Räppäri-kirjailija Linda-Maria Roine ja yrittäjä Janne Raninen rakentavat yhteistä elämää siviilissä toisiaan kannustaen.
”Eihän tollasta oo, tää on mun keksimä mies!” hymyilee Linda-Maria Roine leveästi katsoessaan puolisoaan Janne Ranista.
”Kun haluun että miehessä on vähän badboy-vibaa, mutta sitten kuitenkin että se on feministi – eihän sellaista löydä. Mä oon siis keksinyt Jannen”, Roine nauraa.
Roine ja Janne Raninen ovat kihloissa ja menossa tänä vuonna naimisiin. Mekko on katsottu, kirkko on varattu ja vieraslistakin alkaa olla kasassa. Vaikka he ovat olleet yhdessä jo kuutisen vuotta, on takana vain reilu vuosi elämää yhdessä siviilissä – palkkamurhasta tuomittu Raninen pääsi elinkautisen jälkeen reilu vuosi sitten vankilasta. Yhteensä hän oli kahdesta murhasta lähes yhteen menoon vankilassa 23 vuotta.
Raninen sanoo, että rikollinen elämä on nyt jäänyt taakse ja molempien mielestä heidän menneisyyttään on puitu julkisuudessa jo riittämiin. Ruotsinsuomalainen Raninen kasvoi Tukholman lähiöissä ja ajautui jo alle parikymppisenä rikollisiin piireihin. Roine puolestaan päätyi teini-ikäisenä Tallinnanaukion väkivaltaisiin huumepiireihin – kokemuksistaan hän on kertonut laajalti niin mediassa, musiikissa kuin kirjoissaankin.
Mutta nyt on aika katsoa tulevaan ja pohtia yhteistä elämää. Konkreettisena irtiottona menneeseen Roine päätti hiljan muuttaa taiteilijanimensä Mercedes Bentsosta pelkäksi Mercedekseksi – päästäkseen rauhoittavaan lääkkeeseen viittaavan nimen painolastista.
Menneisyys on toisaalta parisuhteessa myös yhdistävä tekijä.
”Olemme molemmat eläneet maailmassa, jossa on ihan eri säännöt kuin siinä missä me nyt eletään. Kyllä se yhdistää, kun ymmärtää, että kaikki ihmiset eivät esimerkiksi kunnioita lakia – mulla on joskus ongelmia selittää näitä asioita niin sanotusti tavallisille ihmisille”, Roine toteaa.
”Ja kun on se kokemus taustalla, niin on mahtavaa, että nyt saa itse määrittää omaa elämänsä, itse päättää mitä tekee. Että ei sido menneisyyden kahleet enää konkreettisestikaan”, hän lisää.
Olemme molemmat eläneet maailmassa, jossa on ihan eri säännöt kuin siinä missä me nyt eletään. Kyllä se yhdistää.
Linda-Maria Roine
Kun pariskuntaa pyytää kuvailemaan toisiaan, kehuja ei tarvitse odotella. Roine kasaa nopeasti pitkän listan ominaisuuksia: Janne on lojaali, suhtautuu kaikkiin tasa-arvoisesti, tykkää kehittää itseään, on huolehtivainen ja itsevarma – ”sellaisella terveellä tavalla”. Raninen kuvailee yhtä vauhdilla Linda-Mariaa: hyväsydäminen, huolehtivainen, määrätietoinen, kaunis, kiltti, tuottelias…
”Mahtava kuulla sun suusta tuo tuottelias, kun aina en sitä oo vältsiin ollut”, Roine innostuu.
Roine on puhunut julkisesti siitä, että hänellä on sekä ADHD, hahmotushäiriö että epävakaa persoonallisuushäiriö, jotka osin myös vaikuttavat hänen taiteeseensa ja muuhun työhönsä. Hän kiittää puolisoaan siitä, että tämä tukee häntä projekteissa, joihin hän ennen olisi epäröinyt lähteä – esimerkiksi oman podcastin teossa.
”Janne kannustaa ja tiedostaa asiat, jotka voi oikeasti olla haastavia. Hän tietää mihin mun ADHD tai hahmotushäiriö vaikuttaa, eikä vaan sano et sun pitää vaan tehä tolleen noin. Niin pystyn keskittymään aidosti niihin asioihin, missä olen hyvä.”
Roine toteaa, että hän tapaa usein yllättyä tai vähätellä kun saa kehuja työstään – ja Raninen on opettanut häntä olemaan aliarvioimatta itseään.
”Kun [sä teet] hyvää kamaa! Mähän aina uskon, että kaikki mihin mä lähen on suosittua. Jos ei oo niin sitten teen töitä niin paljon, että niistä tulee”, Raninen sanoo.
Tuotteliaisuutta tosiaan tuntuu löytyvän. Molemmilta on ilmestynyt elämäkerrat, muitakin kirjoja ja podcasteja. Roine on äänittänyt kaksi albumia musiikkia – kolmas on tulossa – ja tehnyt näytelmiä. Syksyllä ilmestyvä uusi kirja kertoo koulukiusaamisesta. Raninen on vapauduttuaan perustanut kesäkuussa avautuneen Raivoomon, johon ihmiset voivat tulla rikkomaan tavaroita päästääkseen höyryjä turvallisesti. Hän on opetellut tekemään ensin omaa podcastia ja nyt, haastattelua edeltävänä päivänä, hän on jo rekisteröinyt PodiKoti Oy -nimisen tuotantofirman. Listoilla on jo viisi podcastia.
”Työelämässä on vaikka minkälaisia unelmia ja suunnitelmia. Mul on tuhat rautaa tulessa aina”, Raninen huokaa virnistäen.
Välillä niinkin monta, että on huono omatunto, kun ei ehdi viettää riittävästi aikaa puolison ja teini-ikäisen tyttärensä Pepin kanssa. Usein päivät venyvät aamuseitsemästä iltakymmeneen.
”Kun oon menettänyt aikaa vankilassa, tuntuu että nyt on pakko tehdä. Ja pelkään menettäväni koko homman, välillä ei uskokaan et onks tää totta mitä mul on, viedäänks tää multa”, Raninen kuvailee.
”Niin, ainoa pettymys Jannen vapauduttua onkin ollut välillä, kun miettii että taasko nämä aikataulut meitä seuraavat! Nyt niitä ei vaan määritä vankila ja sen tapaamisajat, vaan työ”, Roine naurahtaa.
Kun oon menettänyt aikaa vankilassa, tuntuu että nyt on pakko tehdä. Välillä ei uskokaan et onks tää totta mitä mul on.”
Janne Raninen
Yhteinen elämä siviilissä on silti tuntunut luksukselta.
”Kyl mä odotin, että meillä on kivaa sit kun Janne pääsee pois, mut jotenkin tää on ylittänyt vaan kaikki odotukset. Muuten ei osaisi samalla tavalla arvostaa tätä ja myöskään tutustuminen ei olis tapahtunu niin syvällä tavalla. Oli pakko ikään kun olla tosi syvissäkin vesissä kun usein puhu vaan puhelimessa”, Roine sanoo.
Käsittämättömältä ovat tuntunut ne pienet asiat, joita moni ei ehkä osaa edes arvostaa. Että on voinut lähteä kesällä iltakävelylle yhdessä tai ajolle sähköpotkulaudoilla. Tampereen reissulle ilman, että lupaa pitää anoa kuukausia aiemmin.
”Pelkästään se, että voi lähteä millon vaan vaikka Ruotsiin. Ja ihan vaan yhteinen ajanvietto on parasta, ettei tartte kellon mukaan mennä”, Raninen jatkaa.
Nyt on haettu yhteistä asuntoa, kun vielä haastattelun hetkellä arki jakautuu kahteen. Raninen toteaa, että tilaa pitäisi vaan olla riittävästi molempien töille ja teinitytölle. Sitä varten töitäkin painetaan, että perheelle saadaan hyvä elämä.
”Ja marsuille oma huone!” huikkaa tuleva vaimo.
Niin ne marsut. Niitä on kaksi, rescuetaustainen Frank sekä sen siskopuoli Frida. Usein haastattelussa esiin pulpahtavat jyrsijät ovat ensisijaisesti Roineen, mutta tämä painottaa että ”kyllä Jannekin niitä rakastaa”. Ujo Frida huoliikin rapsutuksia vain Raniselta.
”Lapset ja koiratkin rakastavat Jannea. Se on aina hyvän ihmisen merkki. Sarjamurhaaja Ted Bundyllehan koirat murisivat”, Roine heittää.
Ei liene yllättävää, että pariskunnalla on ystäviä monenlaisista piireistä. Roine toteaa rakastavansa puolisossaan sitä, että tämä lähestyy ihmisiä aina ennakkoluulottomasti ja tasa-arvoisesti taustasta riippumatta.
”Mulla on esimerkiksi paljon kavereita [feministisessä] CultCunth aktivistiryhmässä. Ne pukeutuu näyttävästi ja on näkyvästikin feministejä. Ja Janne tulee siihen porukkaan ja sitten me kaikki yhdessä maalataan Senaatintorin eteen sateenkaarta katuliiduilla. Mahtavaa, miten Janne soluttautuu mukaan ja me kaikki ollaan vaan ihmisiä”, Roine toteaa.
”Se oli kivaa! Ja mietin siinä maalatessa, et niin sitä on päässy tämmöseenkin. Ilman Lindaa en olisi sinne päätynyt”, Raninen hymyilee.
Välillä edessä saattaa olla taas aivan toinen todellisuus. Esimerkiksi Ruotsissa.
”Mulla on siellä ystäviä kaikista eri yhteiskuntaluokista. Välillä me tavataan ihmisiä, joilla on luotiliivit päällä ja aseet mukana, ja jotka joutuu jättämään tullessa autonsa viiden kilometrin päähän ja jatkamaan potkulaudalla, koska vihollisryhmät ovat laittaneet seurantalaitteet niiden autoihin. Se on niille arkipäivää”, Raninen huokaa.
Kuviot liittyvät osin niin sanottuun gangsta rappiin, josta Raniselta ilmestyy ensi vuonna kirjakin. Ranisen mukaan valtaosa näistä räppäreistä ei itse ole gangstereita, vaan he vain liittävät räpissään vahvasti jonkin tietyn lähiön ja gangsteri-estetiikan yhteen – mutta heillä pitää olla tuon oman lähiönsä todellisten jengien tuki toimiakseen ja saadakseen suojelua.
Surullinen viime aikojen esimerkki tästä on 19-vuotias räppärikuuluisuus Einár, joka ammuttiin Tukholmassa viime syksynä. Murhan epäillään liittyvän juuri gangsta räppäreihin littyviin jengitaisteluihin.
”Mietittiin just, että vuokrattais iso paikka Tukholmasta ja järkättäis räppitapahtuma. 15 vuotta sitten se olisi ollut ihan helvetin hyvä. Nyt pitäisi esiintyjät ajaa eri aikaan sinne luodinkestävissä autoissa, luotiliiveissä, et niiden klikit ei kohtaa, koska silloin ne tappaa toisensa”, Raninen sanoo.
”Ikävintä on se, että ei kukaan noista halua sitä, se on oikeesti tosi stressaavaa, mutta se on mennyt siihen pisteeseen. Alkanut pienestä ja eskaloitunut. Sit ne ketkä haluaa vaan musiikkivideoilla leikkiä [gangstaa] ei tajua, mitä se elämä oikeasti olisi.”
Raninen painottaa, että Suomessakin pitäisi keskittyä tekemään ennaltaehkäisevää työtä etenkin teini-ikäisten parissa, 25-vuotiaiden kanssa ”ollaan jo myöhässä”.
”Nuorille pitää kertoa mikä niitä odottaa 5–10 vuoden kuluttua. Ja että ei pidä liikaa reppaa yhtä lähiöö. Totta kai pitää olla ylpee siitä, mistä oot lähtenyt. Mut ei niin et se on sun alue, älä tuu tänne tai me tapetaan sut.”
Ranista on juuri pyydetty puhumaan vantaalaisen koulun nuorille ja hän toivookin, että hänen kaltaisiaan ihmisiä hyödynnettäisiin enemmän, häntä nuoret kuuntelevat.
”En pelkää, et Suomessa tilanne tulee samanlaiseks, mut jos tulee ees puoliks tää mikä on Ruotsissa niin se on jo hirvittävää. Siks mä yritän sanoa, että kun täällä ei ole lähiömentaliteetti samalla tasolla, että älkää nyt esittäkö muuta kuin mitä ootte. Joskus joudutte vielä seisomaan niiden sanojen takana.”
Paljon väliä on Ranisen mukaan myös sillä, että Ruotsissa esimerkiksi musiikin striimausten myötä rikollispiirienkin räppäreille tulevat rahamäärät ovat paljon Suomea korkeammat – rahalla maksetaan suojelua jengeiltä, mikä taas ruokkii niitä. Ja rikollisuus ylipäätään on isompi ongelma.
”Monet ei oikeasti ymmärrä tai haluu ymmärtää, et Ruotsin lähiössä voi tapahtuu tuollaista. Ne luulee et siel eletään sitä Peppi Pitkätossu -aikaa”, Raninen sanoo.
Roine huomauttaa vierestä, että tässä näkyy ”se kuplahomma”. Ruotsin-matkojen jälkeen tuntuu loukkaavalta, että joku jakaa meemejä, jossa ihmiset tanssivat juhannussalon ympärillä todeten, että tässä on se kuuluisa Ruotsin tie.
”Tuntuu uskomattoman loukkaavalta ja vähättelevältä, että halutaan poliittisista syistä, koska Perussuomalaiset puhuu Ruotsin tiestä, nauraa ajatukselle et siellä olis ongelmia. Ketä se auttaa? Niitä huonossa asemassa olevia Ruotsissa asuvia ihmisiä vai?” hän ihmettelee.
Molemmat toteavat, että lähiöväkivallan ennaltaehkäisyssä isoja avaimia ovat vuokra- ja omistusasuntoja sekoittava asuntopolitiikka ja työ syrjimättömyyden eteen. Roine muistuttaa myös psykologisen tuen merkityksestä ja siitä, että nuorella olisi edes joku, joka häneen uskoo. Pienilläkin arjen teoilla ja kuuntelemisella voi olla valtavasti väliä.
”Itse pystyn samaistumaan myös siihen huonoon itsetuntoon ja hyväksynnän hakuun, et lähtee leikkimään jotain sellaista mitä ei ole, koska haluaa tulla hyväksytyksi. Että jos olisin ollut nuori mies Tukholman lähiössä niin oisin hyvin voinut olla Einár.”
Ei yhtäkkiä kaikki vankilamaailmassa ala puhumaan tunteista ja tehdä toksisen maskuliinisuuden vähennysharjoituksia.
Linda-Maria Roine
Yhteiskunnalliset kysymykset ovatkin molemmille sydäntä lähellä. Roine on aktiivinen etenkin naisten ja eläinten oikeuksien parissa, Raninen – nykyään kiireidensä rajoissa – nuorten sekä vankien lasten. Naisten oikeuksiin liittyvät kysymykset Raniselle ovat entisestään avautuneet puolison ja tyttären kautta.
”Kyllä mä oon feministi. Ollaan ihmisiä kaikki, meillä on tasa-arvoiset oikeudet ja velvollisuudet”, hän toteaa.
Raninen sanoo, että hänelle feminismi tulee enemmän luonnostaan kuin teorioiden kautta. Osin se juontaa siitä, että hän näki lapsena äitinsä pahoinpitelyn.
”Jos joku sanoo että sun pitäis hakata muijas, että sanon että mitä helvettiä sä sanot. Siinä mä voin käyttää ikään kuin mun menneisyyden mainetta hyvällä tavalla: pystyn sanomaan jollekin noin, eikä se pysty sanomaan vastaan. Voin laittaa jonkun siemenen ehkä sinne.”
Roine on feministiaktivismissaan usein todennut, että keskittyy käytännönläheiseen työhön eikä termeihin. Hän toivookin että akateemiset feministit olisivat armollisempia: joissain piireissä pieneltä näyttävä asia voi olla iso toisissa. Kuten se, että uskaltaa puhua naisiin kohdistuvaa väkivaltaa tai rasismia vastaan vankilapiireissä – vaikka se tulisikin ulos kysymyksenä siitä, miksei mies hakkaa linnan kovinta kundia naisten sijaan.
”Ei ymmärretä, että se ei nyt vaan mee sillee et yhtäkkiä kaikki vankilamaailmassa alkaa puhumaan tunteista ja tehdä jotain toksisen maskuliinisuuden vähennysharjoituksia”, hän toteaa ja Raninenkin hörähtää.
Roine liikuttuu alkaessaan muistella sitä, miten puoliso otti vastaan sukulaisensa uutisen siitä, että tämä on transsukupuolinen.
”Muistan sen kun kysyin Jannelta, että mitä hän aattelee. Janne sanoi et en mitään, mitä helvettiä, ja kutsui sukulaista hänen [uudella] nimellään.”
”Kun tietää ettei se aina mene noin – ja sitten miettii minkälaiset ennakkokuulot joillain voi olla vankilataustaista ihmistä kohtaan, joka on tullut Tukholman lähiöstä. Ensimmäinen ajatus ei varmaan oo, et on menossa prideille mun ja tämän sukulaisensa kanssa ja antaa meille sateenkaarikukat. Mut niinhän se pitäisi olla”, Roine sanoo silmiään pyyhkien.
”Totta kai saa olla kaikki mitä haluaa”, Raninen toteaa ihmetellen ja ojentaa puolisolleen nenäliinan.
Teksti Veera Vehkasalo
Kuvat Katja Tähjä
Tämä on näytejuttu toukokuun 2022 Isosta Numerosta. Osta lehti kadulta ja tue myyjää! Lehden voi myös tilata.
Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa vähävaraisille mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehteä myyvien ihmisten on usein vaikea tai mahdotonta löytää töitä muualta. Myyjä pitää itsellään puolet kansihinnasta. Vuonna 2021 Iso Numero tarjosi toimeentulon lähteen noin 220 hengelle.
