Itä-Helsinki on paikka, jota toiset karttaa ja paikka, jossa toiset varttuu. Itse kuulun jälkimmäiseen, olen Itä-Stadin kasvatti.
Erityisesti Itäkeskuksen kauppakeskus on toiminut elämäni keskipisteenä: kun olin lapsi, niin kävimme siellä syömässä, ruokaostoksilla ja niin edelleen. Kun olin teini-ikäinen, niin ostoskeskus toimi minun ja monen muun ”olohuoneena”.
Meidän Itiksessä hengaava kaveriporukkamme koostui eri taustaisista nuorista. Oli rikkaan ja köyhän kodin nuoria, oli myös heitä, jolla ei ollut kotia ollenkaan. He olivat hatkoissa ja yöpaikkana toimi kaverien vaunuvarasto ja välillä olohuoneen sohva, jos jollakin oli kämppä tyhjänä.Porukan koko vaihteli paljon. Välillä meitä saattoi olla vain neljä, joskus yli kymmenenkin. Enemmistö nuorista oli valkoisia, joten meidät nähtiin vain porukkana, ei vaarallisena jenginä.
Muistan erityisesti erään keväisen iltapäivän, kun saavuin koulun jälkeen Itäkeskukseen viettämään aikaa kavereideni kanssa. Se oli kevään ensimmäisiä aurinkoisia päiviä ja kaikki olivat siirtyneet sisätiloista Tallinnanaukiolle. Kaverit istuivat ilmaisjakelulehtien päällä ja nojailivat rakennuksen seinää vasten. Hain myös lehden alustaksi ja menin istumaan rivin jatkoksi, vaihtamaan kuulumisia samalla, kun kevätaurinko lämmitti kasvojamme.Muutama metri meidän spotista oli keski-ikäisiä ihmisiä myös nauttimassa säästä, sekä omista virvokkeista. Osasta heistä tuli ajan saatossa niin tutuiksi, että heidän kanssa jutusteltiin. Meidän porukat elivät hyvässä sovussa, tuntui, että jokaiselle oli tilaa.
Noista ajoista on vuosia ja paljon on muuttunut. Monet kasvot joita tuolloin näki lähes päivittäin, en ole nähnyt vuosiin. Jotkut kasvot ovat jopa unohtuneet, ikävä kyllä. Myös Itäkeskus on muuttunut paljon. Ne myymälät ja liiketilat, joihin minulla kytkeytyy paljon muistoja, niitä ei ole enää. Ei Pelikaania, jossa vietettiin aikaa pelaten Bubble Bobblea kavereiden kanssa tai kiskaa, josta käytiin ostamassa reilun euron maksavat mansikkapehmikset. Tilalle on tullut design-liikkeitä ja yleisen tilan pinnoille puujäljitelmää luomaan lämpöisempää tunnelmaa.
Minun nuoruudessani Itiksessä se lämmin fiilis saatiin kavereista ja se fiilis lämmitti pitkään. Koen myös saaneeni jotain arvokkaampaa, jotain, mitä ei edes design-likkeistä voi ostaa. Opin jo varhain jotakin tärkeää elämästä. Raha ei tuo aina onnea, köyhän kodin nuori voi olla myös etuoikeutettu.
Ymmärsin, että olen onnekas, koska minulla oli koti, johon olin aina tervetullut ja lämmin, pehmoinen sänky, johon pääsin joka ilta nukkumaan.
Ymmärrys siitä, että mikään ei ole itsestäänselvää, auttaa näkemään lasin puoliksi täynnä.
Teksti Leif Hagert
Tämä on näytejuttu huhtikuun 2021 Isosta Numerosta. Osta lehti kadulta ja tue myyjää! Lehden voi myös tilata.
Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa vähävaraisille mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehteä myyvien ihmisten on usein vaikea tai mahdotonta löytää töitä muualta. Myyjä pitää itsellään puolet kansihinnasta. Vuonna 2020 Iso Numero tarjosi toimeentulon lähteen yli 280 hengelle. Lehden myyjät ansaitsivat yhteensä yli 190 000 euroa.
