Ihmisillä ja mehiläisillä on pitkä yhteinen historia. Nyt viljasadoille tärkeiden hyönteisten elinpiiri on kuitenkin vaakalaudalla – syypäänä maaseutuluonnon muutos ja ympäristömyrkyt.
teksti Joonas Hillamo kuva Sanna Kääriäinen
Kaupunkiviljelyn myötä on myös mehiläispesien pito yleistynyt kaupungeissa. Ihmiset ovat tulleet tietoisiksi mehiläisten terveydestä ja hyvinvoinnista, kun mehiläisten selittämättömät massakuolemat ovat saaneet julkisuutta mediassa. Mehiläistuhojen seurauksena viljojen ja muiden hyötykasvien pölyttyminen on vähentynyt, ja se on synnyttänyt huolen ruokaturvallisuudesta.
Lokakuun loppupuolella 2015 Helsingin Metsälässä kokoontui yhteen mehiläisten hoidosta kiinnostuneita, enemmän ja vähemmän ammattilaisia osaajia. Biodynaamisen yhdistyksen kutsumana tanskalainen pitkänlinjan mehiläistarhuri Erik Frydenlund kertoi, että tutkiessaan luonnon pölyttäjien elämää saa vastausten sijaan yhä enemmän kysymyksiä. Ensin luuleekin tietävänsä aiheesta kaiken, kunnes huomaa, että kysymykset eivät lopu tämän auringonsukuisen hyönteisen elämästä.
Erik Frydenlundin mukaan mehiläiset ovat lähellä ihmistä siten, että ne vaistoavat herkästi hoitajansa pelon ja kiireen, ja reagoivat niihin. Mehiläisten pesä toimii hänen mukaansa kuin ihmisen pää. Päivällä se hengittää ulos ajatuksen lailla työläiset joka ilmansuuntaan etsimään hyödykkeitä, pölyttämään kukkia ja suurin osa työläisistä palaa takaisin pesään, ja tanssii ilouutiset muille yhteisön jäsenille. Ajatusleikillisesti voidaan sanoa, että vaha ja kennot ovat kuin ihmisen keho, työläiset luusto ja verenkierto, emo eräänlainen kantasolu ja kuhnurit hermostonkaltainen rihmasto.
Mehiläisten elämää vaikeuttavat varroapunkin lisäksi ekosysteemien muuttuminen köyhemmäksi ja yksitoikkoisemmaksi. Pelloissa kasvaa nykyisin yhä vähemmän kukkivia kasveja, ja se on yksi ulkoisista syistä tähän mehiläiskatoon. Varhaissadon jälkeen on pelloilla niukasti kukkia. Viljelyalojen ja nurmien tehokas hoitaminen on vahvistanut yksipuolisesti viljelyskasvien asemaa ja haitannut luonnonkasveja ja eläimistöä. Kukkivat ja erityisesti värilliset kasvit käyvät yhä harvemmiksi.
Kaupungeissa on, yllättävää kyllä, nykyään monimuotoisempaa luontoa mehiläisille kuin runsaasti viljellyllä maaseudulla. Myös maaseudun väkilannoitteet, hyönteismyrkyt ja muut kasvinsuojeluaineet ovat eittämättä vakava uhka mehiläisille. Toisaalta emme vielä tiedä, millä tavoin kaupungin uudet teknologiat ja elektroniikka vaikuttavat ihmistä herkempiin mehiläisiin.
Luonnonmukaisimmissa ympäristöissä mehiläisyhdyskunnat ja syöpäläiset tulevat toimeen keskenään ja tottuvat toisiinsa. Yhdyskunnille tulisikin järjestää parhaat mahdolliset olosuhteet elämiseen: vähemmän mehiläisiä samassa pesässä ja vähemmän pesiä samalla mehiläistarhalla. Näin mehiläiset pärjäävät helpommin heikompien vuosien yli. Tulevaisuus näyttää, riittävätkö ihmisen eheyttävät toimet voimaannuttamaan mehiläisten aseman luonnossa.
Julkaistu Demeter-lehdessä 4/2015.
