Miehenä oleminen on toki hieman vaikeampaa, koska se tarkoittaa, että on vastuussa siitä, että saa perheelleen ruokaa pöytään. Vastuussa kaikesta perheen osalta.
Jos ansaitsee rahaa, ei sitä voi mennä tuhlaamaan, koska se on perheen rahaa. Ajattelen jatkuvasti lapsiani ja sitä, mitä he tarvitsevat. Vaimoni kanssa voin puhua, jos minulla on ongelmia. En minä muille, etenkään vieraille ihmisille ala niistä puhua, he pitäisivät minua hassuna.
Pidän miehenä olemisesta. Meillä on enemmän vapauksia kuin naisilla. Olen Romanian romani, se on kulttuurissamme. Nainen ei voi esimerkiksi mennä juhliin ilman puolisoaan, kun mies taas voi. Kyllä minä itse päästäisin vaimoni Agripinan menemään, luotan häneen. Mutta ihmiset puhuvat jos nainen viettää aikaa vaikka miesjoukossa.
Lapsia kasvatamme samoin sukupuolesta riippumatta. Meillä on kaksi poikaa. Toivon että he saavat vakituiset työt aikuisina ja tulevat ansaitsemaan rahaa, toisin kuin minä joka joudun aina menemään sinne-tänne tehdäkseni rahaa. Sanon heille, että heidän pitää kouluttautua. He käyvät koulussa, vaikka matka on pitkä ja heidät pitää viedä sinne, koska matkalla on esimerkiksi koiria, jotka voivat purra.
Jos voisin valita, asuisin perheeni kanssa Suomessa. Mutta vuokrat ovat niin kalliit, ettei minulla olisi niihin varaa. En minä Romaniaa ikävöisi, pääasia että perhe on yhdessä. Jouluksi menen kotiin, koska se on tärkeää ja rakastan joulua. On iso ilo nähdä, miten riemuissaan lapset ovat. Pukeudumme aina porukalla joulupukeiksi ja kierrämme kylää laulaen joululauluja. Saamme ihmisiltä ruokaa, juomaa ja rahaa. Ensi vuodeksi toivon vain, että perheeni on terveenä. Se on tärkeintä, kaiken muun voi itse muuttaa.
Teksti Veera Vehkasalo
Kuva Laura Oja
Tämä on näytejuttu joulukuun 2023 – tammikuun 2024 Isosta Numerosta. Osta lehti kadulta ja tue myyjää! Lehden voi myös tilata.
Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa vähävaraisille mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehteä myyvien ihmisten on usein vaikea tai mahdotonta löytää töitä muualta. Myyjä pitää itsellään puolet kansihinnasta. Vuonna 2022 Iso Numero tarjosi toimeentulon lähteen noin 280 hengelle.