Useampi kuin joka kymmenes suomalainen ei koe saavansa tarvitsemaansa terveydenhoitoa, ja kokemus korostuu köyhyysriskissä olevilla. Mistä se johtuu?
66-vuotias espoolainen kuvataiteilija Helena elää yksin pienellä, 1100 euron nettoeläkkeellä. Hän kokee julkiseen terveydenhuoltoon hoitoon pääsyn olevan erittäin vaikeaa.
Helenan nimi on muutettu, koska aihe on arkaluontoinen.
Alkuvuodesta 2024 Helena kävi silmälasiliikkeen ilmaisella optikolla hakemassa uudet silmälasit. Optikko kehotti Helenaa menemään silmälääkärille, koska epäili silmissä olevan rappeumaa. Helena soitti terveysasemalleen.
”Se lähti hirveän hankalasti, kun selitin että minun pitäisi päästä silmälääkäriin – pitäisi saada siihen palveluseteli. Mulle huudettiin puhelimessa, että ei ole palveluseteleitä.” ”Jäin jankkaamaan, että mitä sitten teen? Ei mulla ole varaa yksityiselle”, Helena sanoo.
Lopulta Helenalle kirjattiin Kantaan lähete silmäsairaalaan – sitten eräänä päivänä postiluukusta tipahtikin palveluseteli silmälääkäriin. Soitosta terveysasemalle oli kulunut nelisen kuukautta, Helena muistelee. Silmälääkäri totesi Helenalla kuivan rappeuman: se on etenevä sairaus, jossa verkkokalvolle kertyy sakkaa, joka estää näkemisen ja lopulta sokeuttaa.
Helena kokee joutuneensa toistuvasti taistelemaan saadakseen asiansa hoidettua. Näin kävi myös silloin, kun hän ei kadulla yhtäkkiä pystynyt astumaan eteenpäin, koska tuntui että jalka pettää. Soittoon vastannut hoitaja vähätteli tilannetta. Helenan mukaan meni monta kuukautta ennen kuin hän pääsi röntgenkuvaan ja lääkäri totesi polvessa nivelrikon.
Tällä hetkellä Helena haluaisi päästä lääkäriin tutkituttamaan jalkapöydässä olevan kivun, joka herättää hänet öisin. Hän on päässyt fysioterapiaan, mutta kipu ei ole lähtenyt jumpasta huolimatta. Lääkäriaikaa hän ei ole onnistunut puhumaan itselleen.
”Tuntuu, että en jaksa enää soittaa terveysasemalle: siihen tulee ihan hirveä väsymys”, Helena sanoo.
Helenalla on luomia, jotka pitäisi tutkia. Hänellä oli vuosi sitten silmässä omituinen näköhäiriö, johon yksityinen silmälääkäri suositteli kaulavaltimon ultaäänikuvausta. Terveyskeskukselta hän ei saa näihin apua, Helena sanoo. Yksityiselle hänellä ei ole varaa.
Helenan ystäväpiirissä terveysasioista puhutaan paljon. Ystävissä on myös niitä, jotka ovat työterveydenhuollon piirissä. Helenan mukaan he saavat helposti ongelmansa tutkittua. Katkonaisen työuran ja pitkien työttömuusjaksojen vuoksi Helena taas on vuosikymmeniä käynyt julkisella terveysasemalla, myös ennen eläkeikää.
EU:n laajuisen tutkimuksen mukaan Suomessa useampi kuin joka kymmenes ihminen kertoi vuonna 2024, ettei saanut tarvitsemaansa terveydenhoitoa liian korkeiden kustannusten, liian kaukana olevien palveluiden tai liian pitkien jonojen vuoksi. Suomessa tilanne oli toiseksi huonoin koko EU:ssa: vain Kreikka kiri edelle.
Köyhyysriskissä elävistä ihmisistä peräti 21 prosenttia kertoi, että he eivät saaneet tarvitsemaansa terveydenhoitoa. EU:n keskiarvo heidän kohdallaan on kuusi prosenttia.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n emeritustutkimusprofessori Ilmo Keskimäki kuvaa tilannetta Suomen kannalta ”huomattavan ikäväksi”.
”Erityisesti pienempituloisella viidenneksellä suomalaisista on todella voimakas tyydyttämätön tarve oman arvionsa mukaan, ja se on kasvanut.” Samalla kansalaisten luottamus terveyspalveluihin on rapistunut.
”Luottamus oli aiemmin huomattavan korkealla tasolla, mutta se on rapautunut viime vuosien aikana. Se johtuu ehkä osittain siitä, että julkisten palvelujen saaminen koetaan hankalaksi. Samalla julkinen keskustelu siitä on ollut aika politisoitunutta ja tavallaan ylikriittistäkin”, Keskimäki sanoo.
Ihmisten oman arvion mukaan suurin ongelma hoidon saamisessa on pitkät odotusajat. Erikoissairaanhoidon odotusajat koskevat suurta osaa suomalaisista, mutta perusterveydenhoidossa työssäkäyvien ja varakkaampien tilanne eroaa radikaalisti muista.
”Meillä on neljä väylää, jota käyttää: julkinen, työterveys, yksityinen ja opiskelijoiden terveydenhuolto. Se on aika lailla poikkeuksellinen rakenne, ainakin Länsi-Euroopassa”, Keskimäki kuvaa.
”Verrokkimaissa toimitaan yhden terveydenhuoltojärjestelmän puitteissa. Muissakin maissa on yksityisiä palveluita tarjolla, mutta niistä ei saa Kela-tyyppisiä korvauksia: julkiset sosiaalivakuutusjärjestelmät ei yleensä niitä tue.”
Suomessa hajanainen järjestelmä saa aikaan sen, että hyväosaiselle on tarjolla useampia väyliä palveluille. Työterveyden piiriin kuuluvien palveluissa on eroa, mutta yleisesti hoitoa saa nopeasti. Julkisella puolella tilanne on toinen. Viime vuosina väestön ikärakenne on vanhentunut ja sairastavuus sekä palvelujen tarve on kasvanut, mutta julkisen puolen palvelukyky ei ole kasvanut samassa mittakaavassa.
”Siitä huolimatta, että perusterveydenhuolto on ollut kaikkien mahdollisten hallitusten kehittämispainopisteenä, julkisen terveydenhuollon lääkärimäärät ovat kasvaneet erittäin vähän 2000-luvulla”, Keskimäki kuvaa.
”Ei ole ollut painetta kehittää julkisia palveluita, koska äänekkäimmät saavat oman palvelunsa muualta.”
Tilanne on senkin vuoksi nurinkurinen, että sairastavuuden ja köyhyyden välillä on vahva yhteys: köyhemmät ovat sairaampia.
Yhteydet ovat monenlaisia: esimerkiksi krooniset sairaudet ja alentunut työkyky voivat saada aikaan köyhyyttä – toisaalta taas köyhyys lisää riskejä huonoon terveyteen. Köyhemmät ihmiset siis tarvitsisivat varakkaampia nopeampaa ja käyntihinnoiltaan halvempaa perusterveydenhoitoa, mutta saavatkin hitaampaa ja kalliimpaa. Parempiosaiset käyttävätkin terveyspalveluita köyhempia enemmän: ero on pidempään ollut Suomessa huomattavan suuri.
Yksi epätasa-arvon lähde ovat myös maksut. Keskimäen mukaan julkisen terveyden jonotusajat ovat olleet perinteisesti merkittävämpi tekijä suomalaisten välisessä terveydellisessä epätasa-arvossa kuin potilaiden rahapula.
Monille asiakasmaksut ja lääkkeiden hinta voivat kuitenkin luoda merkittäviä ongelmia. Kolmasosa terveyspalvelujen käyttäjistä kertoo korkeiden maksujen estävän palvelun tai hoidon saantia.
Vuosina 2022–23 tehdyn väestökyselyn mukaan joka viides aikuinen oli edellisen vuoden aikana joutunut tinkimään lääkkeistä, ruoasta tai lääkärikäynneistä rahanpuutteen vuoksi. Aiemmin 2010-luvulla tehtyjen kyselyjen mukaan näistä olivat joutuneet tinkimään erityisesti työttömät ja työkyvyttömät, joskus jopa joka kolmas, toisina vuosina jopa yli puolet.
Vuonna 2021 kerätyssä kyselyssä vajaa puolet lääkäreistä kertoi kohtaavansa vähintään kuukausittain tapauksia, jossa potilas jättää lääkkeet ostamatta rahapulan vuoksi. Viidennes lääkäreistä oli sitä mieltä, että potilaan terveys oli vaarantunut ilman lääkkeitä.
Asiantuntijat ovat varoittaneet, että tilanne voi vaikeutua entisestään. Kevään kehysriihessä hallitus kertoi päätöksestä korottaa julkisista terveyspalveluista perittäviä enimmäismaksuja sekä lisätä uusia maksuja. Esimerkiksi terveyskeskuksen käyntimaksu kohoaa ensi vuonna 36,2 euroon. Sairaalan poliklinikkamaksu kohoaa 78,4 euroon. Sitä maksetaan esimerkiksi erikoislääkärikäynneistä, kuvantamisesta, röntgenkuvauksista ja laboratoriokäynneistä. Päiväkirurgian maksu nousee 257,2 euroon. Myös hammashoidon maksuja korotetaan.
Hallitus tiedotti luoneensa myös uusia maksuja: uusi leikkaus- ja toimenpidemaksu on 257,2 euroa ja erityistutkimusten asiakasmaksu 52,4 euroa. Korotuksia on viime vuosina tehty jo useita: Ilta-Sanomien laskelman mukaan päiväkirurgia- ja poliklinikkamaksu nousevat päätösten myötä vuosien 2023–27 välillä yli 87 prosenttia, terveyskeskusmaksu taas yli 73 prosenttia.
Helsingin Sanomat puolestaan kertoi toukokuun alussa, että hallitus kaavailee myös asiakasmaksujen korotusten sitomista hyvinvointialueiden hintaindeksiin: sen seurauksena asiakasmaksut todennäköisesti nousevat jatkossa vielä nykyistäkin nopeammin.
Lääkäriliitto tiedotti toukokuussa vastustavansa asiakasmaksujen nostoa. Sen mukaan asiakasmaksuja koskeva tutkimusnäyttö osoittaa, että maksujen korottaminen vähentää erityisesti peruspalvelujen ja ennaltaehkäisevien palvelujen käyttöä, lisää hoidon viivästymistä ja kasvattaa terveyseroja.
Liiton tiedotteessa uumoillaan, että tietokone- ja magneettikuvantamisesta perittävä uusi reilun 250 euron maksu voi johtaa siihen, että potilas kieltäytyy lääketieteellisesti kriittisestä tutkimuksesta taloudellisista syistä.
Ilmo Keskimäen mukaan erityisesti hammashuollossa maksut vaikuttavat siihen, että ihmiset jättävät käynnit väliin. Maksuista huolimatta teoriassa kaikilla pitäisi Suomessa olla varaa terveydenhuoltoon.
Jos terveydenhuollon asiakasmaksu uhkaa kaataa ihmisen talouden, asiakasmaksusta pitäisi olla ensinnäkin mahdollisuus hakea hyvinvointialueelta huojennusta tai vapautusta. Jos tätä ei saa, maksuihin pitäisi voida saada toimeentulotukea.
Terveydenhuollon kustannuksia yksilölle pitäisi pitää kurissa myös lääkkeiden, terveydenhuoltokäyntien ja matkojen maksukatto. Nästä on muistuttanut myös sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman.
Mutta käytännössä systeemi vuotaa useasta kohtaa. Amnestyn vuonna 2022 julkaiseman raportin mukaan moni pienituloinen ei tiedä oikeudesta hakea terveydenhuollon maksuista vapautusta tai huojennusta.
Ilmiö on tuttu myös Takuusäätiössä, joka tukee talousvaikeuksissa olevia ihmisiä.
”Maksuvapautuksen hakeminen on saatettu kokea liian haastavaksi tai siitä ei kaikki ole edes tietoisia, että sellainenkin mahdollisuus voisi olla”, kuvailee Takuusäätiön vastaava asiantuntija Henri Hölttä.
”Osa on myös kertonut hakeneensa vapautusta, mutta ei ole sitä saanut.”
Tiedonpuutetta suurempi ongelma voikin olla se, että useimmilla hyvinvointialueilla vapautuksia ja huojennuksia ei myönnetä valtaosasta terveydenhuoltomaksuja. Nämä ovat niin sanottuja terveydenhuollon tasamaksuja, eli sellaisia maksuja, jotka ovat kaikille samansuuruiset. STM:n viime helmikuussa julkaisema ohje suosittelee myöntämään vapautuksia ja huojennuksia myös niistä, vaikka laki ei tähän suoraan velvoita.
Esimerkiksi Helsingissä kaupunginvaltuusto hylkäsi toukokuun alussa vasemmistoliiton aloitteen, joka vaati huojennusten myöntämistä tasamaksuista. Terveydenhuollossa tasamaksut ovat pikemminkin sääntö kuin poikkeus: niitä ovat esimerkiksi terveyskeskusmaksu, sairaalan poliklinikkamaksu, päiväkirurgian maksu sekä hammaslääkärimaksut. Niitä ovat myös hallituksen julkistamat uudet maksut.
Iso Numero kävi läpi kaikkien hyvinvointialueiden asiakasmaksuohjeet ja löysi vain seitsemän hyvinvointialuetta, joilla voi hakea vapautusta tai huojennusta myös näistä maksuista. Alueita on 21.
Eri alueilla niiden hakemiseen on erilaisia ehtoja. Esimerkiksi Etelä-Savossa huojennus myönnetään ensisijaisesti vain velkajärjestelyssä oleville, HUS-alueella vain takuueläkkeellä ja velkajärjestelyssä oleville. Keski-Suomen hyvinvointialueella lääkärimaksu jätetään perimättä, jos potilas esittää voimassa olevan toimeentulotukipäätöksen. Pirkanmaan ja Pohjois-Savon hyvinvointialueiden sivuilla varoitetaan, että huojennusten haku on ruuhkautunut.
Huojennukset ovat pienituloisille todella tärkeitä, sanoo Sininauhaliiton esteettömän mielenterveys- ja päihdetyön kehittäjä ja vammaisaktivisti Pirkko Justander. Aihe on Justanderille tuttu niin työnsä kuin oman elämän kautta.
”Moni vammainen ihminen elää takuueläkkeellä, joka on 900 euroa ja risat. Moni joutuu käymään usein sairaalassa. Poliklinikkamaksu on 78 euroa. Nyt tulee vielä uusi tutkimusmaksu 52 euroa – ja päälle vielä 50 euroa Kela-kyydistä, kun ei voi käyttää julkisia”, hän kuvaa.
Yksittäinen poliklinikkakäynti voi siis viedä lähes viidesosan kuukausituloista. Justander elää Helsingissä, ja on erittäin kiitollinen Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS:lle, joka on vapauttanut takuueläkettä saavat ja velkajärjestelyssä olevat asiakasmaksuista. Takuueläkeläinen hakee vapautuksen kerran. Sen jälkeen se on voimassa toistaiseksi, eikä laskuja lähetetä. Se saa Justanderilta erityiskiitoksen.
”Meillä vammaisilla ihmisillä on ihan hirveästi elämässä hakemista ja byrokratiaa.”
Vapautusmahdollisuudesta pitää kuitenkin tietää, ja se pitää osata hakea. HUS:lla vapautuksen saa myös sairaalan vuodeosastomaksuista, mutta tilannetta sekoittaa se, että Helsingissä on sekä HUS:n että Helsingin kaupungin vuodeosastoja. Kaupungin omilla osastoilla ei voi vapautua maksuista.
Justander kertoo olleensa joskus pitkään sairaalassa ja saaneensa jaksoista laskut jo ennen kotiutumistaan. Eräpäivät ovat lyhyitä. Se voi olla ongelma erityisesti yksinasuville.
”Ihminen voi olla helposti ulosotossa, jos ei ole ketään postia potkimassa.”
Jos varaa asiakasmaksujen maksamiseen ei ole, Justanderin oma kokemus Helsingistä on, että laskujen maksuaikataulusta on nykyään melko helppo neuvotella sairaalan taloustoimiston kanssa. Heihin pitää olla heti yhteydessä. Jos potilas hakee laskuihin toimeentulotukea, taloustoimisto voi antaa niihin lisää maksuaikaa.
Terveydenhoitomaksuihin pitää ensin hakea huojennusta tai poistoa terveydenhuollon yksiköstä. Jos sitä ei myönnetä, pitää hakea Kelasta perustoimeentulotukea. Jos saa kielteisen päätöksen, täydentävää tai ehkäisevää toimeentulotukea voi hakea hyvinvointialueelta.
Haku pitää tehdä nykyään erikseen. Aiemmin Kelan hakemuslomakkeessa oli kohta, josta rastittamalla hakemus siirrettiin automaattisesti eteenpäin, jos Kelan vastaus oli kielteinen. Toimeentulotukea ei kuitenkaan erilaisten ehtojen vuoksi välttämättä saa.
Prosessi voi myös olla monelle raskas, sanoo Invalidiliiton sosiaali- ja terveyspolitiikan asiantuntija Ylva Krokfors. Erityisen vaikeaa se voi olla, koska monella köyhällä ongelmat kasautuvat: ihmisillä voi olla myös mielenterveys- tai päihdeongelmia.
”Ennen digimaailmaa Kelan toimistoon pystyi marssimaan sisään, ja siellä oli opasvihkosia palveluista. Jos niitä ei ymmärtänyt, sai virkailijalle ajan. Nyt mahdollisuuksia tavata virkailija on koko ajan vähemmän. Digipalvelut sulkevat osan ihmisistä pois”, hän sanoo.
Jos lasku ehtii mennä perintäfirmalle, asiakas voi olla ongelmissa. Toimeentulotukea myönnetään vain alkuperäiseen laskuun, ei perintäfirmojen kuluihin.
”Meillä on asiakasmaksuissa ihmisoikeusongelma Suomessa”, Pirkko Justander kuvaa.
”Jos joltakin firmalta jää veroja maksamatta, niiden perimiseen ei saa ottaa perintätoimistoa, vaan verot menevät ulosottoon. Mutta pitkäaikaissairaan maksamattomia asiakasmaksuja taas voi laittaa perintäfirmoille.”
Ylva Krokfors muistaa tapauksen, jossa yksin elävä iäkäs nainen oli joutunut pitkäksi aikaa sairaalaan.
”Hän oli huonossa kunnossa fyysisesti ja psyykkisesti, eikä tiennyt minne ottaa yhteyttä sairaalalaskujen vuoksi: korot juoksivat ja hän koki, ettei hänellä ole mitään mahdollisuutta koskaan maksaa niitä.”
Krokforsin mukaan nainen koki niin syvää häpeää, että hän oli itsetuhoinen.
”Hän oli sellaisia ihmisiä, jolla aina on kaikki laskut maksettu.”
Tällaisissakin noidankehissä apua on mahdollista saada esimerkiksi aikuissosiaalityöstä tai velkaneuvonnasta, jossa voidaan auttaa rahatilanteen selvittämistä ja sopia maksujärjestelyitä, Krokfors sanoo.
Apua on kuitenkin osattava ja jaksettava hakea.
Moni ei siinä onnistu: sosiaali- ja terveysalan järjestöjen kattojärjestö Sosten ulosottolaitokselta saamien tilastojen mukaan ulosottoon meni viime vuonna yli 74 000 terveyskeskusmaksua ja vielä enemmän hammaslääkärimaksuja. Erilaisia sairaala- ja laitoshoitomaksuja meni puolestaan yli 220 000.
Toki suomalainen järjestelmä pitää huolta siitä, että yksittäisen ihmisen terveydenhuollon laskut eivät yllä tuhansiin euroihin. Vuosittaiset maksukatot rajaavat sitä, miten suuriksi laskut voivat kasvaa. Asiakasmaksujen katto on 815 euroa. Alle 18-vuotiaalla lapsella ja hänen huoltajallaan on yhteinen maksukatto.
Hyvinvoinvialueen myöntämän palvelusetelin käyttö ei kuitenkaan kerrytä maksukattoa. Joillakin terveysmenoja on niin paljon, että maksukatto täyttyy jo alkuvuodesta: sitä ennen terveydenhuoltoon ja lääkkeisiin menee helposti suuri osa tuloista. Paljon sairastavat varautuvat tähän loppuvuodesta.
”Jos tiedät kuuluvasi siihen joukkoon, joilla menee lääkekatto heti tammikuussa täyteen – et voi olla niitä, joilla jouluruokaa tarjoaa kunnon väki”, Pirkko Justander kuvaa.
Asiakasmaksujen maksukaton täyttymistä on seurattava itse. Laskuja siis lähetetään myös sen jälkeen, kun katto on täyttynyt. Jos vahingossa maksaa myös maksukaton täyttymisen jälkeen tulleen laskun, ylimääräisten rahojen palauttamiseksi tulee tehdä vaatimus hyvinvointialueelle.
”Kuinka moni pystyy seuraamaan niitä? Esimerkiksi iän tai sairauden tai vammaan liittyvän hahmotusongelman vuoksi”, Justander sanoo.
Asiakasmaksukaton lisäksi on lääkemaksujen katto – 636 euroa. Kattoa kerryttävät Kela-korvattavat reseptilääkkeet. Kun katto tulee täyteen, potilas maksaa loppuvuoden lääkkeistä 2,5 euroa. Lisäksi on Kela-taksikyytien maksukatto, 300 euroa vuodessa. Kela-takseilla voi matkustaa lääkäriin, jos terveydentilan vuoksi julkisen liikenteen käyttäminen ei onnistu tai julkista liikennettä ei ole. Edestakainen Kela-kyyti maksaa 50 euroa.
Yhteensä potilas voi siis joutua maksamaan itse 1751 euroa vuodessa julkisesta terveydenhuollosta, reseptilääkkeistä ja lääkärimatkoista.
”En viitsi pahoittaa mieltäni laskemalla, kuinka monta maailmanympärimatkaa niillä rahoilla olisi vuosien aikana maksanut”, Pirkko Justander heittää.
Invalidiliitto ehdotti jo kymmenen vuotta sitten, että sellaiset ihmiset, joilla maksukatto täyttyy joka vuosi saisivat esimerkiksi neljän vuoden välein vapaavuoden maksuista.
Suomessa asiakkaan maksama osuus julkisen terveydenhuollon rahoituksesta on pitkään ollut muita Länsi-Euroopan maita korkeampi. Viime vuosina osuus on laskenut hieman, mutta korotusten myötä Suomi palannee taas entiseen asemaansa, professori Ilmo Keskimäki sanoo.
Erityisesti lääkkeissä potilaiden maksama osuus on Suomessa huomattavan korkea. Kela korvaa tyypillisesti 40 prosenttia lääkkeen hinnasta, tietyissä lääkkeissä osuus on suurempi. Myös maksukatto on meillä korkea. Esimerkiksi Ruotsissa lääkemaksukatto on 345 euroa vuodessa.
Britanniassa osassa maata reseptilääkkeet ovat kaikille maksuttomia, toisilla alueilla ne ovat ilmaisia esimerkiksi lapsille ja tiettyjä sosiaalitukia saaville. Enintään potilas maksaa noin 12 euroa reseptiä kohti. Asiakasmaksuja taas ei peritä muusta kuin hammashoidosta ja näöntarkastuksista.
”Aika monessa muussa maassa suoraa asiakasmaksua ei ole. Joissain maissa sitä pidetään myös oikeudenmukaisuuskysymyksenä”, Ilmo Keskimäki sanoo.
Suomessa käynnit ovat potilaalle maksuttomia vain työterveydessä ja opiskelijoiden terveydenhuollossa. Suomessakaan julkisella puolella ei olla aina maksettu hoidosta. 1970-luvun alussa Suomessa ”yleisesti levinnyt näkemys” oli Kelan vanhemman tutkijan Yrjö Mattilan lisensiaattityön mukaan, että kansanterveyteen liittyvien palvelujen tulisi olla potilaalle ilmaisia.
Niinpä vuonna 1971 SDP asetti ehdoksi hallitukseen menoon sen, että jo pidempään suunniteltu kansanterveyslaki säädettäisiin ilmaisperiaatteen mukaan. Inspiraatiota oli otettu todennäköisesti Britanniasta ja muista pohjoismaista, joissa palvelut olivat ilmaisia, Mattila kirjoittaa.
Terveyskeskuspalveluiden maksuttomuus tuli Suomessa voimaan vuonna 1980. Tuuli kääntyi 1990-luvun laman aikana: vuonna 1992 tuli voimaan asiakasmaksulaki, joka salli huomattavasti aiempaa laajemmat maksut.
Mattilan mukaan maksuttomuuden ja tasa-arvon periaatteista luopumisesta keskusteltiin yllättävän vähän. Paluusta maksuttomuuteen, tai edes pienituloisten hoidon maksuttomuudesta ei ole 1990-luvun lamavuosien jälkeenkään kummemmin keskusteltu.
Yksi poikkeus on Helsinki, joka poisti terveyskeskuksista asiakasmaksut vuonna 2013. (Sen sijaan sairaala- ja poliklinikkakäynneistä maksut kerätään Helsingissäkin.) Professori Ilmo Keskimäen mukaan tällöin Helsingissä arvioitiin, että kun otettiin huomioon laskutusbyrokratian kulut, maksuista saatavat tulot eivät olleet merkittäviä. Silti asiakasmaksuja pidetään helppona tapana kerätä vähän rahaa.
”Ei siinä ole mitään muuta perustetta”, Keskimäki sanoo.
”Toki on tällä hetkellä ihan ymmärrettävää, että jos julkisia menoja halutaan säästää, jollain tapaa se pitää toteuttaa.”
Kansanterveyden näkökulmasta asiakasmaksuista luopuminen tai niistä luopuminen pienituloisten kohdalla voisi olla järkevää. Nykyisten leikkauspaineiden keskellä sellaisesta lienee silti turha edes puhua.
”Tiedetään klassisesta tutkimuksesta, että maksut vähentävät niin tarpeetonta kuin tarpeellista lääkärikäyntiä”, Ilmo Keskimäki sanoo.
Mutta jos suomalaisen terveydenhuollon eriarvoisuuteen todella haluttaisiin puuttua, nykyinen systeemi pitäisi räjäyttää. Ennen kaikkea pitäisi muuttaa sitä nelihaaraista rakennetta, joka suo erilaiset palvelut eri ihmisille.
Tutkijat ovat esittäneet rakenteellisesta reformista erilaisia skenaarioita. Koska koko järjestelmän reformi tuskin lähiaikoina toteutuu, Keskimäki on miettinyt sitä, millaiset pienemmät muutokset edistäisivät terveydellistä tasa-arvoa.
Ensinnäkin pitäisi perua hallituksen valinnanvapauskokeilu. Siinä yli 65-vuotias voi käydä julkisen hinnalla yksityislääkärissä. Se on lisännyt etenkin hyvätuloisten ja kaupunkilaisten lääkärikäyntejä.
Esimerkiksi espoolainen kuvataiteilija Helena ei ole lähtenyt yksityiselle kokeilun turvin, koska siinä potilas maksaa itse puolet mahdollisten tutkimusten enimmäishinnasta.
”On vaikea nähdä sille ohjelmalle mitään hyviä perusteluja”, Ilmo Keskimäki sanoo. Hän näkee, että kokeiluun suunnatut varat pitäisi ohjata julkiseen terveydenhoitoon. ●
Teksti Kati Pietarinen
Kuvitus Siru Tirronen
Juttu on julkaistu kesä-heinäkuun 2026 Isossa Numerossa. Osta lehti ja tue myyjän työtä! Lehden voi myös tilata.
Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa kenelle tahansa mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehteä myyvien ihmisten on usein vaikea tai mahdotonta löytää töitä muualta. Myyjä ostaa lehtiä etukäteen ja pitää myydystä lehdestä saamansa myyntivoiton itsellään.
