Täytyy muistaa, ettei yhden ihmisen tekoa saa yleistää koko kansaan, kirjoittaa Rasoul Khorram.
Kävelen Myllypuron värikkäiden puutalojen kujilla matkalla yliopistoon ja mietin rasismia. Vaihdoin todelliset ystäväni – kurdien vuoret – Suomen metsään. Aloitin elämäni ihmisten parissa, joita kutsun ”isoksi veljeksi”, ”hyväksi sisareksi” tai ”ystävälliseksi äidiksi”.
Suomeen saapumisestani lähtien suomalaiset ovat olleet rinnallani. He ovat olleet vankkoja tukipilareita ja yrittäneet avata minulle monia suljettuja ovia. Mutta on myös niitä, jotka eivät ole koskaan hyväksyneet meitä tämän maan kansalaisiksi. He sanovat suoraan:
”Tämä maa ja tämä koti eivät kuulu teille – lähtekää pois!”
Joulukuussa 2017, Suomen itsenäisyyspäivän jälkeen, menin pankkiin avaamaan ystäväni ravintolalle pankkitiliä. Toivotin pankinjohtajalle lämpimästi hyvää itsenäisyyspäivää. Hän katsoi minua kylmästi ja sanoi:
”Niin kauan kuin olen täällä, pankkitiliä ei avata pizzeriallenne. Hae vaikka oikeuteen!”
Olen herkkä ihminen, ja pidättelin kyyneleitä. Nöyryytys jäi mieleeni – joka itsenäisyyspäivä se palaa takaisin.
Pidän käytettyjen tavaroiden ostamisesta. Eräänä päivänä lähetin myyjälle viestin halutessani ostaa käytetyn läppärin.
”En myy tietokonettani lehmälle!” hän vastasi.
Selitin, että nimeni on ulkomaalainen, mutta olen Suomen kansalainen.
”Sinä olet eläin. Käyn kauppaa vain ihmisten kanssa!” hän sanoi.
Säilytin viestit, mutta en tehnyt valitusta.
Suomessa olen nähnyt paljon kauneutta ja hyvyyttä, mutta myös rasismia.
”Ulkomaalainen pakolainen! Miksi et palaa kotimaahasi?” huusi kerran humaltunut naapurini.
Hän unohti, että tulen sodan repimältä alueelta. En ole sotaa paennut pakolainen, vaan muutin Suomeen avioliiton kautta. Läsnäoloni täällä on kuitenkin seurausta samasta maailmanpolitiikasta. Me muualta tulleet olemme kokeneet suomalaisten lämpöä ja auttavaa kättä. Jos kohtaamme rasismia, meidän täytyy muistaa, ettei yhden ihmisen tekoa saa yleistää koko kansaan.
Olen saanut sinulta useita makeita hedelmiä. Jos yksi on kitkerä, se ei haittaa.
Kulttuurissamme kerrotaan tarina kuninkaasta, joka jakoi melonin paloiksi ja antoi ensin viisaalle Luqmanille. Tämä söi sen mielihyvin ja kiitti kuningasta. Kun kuningas itse maistoi melonia, se oli kitkerä.
”Miksi söit sen valittamatta?” hän kysyi.
”Olen saanut sinulta lukuisia makeita hedelmiä. Jos yksi on kitkerä, se ei haittaa”, Luqman vastasi.
Maailma on kuin pelto: menneisyydessä kylvämämme siemenet itävät joskus.
”Kylvä ystävällisyyttä kaikkialle, mihin pystyt. Älä huoli kadonneista siemenistä. Sadetta ja auringonpaistetta odottaessasi näet lopulta, minne hyvyytesi on juurtunut”, luin kerran.
Toisen kerran olin ystäväni eläkejuhlassa, jossa tuolit juuri ja juuri riittivät. Hän katsoi minua yllättyneenä:
”Rasoul, mistä kaikki nämä ihmiset ovat tulleet?”
”Rakas äiti, nämä ovat hyviä siemeniä, jotka kylvit menneisyydessä, ja nyt ne ovat kukkineet. Näet rakkautesi hedelmät”, vastasin.
Rasoul Khorram
Toimittaja ja dokumentaristi
Tämä on näytejuttu syyskuun 2025 Isosta Numerosta. Osta lehti kadulta ja tue myyjää! Lehden voi myös tilata.
Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa vähävaraisille mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehteä myyvien ihmisten on usein vaikea tai mahdotonta löytää töitä muualta. Myyjä pitää itsellään puolet kansihinnasta. 14 vuoden aikana Ison Numeron myyjät ovat ansainneet työllään yli 2 miljoonaa euroa tuloja.
