Asunnottomien ja köyhien auttamisesta kertova ”kiltteyssisältö” trendaa sosiaalisessa mediassa. Mutta onko se positiivista?
”Tunnen olevani kamala äiti”, nuori nainen itkee videolla, edessään viltteihin käärityt lastenvaunut.
He seisovat kaupan edessä kadulla Minnesotassa, Yhdysvalloissa. On talvi. Vaunuissa on yksivuotias lapsi, eikä kummallakaan ole kotia.
Nuori mies on tullut jututtamaan naista ja antaa hänelle ruokaa. Mies kyselee, mitä naiselle kuuluu ja miten hän päätyi kadulle. Paikalle tulee toinenkin mies.
”Mikä on suurin toiveesi juuri nyt?” kysyy ensimmäinen.
”Löytää jokin turvallinen paikka, jossa poika voisi olla. Saada työ, jotta voisin pitää hänestä huolta”, nainen sanoo silmiään pyyhkien.
Lopulta miehet antavat videolla naiselle tukun rahaa. Nainen halaa heitä liikuttuneena ja piristyy. Nyt hän pääsee hetkeksi hotelliin nukkumaan ja suihkuunkin, hän innostuu. Ehkä jopa työhaastatteluun, kun on siistiytynyt.
”Mutta autamme sinua enemmänkin. Me emme aio vain postata sinusta videota ja jättää sinua”, sanoo toinen miehistä.
”Ja kaikki rahat menevät sinulle. Jotta voit muuttaa elämääsi, koska ansaitset sen.”
Miehet ovat somevaikuttajat Joshua Liljenquist ja Samuel Weidenhofer. He postasivat videon tapaamisesta sosiaalisen median tileilleen, pystyttivät joukkorahoituksen ja vyöry alkoi.
Seuraavina viikkoina he keräsivät naiselle, Sheenalle, lapsineen yli puoli miljoonaa dollaria.
Seuraavalla videolla he vievät Sheenan taloon, jonka ovat ostaneet hänelle Minnesotasta näillä rahoilla ja kertovat, että silti hänelle jää satoja tuhansia.
Tässä videossa Sheena itkee lähikuvassa.
Liljenquist ja Weidenhofer ovat niin sanottuja kiltteysvaikuttajia (kindness influencer). He postaavat videoita, joissa tekevät hyvää ja auttavat etenkin asunnottomia ja vähävaraisia – ja ovat valtavan suosittuja.
Joulukuussa Liljenqvistillä (somessa nimellä joshlilj) oli Instagramissa 6 miljoonaa ja TikTokissa 10 miljoonaa seuraajaa, Weidenhoferilla (itssozer) samoissa kanavissa 2,6 ja 7,8 miljoonaa. YouTubessa vielä lisää.
Some pursuaa parhaillaan tällaista erilaisten vaikuttajien ”kiltteyskontenttia” (kindness content), eli kilteistä teoista sosiaaliseen mediaan tuotettuja videoita.
(Suurin osa videoista on Yhdysvalloista. Liljenqvist, Weidenhofer sekä myös miljoonia seuraajia keränneet Jimmy Kellogg (Jimmy Darts) ja Zachery Dereniowski (mdmotivator) kuvaavat ison osan videoistaan Yhdysvalloista, vaikka eivät kaikki ole sieltä kotoisin.)
Joskus videon ystävälliset teot ovat vain pieniä tekoja, halaus sellaista tarvitsevalle tai muutama kaunis sana. Usein niissä tavataan kaduilla asunnottomia, joille annetaan kenkiä, telttoja, vaatteita tai muuta, mitä juuri sillä hetkellä tarvitsevat. Yhdellä videolla nuori mies iloitsee saamastaan lämmityspumpusta pakkasyönä – naapuriteltassa kuoli joku juuri kylmyyteen, hän kertoo.
Joskus teot ovat isompia, kuten kokonainen joukkorahoituskampanja auton, asunnon tai muun elintärkeän saamiseksi.
Osa kiltteysvaikuttajien tileistä on isoja, osa pieniä, mutta keskimäärin videot vetävät – tykkäysten ja jakojen ja kommenttien määrä on paikoin valtava. Kuten myös joskus kerätyt rahamäärät.
Syksyllä Weidenhoferin video 88-vuotiaasta Ed Bambasista sai miehelle kerättyä 1,6 miljoonaa dollaria.
Siihen riitti video, jolla Weidenhofer tutustuu Bambasiin tämän työpaikalla, lähestyen häntä ikään kuin ohimennen. Vanhan miehen kerrottua liikuttavan elämäntarinansa, somevaikuttaja antaa hänelle 400 dollaria ja kertoo pystyttävänsä joukkorahoituksen, jotta miehellä olisi vihdoin varaa eläköityä. Videon lopuksi vaimonsa menettänyt vanha mies itkee – taas lähikuvassa.
Mitä jos näytöt on saatu sillä, että videoidaan köyhiä ihmisiä usein heidän vaikeimpina hetkinään?
”Olette enkeleitä!”
”Tässä maailmassa on yhä mahtavia ihmisiä!”
”Teette erinomaista työtä!”
Kiltteyssisältö on suosittua. Tekijöiden saamat kommentit somessa ovat lähes poikkeuksetta sydämiä ja yllä olevan kaltaisia kehuja ja kiitosta. Myös monet mediat hehkuttavat tekijöitä siitä, että he nostavat kiltteyden uuteen suosioon ja auttavat ihmisiä.
Ihan kaikkia tämä ei kuitenkaan vakuuta. Yhdysvaltalaismedia AP News kutsuu kiltteyssisältöä ”kontroversiaaliksi” ja Britannian yleisradio BBC keskustelee eräässä jutussaan siitä, miksi kiltteysvaikuttajia aina kritisoidaan.
”Monella vaikuttajalla on aidosti halu tehdä hyvää, auttaa ihmisiä ja käyttää vaikutusvaltaansa jotenkin positiivisesti”, toteaa myös sosiaalisen median vaikuttajia tutkinut Hanna Reinikainen Helsingin yliopistosta.
Mutta silti hänkin suhtautuu tämän kaltaiseen sisältöön kriittisesti.
Kiltteysvaikuttajien videoissa yhdistyy moni somessa toimiva asia, keppostelukulttuuri ja tunteisiin vetoava sisältö. Tämä on juuri sellaista tarttuvaa tai tahmaista – englanniksi hän käyttäisi termiä sticky – sisältöä joka toimii somessa hyvin ja joka saa ihmiset liimautumaan somevideoiden ääreen, Reinikainen toteaa.
Tekijöiden motivaatioista riippumatta kaupallisten somealustojen toimintalogiikka on aina työssä mukana: influensserius on lähtökohtaisesti kaupallista, sillä haetaan näkyvyyttä ja huomiota, Reinikainen muistuttaa. Ja kaikella sisällöllä kasvatetaan henkilöbrändiä ja omaa kaupallista potentiaalia.
Miljoonilla seuraajilla tekijöille kertyy isot rahat sponsorisopimusten, näkyvyyden ja erilaisten mainosyhteistöiden kautta, Reinikainen laskee. Jotkin somealustat myös maksavat sisällöntuottajilleen näyttöjen ja seuraajien peusteella.
Mitä jos sisältö ja näytöt on saatu sillä, että videoidaan pahaa-aavistamattomia asunnottomia tai köyhiä ihmisiä usein heidän vaikeimpina hetkinään? Puhutaan elämän suurimmista traumoista yllättäen vieraan ihmisen kanssa? Herätetään ihminen patjalta ulkoa ja viedään housuja pidellen kauppaan? Kuvataan heitä itkemässä?
”Kyllä siihen äkkiä tulee aika irvokkaalta näyttäviä ristiriitoja”, toteaa Reinikainen.
Vaikka videot nostavatkin esiin tärkeitä kokemuksia ja asunnottomuuden todellisuutta, jää käsittely aika pinnalliseksi ja keskittyy yksilöön, hän lisää. Rakenteellisista syistä – siitä miksi yksivuotias on kadulla tai koko ikänsä työskennelleellä 88-vuotiaalla ei ole varaa jäädä eläkkeelle – ei puhuta.
”Näissä avautuu näkymä siihen, millaista asunnottomien tai vähävaraisten elämä voi olla. Mutta eivät ne kerro rakenteista ja kaikesta siitä, mikä ajaa ihmisiä tällaiseen”, Reinikainen tiivistää.
Ne jäävät helposti ”yksilöiden nyyhkytarinoiksi”, kuten hän sen muotoilee, ja ajatukseksi siitä, että yhtäkkiä annetulla isolla rahamäärällä voisi korjata kaiken.
Rakenteellisista syistä – siitä miksi yksivuotias on kadulla tai koko ikänsä työskennelleellä 88-vuotiaalla ei ole varaa jäädä eläkkeelle – ei puhuta.
Samaa pohtii Vailla vakinaista asuntoa ry:n viestintäpäällikkö Erja Morottaja: videoiden ajatusmaailma on aika yksioikoinen.
”Raha tuo ratkaisun. Nopeita videoita, nopeita ratkaisuja ja seuraava tiskiin”, hän tiivistää.
Esimerkiksi asunnottomuuden päättämiseen ei aina välttämättä riitä pelkkä asunto tai iso tukku rahaa. Monet tarvitsisivat tukea asumiseen tai asunnottomuuden taustalla olevien ongelmien käsittelyyn, Morottaja muistuttaa.
Usein videoihin liittyy myös somessa suosittua ”pränkkäystä”, eli kepposia. Maksetaan salaa toisen ostokset tai tehdään muuta yllättävää kivaa, kuvaten samalla kohdetta. Tai pyydetään köyhän näköiseltä ihmiseltä apua: paria euroa bussilippuun tai jotain muuta tukea.
Jos ihminen auttaa ja antaa vähistään, paljastaa videoija, että itse asiassa hän aikoo antaa katsojalle rahaa tai jotain isompaa. Tähän liittyy myös eräänlaista ajatusta siitä, että apu täytyy ansaita.
Morottaja pitää positiivisena sitä, että muistutetaan kiltteyden merkityksestä. Ystävällisyydestä ja toisen auttamisesta voi seurata jotain hyvää.
”Tänä aikana sitä tarvitaan. On unohdettu olla ihminen ihmiselle”, hän toteaa.
Samalla hän pitää sisältöjä ongelmallisina paitsi ratkaisumalliensa myös tarkoitusperien ja valta-asetelmienkin kannalta.
Kiitollisuudenvelassa oleva ihminen saattaa suostua videon julkaisuun, etenkin kun tilanteet tulevat yllättäen, eivätkä kaikki välttämättä ymmärrä mihin suostuvat, Morottaja muistuttaa.
Useimmat isoista tekijöistä eivät kerro alkuun videoivansa kohtaamista, mutta sanovat kysyvänsä luvat julkaisuun jälkikäteen. Vaikka näin olisi, kuinka moni kehtaa kieltäytyä saatuaan apua? Tai ymmärtää, kuinka valtavaa julkisuutta hänen shoppailunsa Targetissa tulee saamaan?
Yksityisyydensuoja ja arvokkuuden puoli näissä videoissa usein unohtuu, Morottaja toteaa.
Esimerkiksi järjestöillä on yleensä tarkka harkinta ja säännöt siitä, miten kävijöitä on esillä sosiaalisessa tai muussakaan mediassa etenkään kasvoillaan ja nimellään. Morottaja sanoo, että esimerkiksi pahasti päihtyneen kertomia asioita ei usein julkaista, vaikka hän kertoisikin kaikenlaista – se saattaa kaduttaa myöhemmin.
Myös journalistisessa työssä käytetään tarkkaa harkintaa siitä, mitä haavoittuvassa tilanteessa olevista julkaistaan ja etenkin mitä julkaistaan tunnistettavasti.
Somessa tällaisia rajoja ei ole. Useilla tileillä tavataan videokameran kanssa hyvin päihtyneitä huumeidenkäyttäjiä, lastenkodeissa kasvaneita nuoria, puoliksi vaatetettuja asunnottomia, kadulta juuri herätettyjä ihmisiä…
Toki somessa on kamalampaakin sisältöä. Morottaja muistelee, että vuosituhannen alussa trendasivat niin sanotut bum fightit: pummitappelut, joissa asunnottomia yllytettiin tappelemaan ja kamera kävi.
Nyt sellainen luultavasti jäisi edes johonkin sensuuriin suurimmissa sosiaalisissa medioissa. Mutta tunteelliset pätkät ihmisten hyvyydestä sen sijaan ovat täydellistä materiaalia vaikeina aikoina.
Kun haastatellaan usein pohjustamatta ja yllättävissä tilanteissa traumatisoituneita ihmisiä, he päätyvät helposti puhumaan kameralle kaikenlaista.
Sitten siitä saadaan videolle juuri sellaista somemateriaalia, joka saa kenet tahansa itkemään. Ja tuo lisää katselukertoja.
Mutta vähän siitä jää tahmainen olo – ja ehkä muutama sata tuhatta euroa yhdelle onnekkaalle, samalla kun muut jäävät kadulle.
Teksti Veera Vehkasalo
Tämä on näytejuttu tammi-helmikuun 2026 Isosta Numerosta. Osta lehti kadulta ja tue myyjää. Lehden voi myös tilata.
Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa kenelle tahansa mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehteä myyvien ihmisten on usein vaikea tai mahdotonta löytää töitä muualta. Myyjä ostaa lehtiä etukäteen ja pitää myydystä lehdestä saamansa myyntivoiton itsellään. 14 vuoden aikana Ison Numeron myyjät ovat ansainneet työllään yli 2 miljoonaa euroa tuloja.
