Sairaanhoitaja James tuli Suomeen opiskelemaan ja hoitamaan vanhuksia, mutta menettikin kaiken. Hän ei ole ainoa kansainvälinen hoiva-alan opiskelija, joka on pahassa pulassa.
James oli jo valinnut paikan. Hän pyöräili ja lenkkeili usein siitä ohi. Oli alkutalvi, eikä vielä satanut lunta, mutta pakkasta oli jo muutama aste.
Mutta kun hän saapui alueelle, siellä olikin työmaa ja työmiehiä kaikkialla.
”Se oli vähän niin kuin jumalallinen väliintulo. Ajattelin että hitto, tästä tulee noloa. Joten palasin takaisin.”
James oli jäänyt paperittomaksi, asunnottomaksi ja joutunut keskeyttämään opintonsa – ja aikonut juuri päättää kaiken.
”Oli tulossa talvi ja tulin siihen pisteeseen, että ajattelin että mikään ei mene hyvin – ei ole asuntoa, ei suojaa, ei ketään”, kolmikymppinen mies kertoo nyt pyyhkien hillitysti silmäkulmiaan.
Hänen nimensä on muutettu yksityisyyden suojaamiseksi.
James tuli Suomeen talvella kolmisen vuotta sitten pätevöitymään sairaanhoitajaksi. Kotimaastaan Kaakkois-Aasiasta hänellä oli lähes vuosikymmenen kokemus sairaanhoitajan työstä eri tehtävissä.
Kotimaassa elämä kyllä sujui, mutta palkka ei kuitenkaan ollut kummoinen: alkuun noin 300, sittemmin 500 euroa kuussa. Mutta sairaanhoitajan työ tuntui omalta.
Suomessa asuvalta tuttavalta hän kuuli hoitajapulasta Suomessa, joten hän päätti hakea tänne opiskelemaan. Hän ei halua suoraan mainita oppilaitostaan jutussa.
Sairaanhoitajataustansa takia Jamesin piti pätevöityä vain kahden vuoden ajan saadakseen luvan harjoittaa ammattia. Hän maksoi ammattikorkeakoululle opinnoista ensimmäiset 10 000 euroa säästöillään. Hän kertoo säästäneensä koko työuransa ajan ja tehneensä ylimääräisiä töitä.
Hän saapui Suomeen talvella ja lensi heti jäällä takapuolelleen Helsinki-Vantaan lentoasemalla.
”En tiedä miksi keksin tulla tänne keskitalvella. Onneksi en rikkonut luita”, hän nauraa.
Kivuliaasta alusta huolimatta asiat sujuivat kuitenkin hyvin. Hän sai opiskelija-asuntolasta huoneen ja opinnot etenivät. Moni asia opiskeluissa oli helppo, koska työ oli tuttua. Vaikenta oli suomen kielellä oleva opetus ja suomeksi tehtävät näytöt, hän kertoo. Opinnot olivat kaksikieliset: osa englanniksi, osa suomeksi.
Hän teki opinnäytetyönsä geriatriasta, suoritti harjoittelunsa ja teki töitä osa-aikaisena hoiva-avustajana lähiseudun hyvinvointialueella.
Loput viisi tuhatta euroa opintomaksuista hän maksoi Suomessa ensimmäisen vuoden aikana, ja sai elätettyä itsensä työllä.
Mutta viime keväänä leikkausten vuoksi Jamesin ja monen muun työsopimusta ei jatkettukaan.
EU:n ulkopuolelta tulevat opiskelijat eivät ole oikeutettuja työttömyys- tai sosiaalitukiin, joten James jäi täysin tyhjän päälle.
Hän oli kuitenkin vielä toiveikas: töitä kyllä löytyisi. Hän lähetti kuukausia ”ärsyttävyyteen asti” työhakemuksia ja muutama haastattelukin irtosi. Mutta aina hänelle sanottiin, että suomen kielen taito ei ole riittävän hyvä. Hän ihmettelee miten kielitaito aiemmin riitti, mutta nyt ei enää.
”Sitten tilanne alkoi valjeta minulle. Laskut kertyivät, menetin rahaa ja olin miinuksella. Aloin hieman panikoida”, James kertoo täydellisellä englannillaan.
Hänen viimeinen oljenkortensa oli pyytää apua sisaruksiltaan, mutta molemmilla oli lähettää vain noin sata euroa. James masentui pahasti.
Kaikki vuosien varrella kerätty kokemus ja osaaminen tuntui valuvan hukkaan. Vaikka kotimaassa elämä ei ollut helppoa, siellä hän oli pärjännyt. Miksei siis täällä, hän ihmetteli.
”Asiat menivät siihen pisteeseen, etten enää kyennyt lähtemään huoneesta, sängystä tai koko asunnosta pois. En tiennyt enää mitä tehdä. Mieli oli tyhjä, rahat olivat loppu ja minulla oli nälkä. Enkä voinut pyytää kenenkään apua”, hän kuvailee.
”Olin siis jumissa, ja siitä kaikki lähti luisumaan alaspäin.”
James oli jo lähes valmistunut, opinnoista oli kasassa melkein 200 opintopistettä ja puuttui enää parin tenttiä. Mutta hän oli niin lamaantunut, ettei kyennyt opiskelemaan.
Sitten tuli kesä ja opiskelijan oleskelulupa olisi pitänyt uusia, koska opinnot eivät olleet valmiin tavoiteajassa.
Mutta lupaa varten hänen olisi pitänyt osoittaa että hänellä on riittävät varat itsensä elättämiseen. Rahaa olisi pitänyt olla tilillä noin kymppitonni, ja hänellä oli 1500 euroa. Hän menetti oleskelulupansa.
Syksyllä saapui myös häätökirje, sillä James ei ollut saanut maksettua myöskään vuokraansa. Hän sinnitteli vielä myymällä kaiken mitä voi, myös rakkaan maantiepyöränsä, jonka oli tuonut osissa Suomeen.
Mutta pian hänen oli pakko lähteä myös asunnostaan.
Tutkija Margarita Sakilayan-Latvala ei ylläty kuullessaan Jamesin tilanteesta. Hän tutkii rekrytointia EU:n ulkopuolelta, etenkin sote-alalle.
”Tämä on valitettavasti aika yleistä, on tullut monta keissiä vastaan viime aikoina.”
Sakilayan-Latvala viittaa hoiva-alan opiskelijoihin, jotka ovat menettäneet työpaikkansa ja joutuvat ongelmiin oleskelulupansa kanssa. Oleskelu Suomessa kun on sidottu yleensä joko opintojen etenemiseen tai valmistumisen jälkeen tiettyyn alaan. Usein opinnot katkeavat, jos rahat loppuvat.
Sakilyan-Latvala on myös Filippiinit Seura ry:n puheenjohtaja ja hänen tietämänsä tapaukset ovat filippiiniläisiä. Mutta hän uskoo että monista muista maista tulevilla tilanne on samankaltainen.
Jotkut Sakilayan-Latvalan tuntemista ihmisistä ovat saaneet karkotuspäätöksen, toisille yhteisö kerää rahaa lentolippuun kohti kotia, kolmannet ovat jotenkin jääneet maahan – luvalla tai ilman.
Tilanne on hänestä huolestuttava ja huonontunut lähiaikoina selvästi työtilanteen takia. Stressi on monella todella kova ja se osin lisää ongelmia, hän kertoo. Useat ovat käyttäneet säästönsä, ottaneet kovakorkoisia lainoja tai myyneet perheen omaisuutta päästäkseen tänne.
”Moni ei pysty opiskelemaan, koska ei ole enää aivokapasiteettia kun koko ajan miettii, että mistä saan työpaikan, mistä rahaa, mistä ruokaa ja miten voin maksaa lainoja. Samalla pitäisi pystyä saamaan opintopisteitä, että pystyt olemaan Suomessa.”
Pahimmillaan käy kuten Jamesille, ja alta lähtevät sekä opinnot että oleskelulupa, eikä kotimaassa ole kotia tai töitä mihin palata.
”Kun tämä tapahtuu, monilla ei ole mitään tukiverkostoja. Kuka on sitten vastuussa auttamaan näitä opiskelijoita ja ihmisiä, jotka on tavallaan houkuteltu Suomeen?” Sakilayan-Latvala kysyy.
”Tämä rekrytointi on freimattu niin, että tällä hetkellä on vaikeaa, mutta tulevaisuudessa tarvitaan. Sehän on totta, että me oikeasti tarvitaan ihmisiä täällä. Mutta siis minkälainen tukijärjestelmä annetaan nyt niille ihmisille, jotka ovat jo täällä ja joilla on haasteita. Mistä he saavat apua?”
Tilanne on näkynyt jo vuosia ruokajonoissa, kirkkojen avustustyössä ja eri diasporayhteisöissä – koska ne ovat ainoita tahoja, joista saa edes jotain tukea. Sakilayan-Latvala muistuttaa kuitenkin, että näiden kaikkien resurssit ovat rajalliset.
Viime vuosina ihmisiä on rekrytoitu aktiivisesti paikkaamaan hoitajapulaa Suomessa. Koska EU:n ulkopuoliset tutkinnot eivät ole suoraan päteviä, moni hoitajakin tulee opiskelun kautta.
Kaikkiaan kansainvälisten opiskelijoiden määrä on moninkertaistunut viime vuosina. Kun James saapui vuonna 2023, yli 12 000 muutakin ihmistä tuli Suomeen EU:n ulkopuolelta opiskelemaan, valtaosa Aasian maista. Terveys- ja hyvinvointiala on yksi suosituimmista opintoaloista ulkomaalaisten opiskelijoiden parissa.
Viime vuonna Suomeen opiskelemaan tulevien määrä laski lähemmäs kymmentä tuhatta, mutta luvut ovat yhä moninkertaisia kymmenen vuoden takaiseen verrattuna. Marinin hallituksen aikaan opiskelijoiden oleskelupakäytäntöjä helpotettiin, nyt niitä kiristetään.
Oppilaitoksille kansainväliset opiskelijat ovat myös tärkeä tapa paikata kasvavaa rahoitusvajetta. EU:n ulkopuolelta tulevat opiskelijat maksavat opintonsa täysin itse, hinnat ovat usein 10–15 000 euroa lukuvuodesta. Sakilayan-Latvala sanoo, että monet maksavat myös välittäjille, joskus suuria summia.
Moni tulijoista laskenut, että opintojen ohessa tehty työ kustantaa elämistä ja opintoja, mutta todellisuus on ollut toinen.
Suomeen tuloa ovat markkinoineet kovasti sekä oppilaitokset että välitystoimistot, joista jotkut ovat virallisesti yhteydessä oppilaitoksiin ja jotkut eivät.
Lukuisat mediat ovat vuosien varrella kertoneet siitä, miten opiskelijoita huijataan Suomeen väärin lupauksin – joko suoranaisilla huijauksilla tai antamatta täyttä tietoa tilanteesta. Viimeisimpänä Ylen MOT-ohjelma paljasti, että ammattikorkeakoulu Metropolian kumppani rekrytoi opiskelijoita Intiasta valheellisilla lupauksilla.
James itse tuli opiskelemaan kotimaansa paikallisen agentuurin kautta ja maksoi siitä noin tuhat euroa. Suomen päässä välittäjänä toimi EduNation. Hän sanoo, että agentti ei suoranaisesti luvannut töitä, mutta antoi ymmärtää että vanhenevassa maassa työtilaisuuksia riittää.
EduNationin sivuilla kerrotaan yhä, että Suomessa on ”jatkuva hoitajien tarve” ja hoiva”hoitajat ovat korkeasti kysyttyjä Suomessa”. Sivuilla viitataan seitsemän vuotta vanhaan artikkeliin. Nyt hoiva-alallakin työttömyys on kasvanut.
Yritys ei vastannut Ison Numeron haastattelupyyntöön.
James kokee, ettei saanut välittäjiltä tai oppilaitokselta kokonaiskuvaa tilanteesta täällä ennen kuin saapui.
”Välittäjä ei luvannut mitään, mutta kannusti kyllä että mahdollisuuksia töihin löytyy. He myös aliarvioivat sitä, minkälaiset vaatimukset suomen kielen taidosta ovat”, James sanoo.
“Koko koulutusrekrytointi pitäisi keskeyttää, kunnes Suomen työllisyystilanne taas paranee”, hän sanoo.
Oppilaitospappi Sonja Jakobsson
Myös oppilaitospappi Sonja Jakobsson näkee työssään säännöllisesti kansainvälisiä opiskelijoita, jotka ovat menettäneet Suomeen tulon takia kaiken. Hän on tehnyt ulkomaisten opiskelijoiden kanssa töitä pääkaupunkiseudulla vuodesta 2020.
Jakobsson sanoo, että ihmisten tilanteet ovat kovin erilaisia, toisilla kaikki on kunnossa ja toiset eivät saa asioita sujumaan lainkaan. Vaikeaa on etenkin niillä, joille on uskoteltu, että opinnot ja elämän voi rahoittaa työnteolla täällä, mutta töitä ei olekaan.
Sen seurauksena ongelmia on sekä opintojen, työn, asumisen, ruoan että oleskelulupien kanssa.
“Mutta keskeisin ongelma on se, että Suomi ei ollutkaan sitä, mitä heille luvattiin.”
Moni kokee tulleensa huijatuksi ja menettää sen vuoksi tulevaisuutensa ja katuu tuloaan, hän sanoo. Kotimaassa elämä on usein ollut ihan tavallista ja töitä on ollut, mutta täällä he ovat jääneet tyhjän päälle.
Iso Numero kertoi samankaltaisessa tilanteessa olevien nepalilaisten opiskelijoiden epätoivosta viime keväänä.
Jakobsson penää asiasta vastuuta etenkin oppilaitoksilta: jos he ottavat maksavia opiskelijoita, heillä pitäisi olla jokin vastuu siitä mitä opiskelijoille tapahtuu.
“Nyt heidät päästetään aika helpolla.”
“Ei tässä oikeasti mennä opiskelijan etu edellä.”
Varsinkin hoitoalalle töihin tulevien onnistuminen pitäisi jotenkin taata, hän toteaa.
Nyt kotimaassaankin matalapalkkatöitä tekevät ihmiset velkaantuvat päästäkseen Suomeen paikkaamaan hoitajapulaa, mutta kohtaavatkin vielä vaikeammat olosuhteet kuin kotimaassaan. Sitä on vaikea pitää oikeudenmukaisena, Jakobsson sanoo.
“Onhan se totta, että hoiva-alalla on työvoimapula, mutta se jätetään kertomatta että sairaaloilla ei ole varaa rekrytoida. Heille tulee täysin kylmänä suihkuna se, että täältä ei sitten saakaan työtä.”
Kaikkiaan hänen mielestään tilanne on mennyt liian pitkälle.
“Koko koulutusrekrytointi pitäisi keskeyttää, kunnes Suomen työllisyystilanne taas paranee”, hän sanoo.
James on yhä asunnoton.
Tilanne hävettää häntä. Hän pitää Suomesta ja haluaisi olla hyvä veronmaksaja ja kantaa kortensa kekoon.
Nyt hän saa terapiaa pari kertaa kuussa paperittomien palveluista, ja on kyennyt puhumaan itsetuhoisista ajatuksistaan.
Viime vuoden joulukuussa, menetettyään asuntonsa, James joutui viettämään öitään hätämajoituksessa. Siellä oli hänen mukaansa paljon huumeidenkäyttäjiä ja hän koki olonsa turvattomaksi.
Tuolloin epätoivo oli kovimmillaan. Pientä helpotusta tilanteeseen toi se, että vaikeimpina hetkenään James avautui eräälle tutulleen, joka tarjosi hänelle yösijaa omalla sohvallaan. Tammikuusta eteenpäin James on yöpynyt siellä.
”Olen todella, todella kiitollinen että saan olla hänen luonaan. Mutta siinä on rajoituksensa.”
James ei ole saanut asuntoon avaimia, ja hän saa viettää siellä vain yönsä. Aamulla hänen pitää lähteä puoli kahdeksalta ja saa yleensä palata yhdeksän tai kymmenen aikaan illalla.
”Yli 12 tuntia päivässä minun pitää keksiä jotain tekemistä ulkona. Eikä se ollut helppoa tammi-maaliskuussa, kun oli todella kylmä.”
Päivät hän viettää kaupungilla. Muutaman kerran hän on värjötellyt läheisessä kauppakeskuksessa tai asunnon ovella paukkupakkasessa iltamyöhään odottamassa, että kaveri tulee kotiin.
”En haluaisi valittaa, mutta tuntuu siltä että sinulta viedään vapaus. Kuin olisin toisen luokan kansalainen, kun pitää aina pyytää lupa päästä sisään.”
James kokee, että juuri nyt hän ei pysty miettimään ulospääsyä tilanteestaan, koska on asunnoton.
”Jos vain saisin paikan, jossa asua, jotta voisin hiljalleen rakentaa jotain. Nyt minulla ei ole tilaa ajatella tai opiskella, tarvitsisin mielenrauhaa. Olen selviytymismoodissa.”
Haastatteluhetkellä hänellä oli enää pari viikkoa aikaa löytää uusi paikka edes yöksi. Kesäkuun alussa tuttu tarvitsee sohvaansa toiseen tarkoitukseen.
Päivisin James yrittää opiskella suomea ja viettää aikaa tutustuen tekoälyyn, jonka uskoo näkyvän myös hoivatyössä jatkossa. Hän luettelee tarkkaan tilastoja hoivan tarpeesta ja ikääntyvästä väestöstä. Hän tietää, että tulevaisuudessa täällä tarvitaan paljon ihmisiä alalle, vaikka työtilanne on nyt huono.
Mutta muille hänellä on yksi neuvo:
”Maahanmuttajille sanoisin, että älkää tulko tänne. Siitä tulee vaikeaa, kun poliittinen ja taloudellinen ilmapiiri on tällainen.”
Tai varmistakaa ainakin, että teillä on vahvat verkostot joihin nojata, hän lisää.
Teksti Veera Vehkasalo
Kuva Aimal Hakimi
Juttu on julkaistu alun perin kesäkuun 2026 Isossa Numerossa. Se on osa Koneen säätiön rahoittamaa Ulossuljetut hanketta, jossa selvitetään paperittomien asumistilannetta Suomessa. Hankkeessa ovat mukana Iso Numero, Sininauhasäätiö ja Vailla vakinaista asuntoa ry.
