Suomessa on tehty vuosina 2015–2017 useita lainmuutoksia, joiden seurauksena turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa ja mahdollisuutta asiantuntevaan oikeudelliseen apuun on heikennetty. Turvapaikkaa hakevalle ihmiselle tämä voi olla kohtalokasta, koska hän on jo pakolaisuutensa vuoksi haavoittuvassa asemassa. Hakijan oikeusturvan kannalta on kiinnitettävä huomiota hakijan ja tämän kertomuksen lisäksi turvapaikkaprosessin muihin toimijoihin ja lainsäädäntöön, jonka puitteissa oikeusavustajat tekevät työtään.
Teksti Laura Tarvainen
Jokaisella on oikeus hakea turvapaikkaa oman valtionsa ulkopuolelta, mikäli hän on vainon tai vakavien oikeudenloukkausten vaarassa kotimaassaan tai pysyvässä asuinmaassaan. Turvapaikkaprosessin tarkoituksena on selvittää, minkä vuoksi turvapaikanhakija on paennut kotimaastaan, täyttääkö hänen kertomuksena pakolaisuuden tai toissijaisen suojelun kriteerit ja onko kertomus ylipäätään uskottava.
Viranomaisprosessi edellyttää hakijalta tietynlaisia toimintatapoja. Hakijan toimintakykyyn vaikuttavat kuitenkin monet tekijät: hakijan koulutus, ikä, terveydentila, mahdolliset traumaattiset kokemukset, hänen kokemansa luottamus, epäluottamus tai pelko viranomaisia kohtaan.
Kaikki turvapaikanhakijat kohtaavat kielellisiä, kulttuurisia ja psykologisia esteitä turvapaikkaprosessissa. Nuo esteet kohoavat yhä korkeammiksi, jos hakija on haavoittuvassa asemassa vaikkapa ikänsä, terveydentilansa tai kidutuksesta johtuvan traumatisoitumisen vuoksi.
Turvapaikkaprosessissa mielenkiinto ja katse kiinnittyvät nyt hakijaan, vaikka muutkin osapuolet vaikuttavat prosessin lopputulokseen. Voi olla ratkaisevaa, onko hakija tavannut juristiaan ennen turvapaikkapuhuttelua, onko hänellä ylipäätään tietoa oikeudestaan oikeudelliseen apuun ja mitä apu käytännössä pitää sisällään.
Turvapaikkapuhuttelu on vuorovaikutustilanne, jossa katse tulisi kääntää myös siihen, miten itse puhuttelutilanne on järjestetty, keitä siellä on läsnä ja miten ja millaisia kysymyksiä hakijalle esitetään.
Oikeusapua rajoitettu, valitusaikoja lyhennetty, korvaukset epävarmoja
Vuoden 2015 poikkeuksellisen turvapaikanhakijamäärän seurauksena Suomessa tiukennettiin maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikkaa ja kiristettiin lainsäädäntöä. Tavoitteeksi asetettiin ”turvapaikanhakijoiden hallitsemattoman virran katkaiseminen, turvapaikkakustannusten hallintaan saattaminen ja tehokas kotouttaminen” (Turvapaikkapoliittinen toimenpideohjelma 8.12.2015).
Kiristyksillä heikennettiin turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa merkittävästi.
Valitusaikoja lyhennettiin ainoastaan ulkomaalaisasioissa, joihin säädettiin myös kiinteät asiakohtaiset palkkiot. Alkuvaiheen oikeusapu rajattiin ensisijaisesti oikeusaputoimistoihin. Avustajan läsnäolo turvapaikkapuhuttelussa säädettiin oikeusapuun kuulumattomaksi, ellei se ole erityisen painavista syistä tarpeen tai ellei hakija ole yksintullut alaikäinen.
Arviointi erityisestä tarpeesta tehdään jälkikäteen, jolloin avustaja kantaa riskin kustannuksista. Lisäksi haasteena on sen arvioiminen, mitä nämä erityiset syyt pitävät sisällään ja onko avustajalla realistisia resursseja tehdä tällaista arviota.
Miksi tämä on niin vakavaa?
Kansainvälisen suojelun hakija tarvitsee asiantuntevaa apua. Hakijalta ei voi edellyttää vieraan maan lainsäädännön tai turvapaikkaprosessin tuntemusta. Usein turvapaikanhakijalta edellytetään kykyä kertoa turvapaikkaperusteistaan, mutta esimerkiksi kidutuksen traumatisoimalla hakijalla tämä kyky voi olla hukassa. Haavoittuvassa asemassa olevat hakijat tarvitsisivatkin erityistä tukea heikennetyn tuen sijaan.
Tehokkuusajattelu ja prosessin nopeuttaminen sopivat valitettavan huonosti yhteen hakijan korostuneen oikeusturvatarpeen ja oikeusturvariskin kanssa. Turvapaikkamenettelyssä on aina kyse perustuvanlaatuisista ihmisoikeuksista ja ehdottoman palautuskiellon arvioimisesta.
Väärällä kielteisellä päätöksellä on korvaamattomat seuraukset, jos ihminen palautetaan kidutuksen tai muun epäinhimillisen tai ihmisarvoa loukkaavan kohtelun kohteeksi.
Tällä hetkellä maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikan kiristykset, lainsäädäntöön tehdyt muutokset sekä kiristynyt päätöskäytäntö ovat johtaneet siihen, että turvapaikanhakijat ovat eriarvoisessa asemassa kaikkiin muihin Suomessa oleviin ihmisiin verrattuna ja heidän oikeusturvansa vaarantunut sillä, että asianmukainen ja asiantunteva oikeudellinen avustaminen on tehty taloudellisesti, kiinteiden asiakohtaisten palkkioiden muodossa, ja ajallisesti, valitusajan lyhentämisen vuoksi, mahdottomaksi.
Turvapaikanhakijoita avustavat juristit ja maallikkoavustajat kertoivat Ison Numeron jutussa ”Huijareita ja hyväntekijöitä” työstään ja siihen liittyvistä haasteista ja alan muuttumisesta lainsäädännön muutosten seurauksena. Näitä kertomuksia tarvitaan ongelmien näkyväksi tekemiseksi, mutta myös pelkästään sen vuoksi, että turvapaikkaprosessi nähtäisiin monen toimijan ja tekijän summana, ei vain yksittäisen hakijan onnistumisena tai epäonnistumisena prosessissa.
Kirjoittaja viimeistelee väitöskirjaansa kidutettujen turvapaikanhakijoiden haavoittuvuudesta turvapaikkaprosessissa Lapin yliopistossa ja on toiminut aiemmin turvapaikanhakijoiden avustajana Pakolaisneuvonta ry:ssä.
Lue myös Laura Tarvaisen ja Kimmo Laakson Piilosta näkyväksi -artikkeli Huijareita ja hyväntekijöitä.
