kirjattuja helsinkiläisiä rikoksia koskevan tutkimuksen 50 tapauksesta syyttäjä vaati koventamista neljässä. Suurimmassa osassa jutuista teon rasistisia piirteitä ei kuvattu lainkaan.

Ilmiötä selittää rasististen rikosten todistamisen vaikeus. Jos kyse ei ole syrjinnästä tai kiihottamisesta kansanryhmää vastaan vaan muusta rikoksesta, johon liittyy rasismia, tuomioita voidaan korottaa vain jos tekijän motiivina on rasismi. Syyttäjän on näytettävä se toteen.

Jos esimerkiksi tappelun aikana on nimitelty rasistisesti mutta riita on alkanut muusta, rasismia ei usein pidetä teon motiivina.

“Motiivia ei ole helppoa näyttää toteen, koska se on tavallaan henkilön mielen sisäinen seikka”, rikosoikeuden professori Sakari Melander sanoo.

Joskus tekijä kertoo kuulusteluissa itse rasistisesta motiivista. Joskus pahoinpitely alkaa rasistisella nimittelyllä, jolloin tapaus on helpompi tunnistaa.

Tilanteet voivat olla sekavia. On melko yleistä, että myös rasistisen rikoksen uhria epäillään rikoksesta, koska rasistinen provokaatio johtaa pahoinpitelyyn tai tappeluun. Tällaisista tilanteista on tehty vuosittain lähes sata rikosilmoitusta.

“Jos edustaa selkeästi rasistiseksi katsottua ryhmää, sekin voi riittää täyttämään rasistisen motiivin”, Melander sanoo.

Hovioikeus kovensi tammikuussa uusnatsi Jesse Torniaisen saamaa tuomioita Jimi Karttusen pahoinpitelystä Helsingin Asema-aukiolla rasistisen motiivin perusteella uusnatsiryhmään kuulumisen vuoksi, vaikkei Karttunen itse kuulunut vähemmistöön. Korkein oikeus ottanee tähän linjaukseen vielä kantaa.

Tapausten hankaluus ei ole ainoa syy rasistisen motiivin pois jättämiseen: lakia myös tulkitaan vaihtelevasti ja ristiriitaisesti. Peutereen selvityksessä vuoden 2008 tapausten joukossa oli esimerkiksi kaksi samanlaista tapausta, joissa sama henkilö oli usuttanut koiransa vähemmistöön kuuluvan henkilön päälle ja solvannut rasistisesti. Toisessa rasistinen motiivi oli koventanut tuomiota, toisessa rasismi oli jätetty mainitsematta.

Tutkija Malin Fredriksson selvittää parhaillaan sadasta vuonna 2013 kirjatusta viharikoksesta tulleita tuomioita. Tuloksia hänellä ei vielä ole, mutta hän on käynyt aineiston läpi.

“Vihamotiivi jää edelleen usein tunnistamatta ja todistamatta”, hän sanoo.

 

Helsinkiläisen kirjastohoitaja Nahla Hewidyn palautustiskille tuli joulukuussa 2016 nainen, joka poistui kirjaston aulassa olevaan vessaan.

“Aulassa leikki kolme noin 10-vuotiasta poikaa eri etnisistä taustoista ja yksi vaalea tyttö. Nainen jäi juttelemaan heidän kanssaan. Sitten aulasta kuului naisen huutoa”, Hewidy sanoo.

Hän lähti selvittämään tilannetta. Nainen oli takavarikoinut lasten pallon, Hewidy sanoo. Hän kertoo palauttaneensa pallon lapsille, käskeneensä heidät ulos – ja menneensä sitten lasten perään.

“He tärisivät pelosta.”

Hewidyn mukaan nainen saapui heidän peräänsä ja väitti, että pojat olivat kiusanneet tyttöä. Tyttö kielsi asian.

“Nainen sanoi, että ‘ei se uskalla sulle kertoa, kun olet tommoinen’. Kysyin, mikä on tommoinen? Nainen mietti pitkään ja löi minua nyrkillä kasvoihin”, Hewidy sanoo.

Hän kertoo ottaneensa naisen laukun tämän henkilöllisyyden selvittämiseksi ja palanneensa kirjastoon.

Hewidyn muistikuvat tapahtumajärjestyksestä ovat sumeat, mutta tilanne kesti ainakin vartin. Nainen lähti useita kertoja kirjastosta ulos, mutta palasi taas. Työkaveri oli välillä pöydän alla piilossa. Jossain välissä Hewidy sai sisään tulleet lapset henkilökunnan huoneeseen turvaan. Nainen heitti Hewidyä kirjoilla, nimitteli ja uhkaili.

“Näin videonauhalta, että olen työntänyt häntä pois, kun hän lähestyi. Hän repi huivini pois niin että pääni kolahti pöytään ja sanoi, että minun on palattava sinne, mistä olen tullut – ja jollen tee niin, hänellä on oikeus tappaa minut.”

Nainen repi tiskillä maksupäätteen telineen ja heitti sillä Hewidyä päähän – Hewidy ehti kääntyä niin että se osui niskaan. Hewidy kertoo naisen vielä tuleen päälle ja lyöneen lapaluuhun. Hän muistaa repineensä naista hiuksista, jotta saisi hänet irti.

Poliisi otti naisen kiinni kirjaston edustalla. Tilanteen jälkeen Hewidy oli sokissa.

Poliisi merkitsi tietojärjestelmäänsä, että tapaukseen sisältyi rasistisia piirteitä. Syyttäjä ei kuitenkaan tulkinnut naisella olleen rasistista motiivia.

Syytekirjelmän saapuminen tapausta seuraavana syksynä oli Hewidylle suuri isku.

“Aloin oireilla posttraumaattisesti, kun näin, että oikeuteni on viety. Itkin päivittäin. Kuljin kotimatkat avainnippu nyrkissä siltä varalta, että joku kävelee selän takana. En ole koskaan aiemmin pelännyt.”

Oikeus tuomitsi naisen 25 päiväsakkoon maksupäätetelineen heittämisestä. Tuomion tapahtumakuvauksessa ei mainittu rasistisia herjoja.

Myöskään sumutuksen kohteeksi joutuneen Mustafa Ammashin pahoinpitelijän tuomiossa ei mainittu rasismia.

Rikosoikeuden professori Sakari Melander ei halua ottaa kantaa tapauksiin lukematta kaikkia niihin liittyviä materiaaleja, mutta sanoo kiinnostuneensa siitä, miksi rasismi on tiputettu tapauksista pois.

“Esimerkiksi sumutustapauksessa Suomi Ensin -ryhmän ajatukset maahanmuuttajista ovat yleisesti tiedossa, ja sitäkin olisi voinut tuomiossa miettiä”, Melander sanoo.

 

Oikeusprosessi voi olla uhrille äärimmäisen raskas.

Nahla Hewidy ei saanut työnantajaltaan Helsingin kaupungilta asiallista oikeusapua: avustajan hän sai vasta yli vuosi tapahtuman jälkeen, kolme viikkoa ennen oikeudenkäyntiä.

Työterveyspsykologille hän pääsi vaadittuaan asiaa puoli vuotta. Hän arvioi soittaneensa satoja puheluita tilanteen selvittämiseksi.

Prosessin vaikeus on radan viimeinen este.

“Alun perin ajattelin, että jos käräjäoikeus ei pidä tapausta viharikoksena, vien sitä eteenpäin kunnes se todetaan viharikokseksi. Kun oikeudenkäynti koitti, olin henkisesti rikki”, hän kertoo.

“Olen hyvin tyytymätön tuomioon ja olisin halunnut viedä sen eteenpäin, mutta en jaksanut.”

Näyttää siltä, että jos viharikoksen uhri ei saa oikeusprosessissa tarpeeksi tukea, riskinä on, että hänestä tulee myös oikeuden uhri.

 

Teksti Kati Pietarinen & Karin Creutz

Kuva Katja Tähjä

Tämä juttu on osa juttusarjaa, jossa tutkijat ja toimittajat pureutuvat suomalaisen eriarvoistumisen teemoihin uudella otteella. Juttusarjan toteutusta rahoittaa Koneen Säätiö.

Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa vähävaraisille mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehteä myyvien ihmisten on usein vaikea tai mahdotonta löytää töitä muualta. Myyjä pitää itsellään puolet kansihinnasta.