• Etusivu
  • Tule myyjäksi
  • Mikä Iso Numero?
    • Meistä
    • Myyjistä
    • Kumppaneista
  • Artikkelit
  • Tue meitä
    • Tue joukkorahoitusta
    • Osta
    • Tilaa
    • Levitä sanaa
    • Lahjoita
  • Mainosta
    • Mediakortti
    • Sponsoritilaus
  • Ota yhteyttä
  • Suomi
    • Suomi
    • English
    • Română

Iso Numero

Muuttaa ihmisten elämää

Tiedote

Ison Numeron myyjien tulevaisuus uhattuna – joukkorahoituskampanja käynnissä

6.8.2024

Iso Numero on tehnyt pääkaupunkiseudun kaduista reilumpia jo yli 13 vuotta. Olemme avanneet joukkorahoituskampanjan, sillä inflaatio ja hallituksen leikkauspolitiikka ovat syömässä työmme tulokset.

Rahoita kampanjaamme tästä!

Hallituksen leikkausten myötä meille tärkeästä kulttuurilehtituesta leikattiin keväällä 40 %, ja pahoin pelkäämme, että isompia leikkauksia on vielä edessä. Taloudelliset puskurimme ovat vielä pandemian jäljiltä vähissä.

Valtaosa Ison Numeron tuloista tulee lehden irtonumero- ja mainosmyynnistä. Isot leikkaukset tekivät kuitenkin sellaisen loven budjettiimme, että tarvitsemme suuren yleisön tukea päästäksemme siitä yli.

Ilman apua emme voi jatkaa nykymuodossa. Ihan konkreettisesti myyjiemme tulevaisuus on uhattuna.

MIHIN RAHOITUS KÄYTETÄÄN?

  • Apua leikkauksista selviytymiseen. Tilanteemme ei ole toivoton. Joukkorahoituksen avulla pääsemme pahimman kriisin yli.
  • Tukea ja koulutusta myyjille. Viime vuosien aikana työmme on sisältänyt muun muassa pankkiasioissa opastamista ja apua vuokra-asuntoa etsiessä.
  • Tukea lehden tekemiseen. Laadukas aikakauslehti ei synny itsestään. Meille on äärimmäisen tärkeää, että lehden myyjillä on käsissään tuote, jota voi myydä ylpeästi.

MITKÄ OVAT TAVOITTEEMME?

  • 10 000 eurolla katamme leikkausten aiheuttamia välittömiä tappioita.
  • 25 000 eurolla voimme suunnitella lähitulevaisuutta.
  • 50 000 eurolla voimme suunnitella tulevaisuutta pitkällä tähtäimellä.

Ison Numeron joukkorahoituskampanjasta vastaa Isoa Numeroa kustantava Isot Tekijät ry. Yhdistyksen visiona on maailma ilman myyjien kokemaa köyhyyttä ja syrjintää.

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja:
Janne Hukka
janne.hukka@isonumero.fi
044 052 7412

Päätoimittaja:
Veera Vehkasalo
veera.vehkasalo@isonumero.fi
044 491 8115

Iso Numero #103

Liity Ison Numeron ystäviin

Haluatko kuulla meistä enemmän? Ryhdy Ison Numeron ystäväksi tilaamalla uutiskirje. Lähetämme noin kerran kuussa viestin, jossa kerromme kuulumisia toimistolta ja pääkaupunkiseudun kaduilta.

* pakollinen kenttä

Yhteystiedot

Iso Numero
Käenkuja 4, LH 3
00500 Helsinki
toimitus (at) isonumero.fi

Y-tunnus 2934513-3

Rekisteriseloste

Toimitus / Editorial Contacts

Päätoimittaja / Editor-in-Chief
Veera Vehkasalo
044 491 8115
veera.vehkasalo (at) isonumero.fi

Palautetta myyjistä / Haluatko myyjäksi?

044 970 4665
info (at) isonumero.fi