Millainen on suomalainen hyvinvointiyhteiskunta sadan vuoden päästä? Iso Numero selvitti!
Eräät tiedemiehet ovat ennustaneet, että jos yhteiskuntaelämä jatkuu tällaisenaan, tulee koko maailma vuonna 2020 olemaan hulluna.
Amerikansuomalainen Työmies-lehti 12.12.1913.
Olen saanut Ison Numeron päätoimittajalta mahdottoman tehtävän: selvittää, mikä saattaisi olla suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan tila sadan vuoden päästä.
Vuoteen 2125 asti ei kuitenkaan ole helppo kurkottaa. Ennakointityötä tehdään Suomessa niin yliopistolla, tutkimuslaitoksissa kuin eduskunnan tulevaisuusvaliokunnassakin, mutta tulevaisuutta visioidaan tyypillisesti vain joidenkin vuosikymmenten päähän.
Esimerkiksi Sitra julkaisi hiljattain vuoteen 2046 sijoittuvan aikakauslehden, jossa visioidaan monenlaista: tunnedataa jaetaan neurosiruilla, ydinperheiden sijaan asutaan yhdessä lasten kanssa kaveriporukoissa ja Pohjanmaalla siirretään kyliä kevättulvien alta.
Edes Sitran ennakoinnin asiantuntija Sanna Rekolalle ei tule mieleen yhtäkään ihan sadan vuoden päähän yltävää visiota. Hän kiittää projektiamme siitä, että se antaa tilaa visioida rohkeammin.
”Mitä kauemmas tulevaisuuteen mennään, sitä vähemmän nykyhetken pidäkkeet meitä sitovat”, hän kuvailee.
Aloitan tulevaisuustyön epäloogisesti viettämällä työpäivän uppoutuneena Kansalliskirjaston digitoituun sanomalehtiarkistoon. Kaivan sieltä noin sadan vuoden takaisia suomalaisia lehtijuttuja, joissa pohditaan yhteiskuntaa mahdollisimman pitkän ajan kuluttua. Haluan oppia välttämään tulevaisuusjournalismin pahimmat mokat.
Historiaan katsominen onkin Rekolan mukaan meille tyypillistä: käymme paljon yhteiskunnallista keskustelua historiasta mutta emme tulevaisuudesta.
Monet vanhat tulevaisuusjutut ovat aika riemastuttavia. Vedän niistä viisi johtopäätöstä, joista lisää tuonnempana: pohditaan ensin tulevaisuuden edellytyksiä. Niistä ollaan huolehdittu myös sata vuotta sitten.
Onko kehitys yhä jatkunut siihen suuntaan, että Euroopan ennen hedelmällisin seutu, mustan mullan maa, on ryöstöwiljelyksen kautta tullut nälkäaroksi? Joko ihmiskunta silloin on ehtinyt tyyten tuhlaamaan kaikki perityt aarteensa, metsät, kiwihiilen ja petroolin?
Turkulainen Uusi Aura -lehti pohtii maailmaa
sadan vuoden päästä 25.2.1900
Jos sadan vuoden takaiset visiot olivat synkkiä, nyt puhutaan jo ekokatastrofista.
”Se miten pystytään sopeutumaan luonnon kantokyvyn rajoihin ja mahdollistamaan hyvää elämää myös tuleville sukupolville on [tulevaisuuden] ykkösedellytys”, toteaa Sanna Rekola.
Samaa mieltä on eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtaja, vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula. Ekokatastrofin seurauksia on mahdoton ennakoida, koska täysin vastakohtaiset tulevaisuudet ovat mahdollisia, hän korostaa.
Hän viittaa tutkimuksiin, jotka varoittavat että Atlantin meriveden kierto saattaa ilmastonmuutoksen seurauksena romahtaa, ehkä jo tällä vuosisadalla. Se kylmentäisi Pohjoismaiden ilmastoa rajusti.
”Jos näin käy, meillä menee kaikki – ruoantuotanto, suurin osa teollisuudesta, ihmisten arki, kuluttaminen, pukeutuminen, infrastruktuuri – ihan eri reittiä, kuin jos ilmasto onkin lämpenemässä.”
Ennakointia vaikeuttaa se, että vaikka Atlantin merivirrat pysähtyisivät, se ei poista ilmaston yleistä lämpenemistä. Kylmentävät ja lämmittävät vaikutukset saattavat siis kumota toisiaan.
”Jos ilmasto lämpenee vaikkapa 2 astetta – mikä on tämänhetkisillä tiedoilla realistinen alaraja – sen kumoava merkitys on jo huomattava”, Kontula kommentoi.
Emme siis edes tiedä, tuleeko Suomi olemaan tulevaisuudessa paljon kylmempi vai kuumempi, mutta tiedämme että ilmastonmuutoksen vaikutus tulevaisuuteen täällä tulee olemaan valtava – jos emme toimi jo nyt.
”Isoin uhka on se, että jatketaan samaan malliin kuin tähän asti. Koska tällä polulla jolla me nyt ollaan, ekokatastrofi tulee kärjistymään, osin hyvinkin nopeasti, kunnes me tuhoamme ihmissivilisaatioiden elinehdot”, Kontula tiivistää.
Sen mukaan Suomessa 50 wuoden kuluttua olisi 10 miljoonaa ihmistä, waan ruokawaroja ainoastaan 7,5 miljoonalle. Sadan wuoden päästä olisi täällä ihmisiä 40 milj. waan ruokaa ainoastaan
Wiipuri-lehti 12.10.1897 esittelee Työwäenkysymystä käsittelevässä sarjassaan Robert Thomas Malthusin väestöteoriaa.
12,5 miljoonalle.
Haluaisin ajatella toiveikkaasti. Ehkä sisuunnumme ja saamme muutettua suuntaa ekokriisin suhteen – tai ehkä se ei vielä sadassa vuodessa iske täydellä voimallaan. Jos oletamme, että ympäristötuhoista huolimatta jonkinlainen yhteiskunta on edelleen olemassa, onko meillä Suomessa hyvinvointiyhteiskuntaa? Millainen se voisi olla?
Sitran Rekola kuvailee, että kestävyyskriisin lisäksi tulevaisuuden hyvinvointiin vaikuttaa monien tekijöiden yhteissumma.
Yksi niistä on talousjärjestelmän tulevaisuus.
Viimeiset vuosikymmenet kun hyvinvointiyhteiskuntaa on rakennettu, sitä on rakennettu fossiilisen energian kulutuksen ja luonnon resurssien hyväksikäytön varaan, Rekola muistuttaa. Niin olemme päätyneet ylikuluttamaan näitä resursseja. Myös kasvava väestö on pystynyt luomaan talouskasvua.
”Nämä edellytykset eivät enää tulevaisuudessa ole olemassa”, Rekola huomauttaa.
”Meidän täytyy pystyä uudistamaan talousjärjestelmää, jotta pystyttäisiin luomaan taloutta, joka vahvistaisi luonnon kantokykyä ja ihmisten hyvinvointia.”
Jatketaan toiveikkaalla linjalla ja oletetaan, että onnistuisimme uudistamaan hyvinvointiyhteiskunnan taloudelliset edellytykset. Isoksi kysymykseksi jää, miten hyvinvointiyhteiskunta tulevaisuudessa organisoitaisiin.
Nykyään työssäkäyvä väestö huolehtii nuoremmista, vanhemmista sekä muista, jotka ovat työelämän ulkopuolella.
Vuosikymmenien päästä väestö on vanhempaa ja työikäinen väestö vähenee,
jolloin huoltosuhde on koetuksella.
Suomen väestön on arvioitu laskevan vuoteen 2100 mennessä 5,52 miljoonasta 5,24 miljoonaan. Kun yli 65-vuotiaita oli sataa työikäistä kohti 37 pari vuotta sitten, vuonna 2100 heitä voisi olla jopa 65.
Anna Kontula näkee, että tilannetta paikkaamaan saisi helposti nuoria asukkaita, jos ihmisten annettaisi muuttaa Suomeen helpommin.
Maailmassa ennustetaan vuonna 2100 olevan 2 miljardia ihmistä enemmän kuin nyt, joten sadan vuoden päästä tulijoita voisi riittää myös Suomeen.
”Tiedämme melko varmasti, että Suomi tulee ekokatastrofin edetessä olemaan parhaita asumisalueita ihmisten kannalta – ellei jokin ydintuhon kaltainen musta joutsen tule väliin – ja siten myös hyvin haluttu muuttokohde”, Kontula toteaa.
Tilanteeseen voi toisaalta 2100-luvun mittaan vaikuttaa se, että globaalin väestönkasvun ennustetaan taittuvan 2080-luvulla. Jos koko maailman väestö vanhenee, nuoria tekijöitä ei pidemmän päälle riitä kaikkialle.
”Onko sadan vuoden päästä syntynyt jonkinlainen uudenlainen järjestelmä, jolla huolehditaan yhteiskunnan jäsenistä yhdessä? Se on iso kysymys”, Sanna Rekola sanoo.
Anna Kontula pitää todennäköisenä, että sadan vuoden päästä hyvinvointipalveluja tuottaa jokin muu kuin valtio, esimerkiksi kunta. Hän perustelee epäilyään historialla.
”Kunta on hyvinvoinnin tuottajarakenteena huomattavasti vanhempi kuin valtio. Mutta voi olla myös kuntaa pienempiä yksiköitä: edelleen merkittävässä osassa maailmaa perheillä, suvuilla ja naapurustoilla on iso merkitys niiden toimintojen tuottajana, joita meillä kutsutaan hyvinvointipalveluiksi”, Kontula sanoo.
”Samanaikaisesti – jos kansainväliset suuret yritykset pysyvät pystyssä – on selvää, että erilaisten alustojen kautta järjestyvät hyvinvointitoiminnot tulevat lisääntymään.”
L29 otti liivintaskustaan puhelimen, asettaen sen eteensä pöydälle. Laite oli tupakansytyttimen kokoinen, hopeoitu suorasärmiö. Sellainen oli ollut muodissa jo keväästä lähtien. Terävät aivot olivat konstruoineet n.s. kaukonäkö-radio-puhelimen jo vuonna 2030, mutta nyt vasta A.D. 2032 laite oli vallannut koko maailman.
A.A. Parviaisen tekstistä ”Aamulennolla Helsingin yläpuolella v. 2032” Suomen nuorison ilmailuliiton Siipi-lehdessä 1.12.1932.
Kaukonäkö-radiopuhelimista tekoälyyn ja robotiikkaan – vaikuttaa selvältä, ettei lähes kaiken jo nyt läpäisevän teknologian tulevaisuus voi olla vaikuttamatta myös hyvinvointiyhteiskunnan kehitykseen.
Millä tavoin?
Sekä Kontula että Rekola näkevät, että kielirajojen merkitys vähenee, kun tekoäly auttaa kommunikoimaan niiden yli yhä sujuvammin. Isompiakin muutoksia voi olla tulossa, esimerkiksi robottien myötä.
Yksi vaihtoehto on hurja kiihdytys eteenpäin, Kontula sanoo. Tulevaisuusvaliokunnalta valmistui kesäkuussa raportti, jonka mukaan humanoidirobotit yleistyvät työvoimassa 5–20 vuoden sisällä.
”Tällä aikavälillä niiden hinta tippuu niin alas, että jopa kehitysmaissa kannattaa korvata työntekijöitä niillä”, Anna Kontula sanoo.
Sillä olisi valtava vaikutus työmarkkinoihin, tapaan ymmärtää työtä sekä työnjakoon ihmisten ja koneiden välillä, Kontula visioi. Muutos on konkreettisempi kuin tekoälyn osalta, sillä robotit korvaavat työtekijöitä, kun taas tekoäly ottaa pikemminkin tiettyjä työtehtäviä.
Kontulan mukaan esimerkiksi Norjassa on kehitteillä kodinhoitajarobotteja.
Häntä mietityttää, mikä on ihmisen näköisten robottien vaikutus meihin: tuleeko kotiin tulevista roboteista perheenjäseniä? Miten se muuttaa käsitystä siitä, mikä on ihminen?
Teknologian kehitys avaa myös suurempia kysymyksiä.
”Onko mahdollista, että yhdistettynä tekoälyyn ja sen ohjaamiskykyyn, jossain vaiheessa teknologia kyseenalaistaa ymmärryksemme siitä, mitä on Jumala?”
Suunta teknologian suhteen ei kuitenkaan välttämättä ole eteenpäin, vaikka sellaiset ajatukset useimmiten sivuutetaan, Kontula huomauttaa.
Toinen vaihtoehto on romahdus.
”Ekokatastrofin kiihtyminen saattaa aiheuttaa teknologian romahduksen: jos logistiikkaketjut vaurioituvat pahasti ja teknologinen kehitys pysähtyy tai taantuu”, hän sanoo.
Silloin ihmiskunta voi osittain palata teknologisesti takaisinpäin.
Sota on poistettu. Kansojen liiton järjestysvalta ei sitä salli. Kirkot ovat valistustaloja. Terveyshoito on uudistettu, muotihulluus kadonnut. Luonnollinen kauneus on päässyt oikeuksiinsa. Ei olla kansallisuuteen sidottuja ja kukin lapsi oppii kuutta kieltä, mikä käy vaikeudetta, koska lapsia vuoron perää kasvatetaan
Nimimerkki H.P. esittelee jutussaan ”Silmäys vuoteen 2025” saksalaisen Max Winterin sosialistisen
eri maissa vaihdon avulla.
utopiaromaanin ”Die Lebende Mumie” Suomen
sosialidemokraatti -lehdessä 1.6.1929.
Olen kiinnostunut siitä, mikä voi sadan vuoden päästä olla niiden tilanne, jotka nyt jäävät yhteiskunnan laidoille. Onko Suomessa sadan vuoden päästä köyhiä, asunnottomia tai paperittomia siirtolaisia?
Anna Kontula pitää todennäköisenä, että köyhyys näyttää sadan vuoden päästä hyvin erilaiselta kuin nyt. Ylikulutamme nykyään maapallon kestokykyyn verrattuna. Siksi tulevaisuudessa on elettävä vaatimattomammin: vaikka materiaalista hyvinvointia kyettäisiin tuottamaan kaikille, sitä pitää tuottaa paljon nykyistä vähemmän, hän sanoo.
”Kuinka kulutuksen vähentämisen pakko jaetaan ihmisten välille?” hän pohtii.
Ja: pidetäänkö tulevaisuudessa köyhänä sitä, joka on pakotettu kuluttamaan vähiten?
Rekola tasapainoilee tulevaisuuden toiveiden ja negatiivisuuden välillä. Hän toivoo panostusta siihen, ettei asunnottomuutta olisi, mutta huomauttaa, että toimia tosiaan tullaan tarvitsemaan. Ilmaston kuumenemisen todennäköisenä seurauksena jotkut alueet jäävät elinkelvottomiksi, mikä synnyttää kasvavia muuttoliikkeitä.
Olisiko utopia se, että sadan vuoden päästä olisi vain maailmankansalaisia, joilla on oikeus elää ja asua missä haluavat, hän pohtii.
”Toivon, että tulevaisuudessa asiat pystyttäisiin ratkaisemaan niin, että kaikilla on ihmisoikeudet ja mahdollisuus elää yhteiskunnassa täysipainoisesti. Toki on paljon haasteita, jotka eskaloituessaan romuttavat tämän unelman: nyt näyttää siltä, että rakennetaan muureja ja suljetaan rajoja kiihtyvällä tahdilla.”
Vuonna 2029 mieheltä on kadonnut pitkät housut ja nykymalliset polvihousutkin. Silloin hyvin puettu mies käyttää kaikissa tilaisuuksissa leveälahkeisia avosuisia polvihousuja. Hänen säärensä tulevat olemaan nilkasta polveen saakka, vapaana ilmalle ja auringolle.
Kansan Voima -lehti esittelee newyorkilaisen räätäli
John Davidin ennustuksen 31.8.1929.
On tullut aika vielä palata rajamuureilta menneisyyden journalistien tulevaisuusteksteihin ja siihen, mitä eväitä niillä on tulevaisuuden pohtimiselle tänään. Löydän viisi ilmiötä.
Huomaan ensinnäkin sen, että lukemiani Suomessa raportoituja tulevaisuusvisioita loi suppea joukko ajattelijoita, joista moni oli ulkomaalainen: Britannian oikeusministeri lordi Birkenhead, brittidiplomaatti sir Robert Hart, brittimatemaatikko sir William Schooling – sentään myös amerikkalaisen shortsi-innostuksen ennustanut newyorkilaisräätäli John David. Löydän myös joitakin kotimaisten toimittajien eli sanomalehtimiesten omia pohdintoja, sekä tunnustuksellisten sosialistien – hekin toimittajamiehiä – utopiatekstejä.
Ilmiölle on nykyään nimi: sitä kutsutaan tulevaisuusvallaksi.
Käytän sitä itsekin: valitsemalla haastateltaviksi Rekolan ja Kontulan esimerkiksi teknologia-, tekoäly-, sodankäynti- tai demokratia-asiantuntijoiden sijaan olen muokannut lukijan tulevaisuuskuvaa.
Vaihtoehtoiset haastateltavat olisivat voineet täyttää nämä sivut humanoidikodinhoitajien ja merivirtojen romahtamisen sijaan vaikka pohdinnoilla ydinsodan riskistä tai yleisen tekoälyn mahdollisesti maailmoja räjäyttävästä voimasta.
Vai olisiko asiantuntijoiden sijaan pitänyt puhua tavallisille ihmisille?
Sanna Rekola painottaa, että jos asiaan ei tietoisesti kiinnitetä huomiota, tulevaisuutta pohtii nykyäänkin vain tiivis eliitti. Erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien näkökulmat jäävät katveeseen.
Toiseksi on ilmeistä ja välillä vähän hassuakin, miten vahvasti oman aikansa tuotteita vanhat ennusteet ovat. Niissä näkyy vahva innostuminen oman ajan uusimmista keksinnöistä. Esimerkiksi monessa vanhassa tulevaisuusjutussa arjessa kuljetaan lentäen.
Mikä voisi olla nykyajan lentäminen: ilmiö, jota nyt hypetetään vähän liikaa?
”Yleisesti voi sanoa, että tulevaisuutta ajatellaan helposti teknologiavetoisesti”, Sanna Rekola sanoo.
Esimerkiksi tekoälyyn ja avaruuden resursseihin kohdistuu isoja odotuksia siitä, että ne ratkaisevat ihmiskunnan ongelmia.
”Viime kädessä teknologian hyödyntäminen on ihmisestä kiinni: hyödyttääkö se kaikkia?” Rekola huomauttaa.
Kolmanneksi osa vanhoista visioista on oikeansuuntaisia, mutta vauhti väärä: kehitys voi edetä hitaammin kuin ajattelemme.
”Teknologian ennakoinnissa on hirveän vaikea ennakoida aikajänteitä kovin pitkälle tulevaisuuteen oikein”, Anna Kontula sanoo.
”Kvanttimaailma on sellainen, joka on nyt kulman takana: toiset olettavat että se tulee tosi nopeasti, toiset ovat sitä mieltä, että siihen on vielä pitkä aika.”
Kvanttitietokoneita on kehitetty jo pari vuosikymmentä. Niiden toivotaan aikanaan ratkaisevan laskutehtäviä, joihin nykyiset tietokoneet eivät pysty. Ne saattavat murtaa esimerkiksi nykyiset sotilastiedon salausmenetelmät. Kontula huomauttaa, että verkkoinfrastruktuurin suojaaminen tämän varalta pitäisi aloittaa jo nyt.
Sitran Sanna Rekola pohtii, että tuleva siirtyminen fossiilisesta energiasta uusiin energianlähteisiin voi viedä pidempään kuin nyt toivotaan.
”Esimerkiksi Kiinalla on aie lähettää avaruuteen aurinkopaneeleja, jotka keräisivät energiaa talteen valtaisissa määrin verrattuna aiempaan. Tällaiset ratkaisut voivat kehittyä nopeastikin – mutta miten ne saadaan isossa määrin käyttöön kaikkialla maailmassa?”
Neljänneksi joissakin vanhoissa tulevaisuusvisioissa oletetaan kivihiilen, kaasun öljyn ja jopa maanviljelyn jääneen jo historiaan.
Mikä voisi olla sellainen ilmiö, jonka uskomme kuolevan pian pois, mutta saattaakin olla keskeinen vielä sadan vuoden päästä?
Maanviljely ja kivihiili saattavat olla nytkin hyviä esimerkkejä, Rekola pohtii.
”En usko että tulevaisuudessakaan täysin pystytään irtautumaan luonnon resursseista.”
Vaikka itse kivihiilestä ollaan toivottavasti jo siirretty eteenpäin vuonna 2125, sen tilalle voivat tulla digitalisaation tarvitsemat luonnonvarat, esimerkiksi tietyt mineraalit.
”On iso kysymys, mistä me kaivamme niitä tulevaisuudessa.”
Jumalan pilkkaamisesta sääti meidän wanha rikoslakimme wuodelta 1734 kuolemanrangaistuksen. On siis jo aika liewennys asiassa, että siitä nyttemmin woi päästä kuritushuoneella. […] Sadan wuoden päästä tuntunee lainlaatijoista kuritushuone tämäntapaisista rikoksista yhtä barbaariselta rangaistukselta kuin kuolemanrangaistus on tuntunut meidän uuden rikoslakimme laatijoista.
Helsingin Sanomat, Pikku-uutisia palstalta 13.8.1905
Viides ilmiöistä on kiinnostavin: menneisyyden tulevaisuusvisioissa on nimittäin paljonkin ihan oikeaan osuneita yksityiskohtia.
Vanhoissa jutuissa kuvitellaan hämmentävän paljon sellaista teknologiaa, joka on nyt totta. Meillä on kone, joka ”pesee ja kuiwaa” ruoka-astiat; on langaton telefooni, ja automobiilit ovat ”hewosten wirassa”, kuten Keski-Suomessa vuonna 1901 ennustettiin. ”Stereoskooppinen kaukonäköjä luonnollisin värein” saattaa meidät kuulemaan ja näkemään ainakin lähes kaiken, mitä maapallollamme tapahtuu, kuten Sosialisti-lehti kertoi vuonna 1930. Keitämme ”kaaliksia” sähköllä ja höyryweturit on siirretty museoon, kuten Uusi Suometar vuonna 1882 visioi.
Pysäyttävimpiä ovat kuitenkin sellaiset toteutuneet ennusteet, jotka kuvaavat osuvasti yhteiskuntaa.
Sadan vuoden takaisissa sosialistisissa utopioissa hekumoidaan ilmiöillä, jotka nyt tuntuvat ihan tavallisilta: palkasta rahoitetaan yleistä lasten hoitoa ja matkailu on tavallista. Vaimoja ei enää hallita, vaan he hallitsevat itsensä kuten miehetkin, ammattiliitot omistavat loma-asuntoloita ja koulutus on vapaata. Kuritushuonerangaistus jumalanpilkasta tuntuu nykysilmin barbaariselta, kuten Hesarissa kesällä 1905 ennustettiin.
Nykyisiin visioihin verrattuna niissä on optimismia, yllättävän tarkkaa konkretiaa ja selkeää tavoitteellisuutta. Nyt vaikuttaa siltä, että tulevaisuudessa on lähinnä uhkakuvia. Tässäkin artikkelissa tavoitteena ollut vuoden 2125 suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan hahmottelu on jäänyt pitkälti reunaehtojen toteamiseen, kun taas varsinainen visiointi on ollut varovaista.
Sitran Sanna Rekola huomauttaa, että lukemani tulevaisuustekstit on kirjoitettu suurten ideologioiden aikakaudella, jolloin tulevaisuutta on ajateltu pitkällekin oman eliniän tulee puolen.
”On rakennettu ideologioiden varassa yhteiskuntia, jotka ovat tulevia sukupolvia varten”, hän kuvaa.
Se on ollut tärkeää: yhteiset visiot tavoiteltavista tulevaisuuksista – esimerkiksi naisten tai työntekijöiden laajemmista oikeuksista – ovat vaikuttaneet niiden toteutumiseen.
Nykyään tulevaisuusajattelussa jäädään usein nykyhetken reunaehtoihin jumiin, Rekola sanoo. Hänen mielestään olisi hyvä rohkeasti miettiä sitä, millaista yhteiskuntaa tulevaisuudessa halutaan. Rekola myöntää, ettei kaikki ole meistä kiinni: suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuteen vaikuttaa myös ympäröivä maailma.
”Mutta myös meillä on tosi paljon valtaa vaikuttaa siihen, mistä asioista halutaan pitää kiinni ja mitä haluamme muuttaa.”
Ehkä jos uskallamme visioida parempaa tulevaisuutta, teemme siitä myös mahdollisemman.
Teksti Kati Pietarinen
Kuvitus Pauli Salmi
Juttua varten on haastateltu myös suomalaiseen scifiin erikoistunutta tietokirjailija Vesa Sisättöä.
Tämä on näytejuttu elokuun 2025 Isosta Numerosta. Osta lehti kadulta ja tue myyjää! Lehden voi myös tilata.
Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa vähävaraisille mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehteä myyvien ihmisten on usein vaikea tai mahdotonta löytää töitä muualta. Myyjä pitää itsellään puolet kansihinnasta. 14 vuoden aikana Ison Numeron myyjät ovat ansainneet työllään yli 2 miljoonaa euroa tuloja.
