Välillä todellakin tuntuu siltä, että nyky-yhteiskunta on vihamielinen kirjallisuudelle ja tekstille, kirjoittaa päätoimittaja Veera Vehkasalo.
Neljänneksen. Sen verran ovat tippuneet kaunokirjailijoiden työstään saamat tulot viime vuosina. Kirjailijaliiton mukaan mediaanitulo kaunokirjallisesta työstä oli 2294 euroa vuonna 2018 ja neljä vuotta myöhemmin 1703 euroa.
Luvut ovat surullisia. Kun liitto postasi hiljan somessa, että 59 prosenttia kirjailijoista on tyytymättömiä tekijänoikeuspalkkioihin, kirjailija Koko Hubara vitsaili, että tekstissä on varmaan typo: oikea luku lienee 99 prosenttia.
Usein vuosien työn vaatineesta teoksesta saa muutamasta kymmenestä sentistä muutamaan euroon kappaleelta. Kolme kirjaa kirjoittanut Hubara laski, että sai viime vuonna äänikirjoista 0,27 ja painetuista 0,7 euroa per kirja.
Maailma muuttuu ja äänikirjahalpuutus jyrää. Mitä tekee hallitus? Heittää vettä vuotavaan veneeseen.
Vuoden alusta tuli voimaan kirjallisuuden arvonlisäverokannan nosto kymmenestä neljääntoista prosenttiin. Verottaja saa kirjasta nyt usein enemmän kuin kirjailija. Lisäksi lopetettiin vähälevikkisen kirjallisuuden ostotuki.
Hallituksen veropäätös on esseisti Antti Nylenin mukaan vakavin oire kirjallisen kulttuurin vähittäisestä sortumisesta Suomessa.
”Kirja on jotain, minkä varassa koko sivilisaatiomme ja olemassaolomme on. Olemme kirjan ihmisiä emmekä tiedä mitä meistä tulee ilman kirjoja”, kirjoittaa Nylen tuon päätöksen kirvoittamassa Vastalause-esseessään.
Välillä todellakin tuntuu siltä, että nyky-yhteiskunta on vihamielinen kirjallisuudelle ja tekstille. Ei vain poliittisesti, vaan paljon laajemmin. Syvällistä perehtymistä vaativa ponnistelu häviää kilpailun somevideoiden kanssa ja pikareaktiot voittavat ymmärryksen. Pärjätäkseen kirjailijan pitää olla vähintään somepersoona ja uutiskirjeguru.
Lukeminen on kuin pitkän matkan juoksu: ei se onnistu, jos sitä ei harjoittele.
Kyse ei välttämättä ole edes siitä, etteikö kirjallisuutta yhä arvostettaisi. Toimittaja Heikki Romppainen haastatteli tähän lehteen ihmisiä, jotka eivät pahemmin lue kirjoja. Yhteistä heille oli se, että he tavallaan tahtoisivat lukea ja ymmärtävät sen merkityksen. Ei vaan tule luettua. Tuttua monelle.
Lukeminen on kuin pitkän matkan juoksu: ei se onnistu, jos sitä ei harjoittele. Eikä se huvita, jos ei ole treenannut. Mieluumminhan sitä ajaa sähköskuutilla kotiin.
Näemme jo enteitä siitä, mitä käy kun tekstimuotoiseen ilmaisuun syventymisen taito hiipuu. Siinä ei auta paraskaan koulujärjestelmä, jos kaikki on rakennettu nopealle nautinnolle ja tekoälytiivistelmille.
Sellaisessa maailmassa kirjan lukeminen on jo ahdistava ajatus.
Mutta emmehän me ole aivan kädettömiä? Kaipa tälle jotain voi tehdä? Kuten tukea kirjailijoiden toimeentuloa ja kustantamojen toimintaedellytyksiä?
Sillä jos meillä ei ole hyviä kirjailijoita, ei ole hyviä kirjoja. Ja jos ei ole hyviä kirjoja, ei ole hyviä lukijoitakaan.
Veera Vehkasalo
Päätoimittaja
Tämä on näytejuttu heinäkuun 2025 Isosta Numerosta. Osta lehti kadulta ja tue myyjää! Lehden voi myös tilata.
Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa vähävaraisille mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehteä myyvien ihmisten on usein vaikea tai mahdotonta löytää töitä muualta. Myyjä pitää itsellään puolet kansihinnasta. 14 vuoden aikana Ison Numeron myyjät ovat ansainneet työllään yli 2 miljoonaa euroa tuloja.
