Katulehti voi saada alkunsa vähän puolihullusta ideasta. Ihmisiä kuuntelemalla, oppimalla ja luottamalla yhdessä tekemisen voimaan, se voi aikaansaada elämää muuttavia asioita.
Ei meillä koskaan ollut selvää käsitystä siitä, mitä lähdimme tekemään. Oli helteinen kesäpäivä 16 vuotta sitten. Uutisissa
Istuin kulttuurilehtien kattojärjestö Kultti ry:n hallituksessa, kun toimittaja Martti-Tapio Kuuskoski toi meille idean uudesta julkaisusta – katulehdestä. Olisi hyvä, jos voisimme lehtien tekijöinä ottaa kantaa. Jos kerjääminen kiellettäisiin, niin meillä olisi tarjota vaihtoehto.
Olin itse törmännyt romanisiirtolaisuuden teemoihin muutamaa kuukautta aiemmin. Olin käynyt juttukeikoilla Kalasataman romanileirissä, istunut iltaa nuotiolla ja syönyt kulhoja kanakeittoa. Sanomalehdissä pelottaviksi kerjäläisiksi kuvatut ihmiset olivatkin vieraanvaraisia, sydämellisiä ihmisiä. Ei heitä tarvinnut pelätä tai kauhistella.
Siksi ajatus kuulosti hyvältä. Ja niin me lähdimme soitellen sotaan.
Lehti syntyi talkoovoimin seuraavan talven ja kevään aikana. Nimeksi otettiin Iso Numero. ”Ihmiset kyllä tajuavat, että ollaan samanlainen lehti kuin brittiläinen esikuva”, joku sanoi viitaten jo vuosia toimineeseen Big Issue -lehteen. Sen kummoisempia brändityöpajoja ei pidetty.
Vasta kun lehti lähti painoon, tulin googlanneeksi ensimmäistä kertaa, että mistä katulehdissä on kyse. Olimmekin vahingossa laittaneet ison rattaan pyörimään.
Ensimmäinen myyntipäivä toukokuussa 2011 oli harmaa ja sateinen. Palelsi. Seisoimme uunituore lehti laatikoissa Kiasman edustalla, mutta paikalle ei tullut yhtään myyjää.
Lähdin kiertämään katuja. Sain suostutelluksi kupin kanssa istuneen rouvan mukaani. Lupasin ostaa ensimmäiset lehden myyjän puolesta, muka lainaksi, vähän niin kuin joku enkelisijoittaja.
Vähän hämillään me kaikki olimme – niin tekijät kuin ensimmäinen myyjäkin – kun lehdet vaihtoivat omistajaa. Asiat kuitenkin lähtivät nopeasti etenemään omalla painollaan.
Sana kiersi, kaduilla kävi kuhina, ja parin päivän sisällä 2000 lehden painos oli myyty loppuun. Innostus oli käsinkosketeltavaa. Lehdissäkin kirjoitettiin. Olimme tehneet aidosti hyvän asian, jolla oli merkitystä.
Päätimme saman tien tehdä homman uudelleen seuraavana kesänä.
Ensimmäiset vuodet etenivät samalla sapluunalla. Lehti kerran kesällä, pian myös jouluna, sitten kolme kertaa kalenterivuodessa.
Aikamoista kompurointiahan se tietysti oli. Oli kielimuureja ja vajavainen käsitys myyjien elämästä. Katujen todellisuus oli arvaamaton. Lehteä tehtiin milloin mistäkin käsin, kahviloissa tai lainahuoneissa.
Pian saimme kuitenkin oppia muilta katulehdiltä. Ensiksi Ruotsista, sitten Yhdysvalloista, myöhemmin muun muassa Kreikasta, Saksasta, Japanista, Australiasta – ja viimein myös Britanniasta.
Huomasimme, että Suomen kaduilla on nyt yleismaailmallisia köyhyyden ja syrjinnän ongelmia. Ja niiden selättämiseksi on olemassa myös melko suoraviivaisia periaatteita.
Ihan ensimmäinen oivallus oli, että myyjät ovat koko homman juju. Katulehti elää laadukkaasta journalismista ja lukijoista, mutta palvelemme ennen kaikkea myyjiä. Sitä varten meidän tulee kuunnella heitä tarkkaan. Kun tämä oivallus syntyi, karsiutui iso osa turhaa työtä.
Toisekseen opimme, että lehden tekijöinä kannamme isoa vastuuta. Teemme töitä rahalla, joka on vähävaraisten ihmisten luottamuksen tulosta. Sitä pitää kohdella arvoisellaan kunnioituksella.
Ja viimeiseksi, että aina kannattaa oppia, ja kokeilla, uutta. Pyörää ei tarvitse aina keksiä uudestaan, mutta paikoillaan ei saa polkea.
Näiden oppien varaan sitten rakennettiin vuosien aikana Iso Numero. Ensiksi itsenäistymällä kulttuurilehtien kattojärjestöstä Kultista. Sitten tekemällä lehdestä kuukausittainen julkaisu joukkorahoituksella. Avaamalla oma toimisto. Palkkaamalla henkilökuntaa. Hakemalla apurahoja ja kumppaneita. Kasvattamalla yhden vähän hullun idean ympärille kokonainen työyhteisö.
Myyjien nimetkin alkoivat tulla tutuksi. Pian tunsin myös Ionican, Gabyn ja monen muun perheet.
Ajan kanssa saimme huomata, että isoin vihollinen kasvulle ovat usein omat pelot. Ne ovat epäonnistumisen pelkoja, epämukavuuden pelkoja, turvattomuuden ja tuntemattomuuden pelkoja.
Todellisuus luo aina rajoitteita – ja ne ovat tietenkin aina tärkeitä – mutta unelmien elämiseksi on ensiksi voitettava oma epäusko.
Isoin hirviö Ison Numeron historiassa ovatkin aina olleet sisäiset äänet, jotka sanovat että ”ei ole mahdollista, ei ole realistista, ei kannata”. Ne elävät yhtä lailla oman pään sisällä kuin toisten ihmisten sanoissa.
Sama ääni, joka kysyi että ”myisikö tällaista lehteä kukaan” kysyi myöhemmin, että ”oletteko perustamassa omilla jaloillaan seisovaa yhteiskunnallista yritystä?”
Ei välttämättä siltä seisomalta, mutta pienin askelin. Ei se helppoa ole, mutta aina kannattaa yrittää.
”Eivät nämä ihmiset koskaan muutu. Oletteko hulluja?”
Ehkä jonkin verran? Mutta omien ennakkoluulojen kohtaaminen myötätuntoisesti on aina tie kasvuun.
Todellisuus ei tietenkään aina vastaa odotuksia eikä idealismin ja reaalimaailman kohtaaminen ole aina helppo. Maailma syöttää ihan kirjaimellisesti kierrepalloja.
Tämä korostui etenkin koronavuosina, kun rajat menivät kiinni ja kaupungit hiljenivät. Millaista katulehteä voi tehdä, kun ihmisten kohtaaminen on mahdotonta?
Tähänkin löytyi kuitenkin vastauksia. Jonkin aikaa koko lehti – ja sen kautta myyjien tuki – pyöri lukijoiden hyväntahtoisuuden varassa, kun lehden myynti siirtyi verkkoon.
Sen jälkeen tukileikkaukset ja monen myyjän käyttämän hätämajoitusjärjestelmän isot muutokset ovat pitäneet meitä varpaillaan. Lukijoiden, kumppaneiden ja luovien ratkaisujen avulla olemme saaneet selätettyä ongelmat yksi kerrallaan.
Samalla vastasimme myyjien toiveisiin: autoimme oppimaan myyntitaitoja, loimme myyjäkortteja, tarjosimme mahdollisuuksia vastaanottaa maksuja kännykällä. Myöhemmin annoimme tukea myös asuntoasioissa.
Joskus sokkona ammutut kokeet tuottivat mullistavia muutoksia ihmisten arjessa.
Leonard löysi kauttamme itselleen asianajajan hoitamaan tärkeää oikeusjuttua.
Benone, joka oli aiemmin tullut toimistolle usein märkänä, metsässä nukutun yön jälkeen, alkoi saapua ostamaan lehtiä suihkunraikkaana omasta vuokrakämpästä.
Gheorghița, jota autoimme työhaastattelussa, sai myös kotikunnan Suomeen.
Samaan aikaan silmät ovat avautuneet myös toiseen suuntaan. Myyjät ovat kohdanneet usein arvaamatonta ystävällisyyttä asiakkailta. Käydessäni myyjien kanssa sairaaloissa, olen kerta toisensa jälkeen saanut yllättyä, kuinka Euroopan syrjityimpiin vähemmistöihin kuuluvia ihmisiä kohdellaan ihmisinä.
Suomalaisessa yhteiskunnassa on edelleen paljon hyvää.
Iso Numero on journalismia, mutta tärkein työ tapahtuu sen ulkopuolella. Kaikkea ei voi kirjoittaa juttuihin tai näyttää Facebookissa. Se tapahtuu myyjien kanssa. Asiakkaiden kanssa. Epävirallisissa keskusteluissa. Lehti on siksi jäävuoren huippu kokonaiselle ihmissuhteiden verkostolle, joka on muotoutunut vuosien varrella.
On iso asia, että ihminen lähtee myymään lehteä. Se tarkoittaa muutosta arjessa ja tietynlaista elämänuskoa. Sitä pitää tukea ja kunnioittaa.
Samalla tavoin on iso asia, kun kumppani päättää ostaa ilmoituksen tai asiakas lehden.
On iso asia, kun asiakas ottaa yhteyttä kaupungilta. Oli kyseessä sitten ruusut tai risut, niin otamme palautteen vastaan kiitollisena.
Mutta kun luottamus sitoo ihmisiä yhteen, voi ihan aidosti saada aikaiseksi ihmeitä.
Erikoisen kierteensä työhömme tuo sen yhteiskunnallinen ulottuvuus. Iso Numero ei tavoittele voittoa (vaikka sekin on tärkeää), vaan vähentää köyhyyttä ja syrjintää. Samalla se ruokkii yksilöiden ja yhteisöjen kasvua.
Raha on tässä yhtälössä työkalu, mutta ei päämäärä itsessään. Markkinoiden ja vaikuttavuuden tavoittelun tasapainoa on vuosien ajan pitänyt yllä vahva arvopohja.
Voisi sanoa, että meille kehittyi omalaatuinen työkulttuuri.
Se on kannatellut meitä pitkälle – jopa käsittämättömän pitkälle – viime vuosien vaikeuksien halki.
Arvot ja tietynlainen tapa katsoa maailmaa antavat energiaa, jonka avulla olemme jaksaneet olla osa yhteisöjämme, antamassa eväitä myyjien ja ihmisten suhteille. Luomassa myyjille mahdollisuuksia muuttaa omaa elämäänsä.
Siksi puhuimme toimistolla myötätunnosta, uteliaisuudesta ja – vaikka vaikeiden aiheiden parissa työskentelemmekin – ilosta.
Tuomme iloa myyjillemme tarjoamalla vaihtoehtoja vaikeissa elämäntilanteissa. Tuomme iloa yhteisöille luomalla mahdollisuuksia arvaamattomille kohtaamisille. Ja iloa tuo meille myös kiitollisuus tästä työstä, joka on usein niin arvaamatonta.
Olen näiden keskustelujen kautta muuttunut itsekin. Katson ihmisiä ja ihmisyyttä paljon rikkaammalla tavalla.
Kiitos tästä kuuluu Ionicalle, Nadialle, Gheorghelle, Danciulle, Costicalle, Ionuțille, Marialle, Ionille ja lukemattomille muille myyjille, joiden kanssa olen saanut kulkea tätä polkua.
Muistan erityisesti niitä myyjiä, jotka eivät ole enää kanssamme. Medaa, joka teki minusta huvittavan laulun. Mărgărităria, joka oli hieno esikuva isästä vaikeissa olosuhteissa. Lacramioaraa, joka jaksoi hauskuuttaa toimistolla.
Kiitos kuuluu myös Martti-Tapiolle ideasta, Hannelelle, Veeralle, Hennalle, Kitille, Jannelle, Eekulle, Amulle, Hilkalle, Miikalle, Artolle, Lauralle, Ollille, Satulle, Bobielle ja lukemattomille muille ihmisille, jotka ovat omilla valinnoillaan olleet mukana tekemässä tätä mahdolliseksi. Ja ennen kaikkea kiitos puolisolleni Michelelle, jonka tuki ja kannustus ollut korvaamatonta näiden vuosien halki.
Yhteiskunnallinen yrittäminen ei ole aina helppoa. Ei sitä muuten yrittämiseksi kutsuttaisikaan. Siihen sisältyy aina epäonnistumisen riski.
Nyt Verohallinnon viimevuotinen päätös tulkita myyjien asemaa uudella tavalla ja siitä johtuvat valtavat jälkiverot uhkaavat jopa koko toiminnan tulevaisuutta.
Ison Numeron tulevaisuus ei ole yhden tekijän varassa. Kaupunki, maailma ja yhteiskunnan odotukset ympärillämme ovat kuitenkin muuttuneet hyvin nopeasti. Kaaoksen keskellä on ollut vaikea pitää yllä riittävää tahtia.
Siksi elämme pakottavien tosiasioiden edessä. Siinä helpottaa ymmärrys, että epäonnistuakin voi monella eri tapaa. Kun sen tekee yrittämällä parhaansa, voi tappionkin kääntää ainakin osittaiseksi voitoksi.
Samalla voimme kuitenkin kokea myös ilon tunnetta saavutetuista asioista. Viidentoista vuoden aikana niitä on ehtinyt syntyä paljon.
Iso Numero on positiivisen muutoksen voima ihmisten arjessa ja yhteiskunnassa. Jo sen tunnistaminen merkitsee paljon. Vaikka työmme tulevaisuus on epävarma, muutoksen voima ei katoa. Se jatkuu muodossa tai toisessa meissä kaikissa.
Se, mitä tapahtui – mitä olemme saaneet aikaiseksi näiden vuosien aikana – ei katoa.
Janne Hukka on yksi Ison Numeron perustajista ja ollut mukana lehden alusta asti. Myyjät kutsuvat häntä lempinimellä Ianis Mamirones ja hän on tästä erityisen ylpeä.
Teksti Janne Hukka
Kuvat Iso Numero
Tämä on näytejuttu kesäkuun 2026 Isosta Numerosta. Tue paikallista myyjääsi ostamalla lehti kadulta! Lehden voi myös tilata verkkokaupastamme.
Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa kenelle tahansa mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehteä myyvien ihmisten on usein vaikea tai mahdotonta löytää töitä muualta. Myyjä ostaa lehtiä etukäteen ja pitää myydystä lehdestä saamansa myyntivoiton itsellään. 15 vuoden aikana Ison Numeron myyjät ovat ansainneet työllään yli 2,5 miljoonaa euroa tuloja.
