Tätä pääkirjoitusta on vaikea kirjoittaa. Elokuun Iso Numero keskittyy etenkin ympäristöön ja ilmastokriisiin. Ja minun pitäisi sanoa tässä aiheesta jotain.
Jotain nasevaa, ajankohtaista, uuttakin. Ei liian lannistavaa, muttei liian kevyttä.
Mutta tekee vain mieli todeta, että mitä helv***iä ja jättää koko palsta tyhjäksi. Eikö nämä samat faktat ympäristömme hälyttävästä tilasta ole lueteltu jo niin monta kertaa, että kaikki osaavat ne ulkoa?
Ilmastokeskustelussa haaste ei ole enää pitkään aikaan ollut tiedon puute. Kuten tätä lehteä varten haastattelemani Antti Majava Mustarinda-seurasta totesi: vaikka elämme muka tieteen aikakautta, tässä kohtaa ongelma on rationaalisen ajattelun puutteessa. Siinä, ettei haluta tunnustaa tosiasioita, joihin olisi pakko sopeutua.
Toivottavasti koronaepidemia sai meidät tajuamaan, että asiantuntijoita kannattaa kuunnella ennen kuin homma räjähtää käsiin. Ja ehkä se myös herättää jotkut siihen tosiasiaan, että joskus on vain pakko kieltää jotain toisten hengen suojelemiseksi, vaikka sillä olisi paljon taloudellisiakin seurauksia. Oli kyse sitten Alppidiskojen pöydillä tanssimisesta tai öljyputken rakentamisesta.
Sillä siinä missä yhdelle ilmastonmuutoksessa kyse on siitä, saako lentää ja syödä lihaa, toiset miettivät, uppoaako koti tai loppuuko ruoka kuivuuden myötä. Kuten tämän lehden Isoissa Luvuissa todetaan, kymmenen varakkainta prosenttia ihmiskunnasta tuottaa yhteensä puolet elintapoihin liittyvistä hiilidioksipäästöistä. Ja vaikutukset iskevät puolestaan pahiten köyhimpiin, niihin vähiten saastuttaneisiin. Se, jos mikä, ei ole reilua.
Myös ilmasto-oikeudenmukaisuutta ajavien parissa ovat kiertäneet George Floydin sanat. Ne muistuttavat, että ei-valkoisilta, vähemmistöiltä ja vähävaraisilta eivät vie happea suhteettomissa määrin vain poliisiväkivalta, vaan myös ilmansaasteet, tulvavedet ja äärimmäinen kuumuus. Ehkä vaikutusten kohdistuminen selittää myös, miksi toimeen ei olla ryhdytty hirveällä tarmolla.
Ilmastokriisi on toki viheliäinen ongelma, johon vastaaminen ei ole helppoa tai halpaa. Ilmastotoimilla on myös vaikutuksensa ihmisten elämään ja toimeentuloon. Vaikka köyhällä ei ole varaa saastuttavimpaan yksityiskoneeseen, ei hänellä ole varaa myöskään Teslaan. Tai Suomen kontekstissa, öljylämmityksestä luopumiseen, kuten Tuukka Tuomasjukka kirjoittaa tämän lehden jutussa.
Siksi, jotta voimme selättää ilmastokriisin, oikeudenmukaisuus on välttämätöntä. Pelkkä saastuttamisen hintojen nostaminen iskee niihin, joilta loppuvat rahat jo muutenkin. Ja eniten saastuttavia hinta ei välttämättä pysäytä. Kun jopa viidesosa maapallosta – miljardien ihmisten elinalueet – saattavat muuttua niin kuumiksi, että niillä eläminen on mahdotonta, ratkaisujen ei pitäisi jäädä henkilökohtaisen tuskailun ja varallisuuden varaan.
Eikä turhautuminen auta ketään, joten kirjoitetaan se nyt taas: meidän on pakko toimia – ja hyväosaisilta se tulee vaatimaan eniten. Sillä, kuten aktivisti-toimittaja Bill McKibben sanoi: ei riitä, että otamme epäoikeudenmukaisen yhteiskunnan ja pyöritämme sitä aurinkovoimalla hiilen sijaan.
Tämä on näytejuttu elokuun 2020 Isosta Numerosta. Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa vähävaraisille mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehteä myyvien ihmisten on usein vaikea tai mahdotonta löytää töitä muualta. Myyjä pitää itsellään puolet kansihinnasta.
Vuonna 2019 Iso Numero tarjosi toimeentulon lähteen yli 270 hengelle. Lehden myyjät ansaitsivat yhteensä yli 242 000 euroa tuloja.
