Kiymet ja Jose pakenivat sisällissotaa Suomeen jo parikymmentä vuotta sitten. He saivat oleskeluluvan humanitaarisesta syystä ja sopeutuivat Suomeen hyvin. Nyt humanitaarista suojelua ei enää myönnetä.
Suomella oli 25 vuoden ajan lainsäädäntö, joka mahdollisti turvapaikanhakijoille kansainvälisen suojelun humanitaarisista syistä. Syihin voitiin vedota, jos hakijalla ei ollut varsinaisia edellytyksiä saada YK:n pakolaissopimuksen ja EU-direktiivin mukaista turvapaikkaa tai toissijaista suojelua, mutta häntä ei kuitenkaan voitu tai haluttu palauttaa kotimaahansa esimerkiksi ympäristökatastrofin, aseellisen selkkauksen tai maan vaikean ihmisoikeustilanteen vuoksi. Kaksi vuotta sitten tämä lainsäädäntö kumottiin.
HE2/2016. Hallituksen esitys ulkomaalaislain muuttamisesta. Tuotu eduskuntaan 4.2.2016. Allekirjoittajina kaksi kokoomuksen ministeriä, valtiovarainministeri Alexander Stubb ja sisäministeri Petteri Orpo.
”Esityksen tarkoituksena on, että Suomen lainsäädäntö ei eroaisi Euroopan unionin ja muiden jäsenvaltioiden lainsäädännöstä”, lakimuutoksen johdannossa sanotaan. Perustelu vaikuttaa sinänsä järkeenkäyvältä. Se paljastaa myös Suomen pakolais- ja turvapaikkapolitiikassa tapahtuneen suuren muutoksen.
Eduskunta lisäsi ulkomaalaislakiin turvapaikan ja toissijaisen suojelun lisäksi humanitaarisen suojelun lupakategorian vuonna 2009. Tuolloin Suomi vielä halusi erottua muusta Euroopasta maana, joka tarjoaa minimitasoa laajempaa suojelua. Kun humanitaarisen suojelun kategoria poistettiin laista keväällä 2016, Suomi nimenomaan ei nimenomaan halunnut erottua muista maista suojelumyönteisyytensä perusteella.
Muutosta on vuodesta 2015 lähtien kannattanut koko hallituspuolueiden rintama: keskusta, kokoomus ja perussuomalaiset sekä nykyiset siniset.
Istuva hallitus on kaventanut turvapaikanhakijoiden oikeuksia useilla lakimuutoksilla. Niinpä humanitaarisen suojelun poistaminen on Helsingin yliopiston valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojasen sanoin ”yksi lastu monien joukossa”.
Vai voisiko se olla vaikutuksiltaan jopa merkittävin niistä muutoksista, joita meillä on viime vuosina tehty? Olisiko Suomeen kotiutunut vuoden 2015 jälkeen tuhansia kansainvälistä suojelua saaneita, enimmäkseen irakilaisia, ellei lakimuutosta olisi toteutettu keväällä 2016?
Olisivatko oleskeluluvan saaneet hakeneet jatkolupia, etsineet töitä, menneet naimisiin ja opiskelemaan ja jääneet lopulta Suomeen? Halusiko joku estää tämän?
Kun lakimuutosta säädettiin kiireellisenä syksyllä 2015, huomattiinko Maahanmuuttovirastossa, hallituksessa ja sisäministeriön maahanmuutto-osastolla, että meille ei tulekaan täysimittaista sotaa pakenevia syyrialaisia, vaan suuria määriä Keski-Irakin ja Bagdadin sunniarabeja, joilla ei välttämättä ollut mahdollisuutta saada turvapaikkaa tai toissijaista suojelua, mutta heillä saattaisi hyvinkin olla mahdollisuus humanitaariseen suojeluun?
Palataan tähän kysymykseen myöhemmin.
Moni poliitikko ja asiantuntijakin on väittänyt, ettei humanitaarisen luvan poisto vaikuttanut kovin monen turvapaikanhakijan kohtaloon, koska niitä oli annettu niin harvoin. Esimerkiksi vuonna 2014 lupa myönnettiin vain neljälle.
Mutta asia ei ole näin yksinkertainen. Kansainväliseen suojeluun perustuvat oleskeluluvat myönnetään portaittain. Ensin katsotaan, onko hakijalla edellytyksiä YK:n pakolaissopimukseen ja EU-direktiiviin perustuvaan turvapaikkaan. Jos niitä ei ole, tutkitaan, onko hänellä edellytyksiä toissijaiseen suojeluun. Vuodesta 1991 Suomen humanitaarinen lupa oli ikään kuin viimeinen oljenkorsi, johon voitiin turvautua, jos hakija ei voinut saada turvapaikkaa tai toissijaista suojelua.
Humanitaarinen lupa voitiin myöntää tilanteissa, joissa hakija ei kokenut henkilökohtaista uhkaa tai vaaraa, mutta maan yleinen tilanne puolsi suojelun myöntämistä. Esimerkiksi Keski- ja Etelä-Somaliassa, Irakissa ja Afganistanissa oli lain laatimishetkellä alueita, joille ihmisiä ei voitu tai haluttu palauttaa, vaikka heillä ei olisikaan ollut syytä pelätä heihin henkilökohtaisesti kohdistuvaa vainoa eikä alueen turvallisuustilanne ollut erityisen vaarallinen kaikille siellä oleskeleville. Heille myönnettiin suojelua humanitaarisin perustein aluksi vuodeksi ja usein myöhemmin pysyvästi. Lupia annettiin aluksi muutamia satoja vuodessa.
Miksi vuonna 2009 oli mahdollista säätää laki kansainvälisiä velvoitteita laajemmasta suojelusta? Kysytään sitä Astrid Thorsilta (rkp), joka toimi vuosina 2009–2012 Matti Vanhasen hallituksen maahanmuutto- ja Eurooppa-ministerinä.
”Paperittomuuden estäminen oli yksi syy”, Thors sanoo nyt. ”Emme halunneet, että jos ihminen ei saa turvapaikkaa eikä toissijaista suojelua, hän jäisi tänne ilman mitään lupaa, limboon. Onhan se kaikille turvallisempaa, jos tiedämme, keitä tässä maassa on ja millä luvalla.”
Toinen syy oli se, että Suomeen tuli noihin aikoihin aika vähän turvapaikanhakijoita, pari kolme tuhatta vuosittain. Heistä haluttiin pitää hyvää huolta. Puhuttiin myös, että syntyvyyden laskiessa työntekijöitä ja veronmaksajia tarvitaan maan ulkopuolelta.
Humanitaarisin perustein ehdittiin myöntää vuoden 2009 jälkeen oleskelulupia noin 1500:lle ihmiselle. Sitä edeltävänkin lain aikaan niitä oli myönnetty sadoille.
Vuonna 2015 turvapaikanhakijoiden määrä nousi suureksi koko Euroopassa. Heitä tuli erityisen paljon kesäkuusta lähtien ja ilmiö jatkui voimakkaana koko syksyn. Kesäkuussa perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari teki tuoreelle sisäministeri Petteri Orpolle kirjallisen kysymyksen, jossa hän ilmaisi huolensa turvapaikanhakijoiden määrästä Euroopassa ja ihmetteli: ”Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä, että Suomessa luovutaan […] humanitaaristen oleskelulupien myöntämisestä?”
Olisiko tämä ollut ensimmäinen kerta, kun humanitaarisen suojelun poistamisesta puhuttiin julkisuudessa? Orpo vastasi: “Humanitaarisen suojelun kategoriaan liittyen ei esiin ole noussut erityisiä syitä luopua siitä. Tällaisia oleskelulupia myönnettiin 4 kappaletta vuonna 2014. Sipilän hallituksen hallitusohjelmassa ei ole linjattu erityistä muutostarvetta.“
Mikä muuttui muutamassa kuukaudessa, kun hallitus sitten päättikin laittaa kiireellisenä vireille lakimuutoksen, jolla Suomi luopuu humanitaarisesta suojelusta?
Ja kenen idea se oli?
Asiaa kysyttiin tätä artikkelia varten sisäministeri Petteri Orpolta, Eurooppa-ministeri Sampo Terholta, pääministeri Juha Sipilältä, maahanmuuttoviraston ylitarkastaja Jaakko Reinikaiselta ja sisäministeriön maahanmuutto-osaston johtajalta Jorma Vuoriolta. Kaikki muut paitsi Sipilä vastasivat.
”Kun pakolaiskriisi kärjistyi, hallitus laati ensimmäisen toimenpideohjelman syyskuussa. Se oli hyvä alku, mutta oli selvää, että lisätoimia tarvittiin. – – Hallituksen sisällä päätös lain muuttamisesta tehtiin maahanmuuton ministerityöryhmässä myöhemmin syksyllä”, nykyisten sinisten puheenjohtaja Terho sanoo.
Maahanmuuton ministerityöryhmän jäseniä olivat tuolloin puheenjohtajana Petteri Orpo, jäseninä Timo Soini (ps.), Juha Sipilä (kesk.), Alexander Stubb, Anu Vehviläinen (kesk.), Juha Rehula (kesk.), Olli Rehn (kesk.), Hanna Mäntylä (ps.), Jari Lindström (ps.) ja Sanni Grahn-Laasonen (kok.).
Ministerityöryhmän lisäksi syksyllä 2015 perustettiin myös erityinen asiantuntijaryhmä, joka seurasi niin sanottua tilannekuvaa. Siinä oli jäseniä Maahanmuuttovirastosta, poliisista, sisäministeriöstä, rajavartiostosta, suojelupoliisista ja ulkoministeriöstä.
Marraskuun toisena päivänä asetettiin humanitaarisen suojelun purkavan lain valmistelu. Perusteluja oli kaksi. Ensinnäkin haluttiin yhtenäistää Suomen ja muiden EU-maiden lupakäytännöt. Toisaalta humanitaarisia lupia oli myönnetty vain vähän, kun kansainvälinen oikeuskäytäntö oli vuosien varrella laajentanut perusteita toissijaisen suojelun käytölle.
Maahanmuuttoviraston ylitarkastaja Jaakko Reinikaisen mukaan toissijaisen suojelun laajentunut sovelluskäytäntö ei kuitenkaan kattanut kaikkia niitä tilanteita, joissa humanitaariseen suojeluun perustuva oleskelulupa olisi voitu myöntää.
Syksyllä 2015 humanitaarista suojelua alettiin myöntää yllättäen yhä enemmän. Syksyn ja talven mittaan luvan sai miltei pari sataa lähinnä Irakista ja Somaliasta tullutta hakijaa. Maahanmuuton linjauksia tarkkailevissa ryhmissä, ministerityöryhmässä ja tilannekuvaan keskittyneessä asiantuntijaryhmässä varmaankin huomattiin, kuten Sampo Terho sanoo, että jotain oli tehtävä.
Maahanmuuttovirastossa jäädytettiin päätöksenteko somalien ja irakilaisten lupien kohdalla. Turvallisuusarviot molempiin maihin päivitettiin ja sisäisen paon käytön mahdollisuus selvitettiin.
Joulukuussa valmistuneessa hallituksen turvapaikkapoliittisessa toimenpideohjelmassa esitettiin kymmeniä kiristyksiä turvapaikkapolitiikkaan.
Humanitaarisen suojelun lopettamisesta ei kuitenkaan vielä joulukuussa kerrottu avoimesti julkisuuteen. “Tarkistamme kansainvälisen suojelun perusteella myönnettävien oleskelulupien edellytyksiä (humanitaarinen suojelu)”, toimenpideohjelmassa sanottiin.Tällaisesta lauseesta ei olisi pystynyt päättelemään, että lakiesitys humanitaarisen suojelun poistamiseksi oli tulossa eduskuntaan jo parin kuukauden kuluttua.
Laki siis valmisteltiin kiireellisenä ja milteipä salaa. Monet pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden asioita ajavat kansalaisjärjestöt, kuten Suomen Pakolaisapu, eivät ehtineet antaa lausuntoaan kahden viikon määräajassa. Ne tahot, jotka ehtivät, olivat lakiehdotuksesta huolissaan. Esimerkiksi yhdenvertaisuusvaltuutettu pelkäsi, että Suomeen tulee pykälän poistamisen myötä suuri määrä paperittomia.
Kun sisäministeri Orpo toi lakimuutoksen eduskuntaan helmikuussa 2016, perusteluina oli ”näyttö” siitä, ettei humanitaarista lupaa tarvita, sekä pyrkimys tehdä Suomesta vähemmän turvapaikanhakijoita houkutteleva maa.
”Tämä selkeyttäisi meidän kansainvälisen suojelun määritelmiä ja sääntelyä, ja samalla varmistettaisiin, ettei suomalainen lainsäädäntö näyttäisi suotuisammalta, eli kyse on siis myöskin vetotekijöiden karsimisesta.”
Esittelypuheenvuorossaan Orpo myönsi, että muutos on hakijan kannalta tiukennus: ”Käytännössä tämä siis tarkoittaa, että entistä useampi turvapaikanhakija saa kielteisen päätöksen jatkossa.”
Orpo myös ilmiselvästi tiesi, että sadoille tai tuhansille vuonna 2015 Suomeen tulleille hakijoille myönnettäisiin humanitaarista suojelua, koska esimerkiksi Irakin niin sanottuja toissijaisen suojelun alueita supistettiin Migrin maalinjauksessa samalla kun Isisin vaikutusvalta Irakissa pikkuhiljaa väheni.
”Nyt tilanne lienee se, että kun esimerkiksi Irakin osalta maaselvityksen ja maan turvallisuusarvioinnin perusteella laajemmat alueet, muun muassa Bagdadin alue, määriteltiin turvalliseksi alueeksi, niin voisi olla hyvin todennäköistä, että kun viime syksystä lähtien tulleita turvapaikanhakijoita on runsaasti Irakista, niin humanitaarista suojelua olisi myönnetty enemmän. Tämä on hyvä ymmärtää, kun tätä päätöstä ollaan tekemässä.”
Orpo myös painosti eduskuntaa tekemään päätöksen ripeästi:
”Pidän tätä erityisesti tässä muuttuneessa tilanteessa erittäin perusteltuna, ja siksi toivon, että tämän lakiesityksen kanssa pystyttäisiin eduskunnassa etenemään nopeasti, koska nyt kiihtyvällä tahdilla käsitellään tätä suurta määrää turvapaikkahakemuksia, jotka Suomeen on jätetty.”
Suomeen oli tullut reilut 30 000 turvapaikanhakijaa. Tehdään ajatusleikki. Syksyllä 2015 humanitaarinen myönnettiin 7,3 prosentille hakijoista. Jos suunnilleen samanlaisesta taustasta tulleet hakijat olivat koko vuoden 2016 saaneet lupia samoilla perusteilla, on mahdollista, että humanitaarinen lupa olisi myönnetty vähintään parille tuhannelle hakijalle.
Tätä mahdollisuutta ei varmaan hallituksessa katsottu hyvällä.
Migrin turvapaikkayksikön ylitarkastaja Jaakko Reinikaisen mukaan on mahdollista, että aika moni vuonna 2015 tulleista olisi saanut humanitaariseen suojeluun perustuvan oleskeluluvan. Hän ei kuitenkaan halua lähteä arvailemaan lukuja.
Kenen idea humanitaarisesta suojelusta luopuminen oli?
”Kyseinen esitys on lähtöisin meidän ministeriryhmästämme. – – Seurasimme tiiviisti myös, mitä kumppanimaissa tehdään. Oli ensisijaisen tärkeää, että Suomen käytännöt eivät poikkea lähimaista niin, että syntyisi tarpeettomia vetovoimatekijöitä”, Sampo Terho vastaa.
Petteri Orpo vastasi avustajansa Mikko Kortelaisen välityksellä ja Jorma Vuoriota konsultoituaan: ”Aloite suojelukategorian poistamiseksi tuli maahanmuutto-osastolta…”
Sisäministeriön maahanmuutto-osastoa on vuodesta 2013 johtanut poliisitaustainen Maahanmuuttoviraston entinen johtaja Jorma Vuorio, jonka tiedetään viime vuosina esittäneen poliitikoille hyvinkin aktiivisesti ulkomaalaislain tiukennuksia.
Ainakin kaksi nimettömänä haastattelun antanutta, pitkään pakolaisasioita seurannutta asiantuntijaa sanoi, että Vuoriolla on suora kanava eduskuntaan ja hän on junaillut asioita sekä avoimesti että poliitikkojen selän takana.
Toinen näistä asiantuntijoista pitää hyvinkin mahdollisena, että Vuorio tai joku muu taho olisi varoittanut Orpoa, että ilman lakimuutosta tuhannet saattaisivat voida jäädä Suomeen humanitaarisen suojelun turvin.
Perussuomalaiset ottavat mielellään ”kunnian” turvapaikkapolitiikan kiristämisestä. Perussuomalaiset ovat olleet tavoitteissaan avoimia ja ovat myös saaneet niitä läpi. Keväällä 2017 Sampo Terho kirjoitti blogissaan: ”… turvapaikkapolitiikkaa on vaatimuksestamme kiristetty useilla kymmenillä toimenpiteillä, erityisesti hallituksen turvapaikkapoliittisen toimenpideohjelman kautta.”
Yksi näistä toimenpiteistä oli humanitaarisen suojelun poistaminen. Suomi tuhosi näin pitkän ihmisoikeusmyönteisen perinteen, mutta ei yksin perussuomalaisten päätöksellä, vaan kokoomuksen ja keskustan hyvällä myötävaikutuksella. Heidän ministereidensä nimet ovat yhtä lailla papereissa, kun lakiesityksiä on tuotu eduskuntaan.
Entä miten kävi niiden tuhansien turvapaikanhakijoiden, joilla ei ollut mahdollisuutta saada turvapaikkaa eikä toissijaista suojelua, eivätkä he voi tai halua palata kotimaahansa?
Miten käy niiden irakilaisten, joita heidän maansa ei ota, vaikka Suomi veisi perille asti?
He jäävät Suomeen limboon, eikä kukaan tiedä, keitä he ovat ja kuinka paljon heitä on. Talvella 2019 näyttää siltä, että Suomesta on tulossa tuhansien paperittomien maa. ◊
Teksti Kristiina Markkanen
Kuvat Katja Tähjä
Kirjoitukseen ovat hankkineet aineistoja ja tehneet haastatteluja myös professori Reetta J. Toivanen ja tohtorikoulutettava Laura Sumari EuroStorie-huippuyksiköstä Helsingin yliopistosta. Kirjoitukseen on haastateltu myös Siirtolaisuusinstituutin erikoistutkija Outi Lepolaa sekä kahta virkansa puolesta nimettöminä esiintyvää asiantuntijaa. Kristiina Markkanen työskenteli Maahanmuuttoviraston määräaikaisena tiedottajana touko-joulukuussa 2016.
Tämä juttu on osa juttusarjaa, jossa tutkijat ja toimittajat pureutuvat suomalaisen eriarvoistumisen teemoihin uudella otteella. Juttusarjan toteutusta rahoittaa Koneen Säätiö.
Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa vähävaraisille mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehteä myyvien ihmisten on usein vaikea tai mahdotonta löytää töitä muualta. Myyjä pitää itsellään puolet kansihinnasta.
