Asunnottomien määrä on Suomessa ennätysmatala, mutta luvut eivät kerro aivan koko totuutta. Hyvää kehitystä varjostaa lisäksi huoli siitä, mikä on suunta tulevaisuudessa.
Viime vuoden marraskuussa Suomessa oli 3429 yksin elävää ihmistä vailla vakinaista asuntoa. Heistä 1018 oli pitkäaikaisasunnottomia. Perheitä joukossa oli 123. Näin kertoivat helmikuussa julkaistut Asumisen rahoitus- ja kehityskeskuksen Aran tilastot.
Asunnottomien määrä oli laskenut edellisvuoteen verrattuna, taas kerran. Suomea on jo vuosia mainostettu ainoana EU-maana, jossa asunnottomuus laskee, kiitos systemaattisen asunnottomuustyön ja Asunto ensin -periaatteen.
Mutta mitä hyvin tarkoilta vaikuttavat luvut todella kertovat?
”Ensimmäinen ajatus oli, että ihan hienoa, että luvut ovat laskeneet jälleen kerran. Toisaalta ei voi olla miettimättä sitä, mihin tilastot perustuvat ja ovatko ne ihan todellisia”, kommentoi Sininauhasäätiön kehittämisjohtaja Leena Rusi uusia numeroita.
Aran tilastot perustuvat siihen, että kunnat ilmoittavat, kuinka paljon niiden alueella on asunnottomia tiettynä marraskuun päivänä.
Jotkin kunnista eivät vastaa lainkaan: viime vuonna vastausprosentti oli 72. Tietoja eivät lähettäneet 17 sellaista kuntaa, joissa edellisvuonna oli asunnottomia – esimerkiksi Seinäjoki, Vihti ja Rovaniemi.
Kokonaislukua katsottaessa on hyvä muistaa myös, että luvuissa summataan yhteen eri asunnottomuuden muodot. Tuttavien tai sukulaisten luona asuvat ovat suurin ryhmä: 62 prosenttia kaikista. Joissain maissa heitä ei lasketa asunnottomuustilastoihin lainkaan. Suomessa vain alle joka kuudes tilastoiduista asunnottomista yöpyy kaduilla, porrashuoneissa tai ensisuojissa.
Vailla vakinaista asuntoa ry:n (VVA) palvelupäällikkö Jussi Lehtonen puhuu tilastojen sijaan mielummin arvioista. Hänen mukaansa esimerkiksi katuasunnottomien tai pitkäaikaisasunnottomien määrä ei ruohonjuuritasolta katsottuna ihan täsmää Aran lukujen kanssa.
Jos ihminen ei ole sosiaaliviranomaisten kanssa tekemisissä tai ilmoita Kelalle asumistilannettaan, ei hän numeroissakaan näy, mutta voi näkyä asunnottomuustyötä tekevien arjessa. Ihmisiä on siis todennäköisesti enemmän asunnottomina kuin luvuista näkyy.
Myös Ara painottaa raportissaan, että kyse on suuntaa antavasta tilastosta ja etenkin pitkäaikaisasunnottomuuden osalta lukuihin on syytä suhtautua ”erityisellä varauksella”. Sen tunnistaminen vaatii harkintaa ja tietoa esimerkiksi henkilöiden asumishistoriasta.
”Kunnat antavat niistä ehkä hieman liian ruusuista kuvaa”, Lehtonen sanoo.
Lisäksi tapa kerätä tietoja vaikuttaa. Esimerkiksi hätämajoituksen käyttäjät kerätään pistemäisesti tiettynä hetkenä, muistuttaa Lehtonen. Jos katsottaisiin kävijöitä pidemmällä aikavälillä, heitä olisi varmasti enemmän vaihtuvuuden vuoksi.
Lisähaastetta tiedonkeruuseen toi nyt se, että tietoja antavat kunnat, mutta iso osa aineistosta on hyvinvointialueiden käsissä, sanoo Y-säätiön toimitusjohtaja Teija Ojankoski.
”Tilastollista harhaa on aina vähän, se kuuluu tilastojen luonteeseen”, hän kuitenkin toteaa.
Kokonaisuutena asunnottomien määrä on siis luultavasti jonkin verran isompi kuin Aran luvut nykyisellään antavat ymmärtää.
Trendistä ne kuitenkin kertovat, ja se on selvästi ollut laskeva jo kauan. Sen mukaan vuodesta 1986 asunnottomuus on vähentynyt 80 prosenttia, ja vuodesta 2008 pitkäaikaisasunnottomuus 70 prosenttia.
Luvut eivät kuitenkaan kerro koko totuutta toisessakaan mielessä, muistuttaa Rusi.
”Sitä tilasto tai sen ympärille luotu narratiivi ei tuo esiin, mikä näiden ihmisten tilanne on tilastojen takana. [- -] Lukumääräisesti asunnottomien määrä on vähentynyt, mutta ongelmat ovat lisääntyneet paljon.”
Esimerkiksi asunnottomuutta kokevien nuorten määrä laski jopa kolmasosan (35%) ja naisten määrä kuudesosan (17%) edellisvuodesta.
”[Näidenkin ryhmien] kohdalla tilanne on monielta osin paljon haasteellisempi kuin koskaan aiemmin. Olen tehnyt tätä työtä 30 vuotta, enkä ole koskaan nähnyt, että nuoret voisivat niin pahoin kuin nyt”, Rusi toteaa.
Olen tehnyt tätä työtä 30 vuotta, enkä ole koskaan nähnyt, että nuoret voisivat niin pahoin kuin nyt.”
Sininauhasäätiö pyörittää päihteitä käyttäville nuorille suunnattua tuki- ja kohtaamispistettä Helsingissä. Rusin mukaan jokainen siellä asioiva nuori tuntee jonkun, joka on menehtynyt huumeiden yliannostukseen tai ollut itsekin sellaisen takia sairaalassa. Nuorten huumekuolleisuus on Suomessa Euroopan korkein.
”[Nuorten asunnottomien parissa] näkyy mielenterveyden ongelmia, monipäihderiippuvuuksia ja todella pahoja suonen sisäisten huumeiden käytöstä aiheutuvia haittoja, kuten amputaatioita sekä [vaikeaa] psykososiaalista oireilua. Se kertoo omaa kieltään siitä, että ihmiset eivät saa hoitoa ajoissa ja päihdehoitoon joutuu jonottamaan kohtuuttoman pitkään.”
Naisia yksin asuvista asunnottomista on nyt vain parikymmentä prosenttia. Mutta Rusin mukaan naisia koskee sama kuin nuoria: he ovat yhä huonommassa psyykkisessä ja fyysisessä kunnossa.
”Yhteisötiloissa ja muissa [asunnottomille tarkoitetuissa palveluissa] vierailevien naisten tilanne on kaikilla mittareilla huonontunut. Naiset ovat yhä nuorempia, hyväksikäyttöä tapahtuu yhä laajemmalla kirjolla ja päihdeongelman rankistuminen näkyy.”
Kaikkiaan juuri pahasta huumeongelmasta kärsivien asunnottomien tavoittaminen ja asumisen tukeminen on haastavaa nykyisen järjestelmän puitteissa. Se on aikanaan rakennettu hyvin erilaisille haasteille, toteaa myös VVA:n Lehtonen.
Siinä, missä naisten ja nuorten määrä oli laskenut, maahanmuuttajien asunnottomuus oli noussut jopa neljäsosan (25%). Sitä ennen osuus oli ollut laskussa vuodesta 2015.
Rusia se ei yllätä, sillä Sininauhasäätiön asunnottomuustyössä heidän määränsä nousu on näkynyt. Sitä hän ei kuitenkaan osaa arvioida, miksi näin tapahtuu juuri nyt.
Yleisesti ottaen maahanmuuttajien asunnottomuusriski on usein korkeampi, koska he ovat muita useammin pienituloisia ja päätyvät helpommin – esimerkiksi syrjinnän tai tiedon puutteen takia – pimeille asuntomarkkinoille, hän toteaa.
Vielä suurempi asunnottomuuden riski on niiden ihmisten parissa, jotka asuvat Suomessa ilman oleskelulupaa, todetaan Sininauhasäätiöstä. Mutta heitä ei tilastoissa näy lainkaan: Ara ohjeistaa kyselyssään, että paperittomia ei oteta asunnottomuusarvioihin mukaan. Joissain muissa EU-maissa asunnottomat tilastoidaan oleskelulupastatukseen katsomatta.
Suomessa on kuitenkin eri arvioiden mukaan 1000–6000 paperitonta, joiden tavoittaminen saati sitten asumistilanteen selvittäminen on haastavaa. Esimerkiksi Helsingissä on ainakin sata hätämajoituspaikkaa nimenomaan paperittomille – sekä EU-kansalaisille, jotka eivät ole rekisteröityneet Suomeen, että kolmansien maiden kansalaisille.
Hyvin pieni osa päätyy kuitenkin hätämajoitukseen. Sitä, miten suuri osa paperittomista esimerkiksi asuu sukulaisten tai tuttavien luona – eli olisi määritelmän mukaan asunnoton – ei tiedetä.
Vaikka tilastot eivät ole täydellisiä, pitkällä aikavälillä suunta on kuitenkin selvä. Kaikkia haastateltuja kiinnostaa kuitenkin enemmän tuleva kuin mennyt kehitys.
On ristiriitaista, jos tuilla elävien rahat eivät riitä asumiseen edes tuetusti rakennetuissa kohteissa, joissa vuokra kattaa vain pakolliset kulut.
Sininauhasäätiön Leena Rusi on huolissaan siitä, mihin johtaa pienipalkkaisille ja työttömille keskeisten tukien leikkaus.
”On vaikea kuvitella, [ettei] asunnottomuus tulisi tämän myötä lisääntymään.”
”Se on todella ikävää, koska tämäkin hallitus ainakin tämänhetkisen tiedon mukaan on tukemassa asunnottomuusohjelman toteutumista. Mutta se vaatisi positiivista painetta.”
Myös Y-säätiön Ojankoski on huolissaan.
”Nyt [asunnottomuusluvuissa] ollaan historiallisissa pohjalukemissa. Se on hienoa, mutta todennäköisesti luvut lähtevät uudelleen kasvuun.”
Hyvinvointialueuudistus, lakimuutokset ja lukuisat vaikeimmassa asemassa oleviin kohdistuvat leikkaukset nostavat kaikki yhdessä asunnottomuuden riskitekijöitä, Ojankoski sanoo.
Hän on huolissaan siitä, miten pienituloiset pärjäävät, kun etuuksia leikataan yhtä aikaa vuokrien ja muiden hintojen nousun kanssa.
Huhtikuussa voimaan tulevat leikkaukset muun muassa työttömyystukeen, asumislisään ja mahdollisuuksiin ansaita lisätuloja sen vaikuttamatta tukiin.
Hallitus laski esimerkiksi asumislisään hyväksyttyä maksimivuokraa, eikä siitä voi enää joustaa harkinnanvaraisesti. Kuun alussa Kela alkaa lähettää ihmisille kehotuksia etsiä sen mukaan halvempia asuntoja.
“[Mitä tehdään], kun edullisia asuntoja esimerkiksi kasvukeskuksissa ei ole, ne ovat asuttuja? Etenkin ikäihmisillä ja yksin asuvilla työikäisillä tulee asunnottomuustilanteita nopeammin eteen”, Ojankoski ennustaa.
Asumislisän lasku tullee vaikeuttamaan tilannetta etenkin Helsingissä, hän sanoo. Toistaiseksi asunnottomuus on vähentynyt ennen kaikkea Helsinki-vetoisesti. Pääkaupunkiseudulla on myös isoin osa maan asunnottomista.
Ojankosken mukaan muutokset näkyvät jo. Y-säätiöltäkin haetaan entistä halvempia asuntoja. Samaan aikaan heilläkin vuokrat ovat kustannusten ja korkojen nousun myötä nousseet. On hyvin ristiriitaista, jos tuilla elävien rahat eivät riitä asumiseen edes Y-säätiön kaltaisissa tuetusti rakennetuissa kohteissa, joissa vuokra kattaa vain pakolliset kulut, hän toteaa.
”[Pitäisi käydä yhteiskunnallista keskustelua siitä], millä aidosti vastaamme näiden ihmisten asumisen tarpeeseen. Tähän asti se on hoitunut asumistuen ja täydentävän toimeentulotuen kautta. Mutta jos sielläkin tulevat rajat vastaan, aiheutammeko järjestelmällä asunnottomuutta?” hän kysyy.
Pienilläkin asioilla on väliä, kun tilanne on vaikea. Monille niistä, jotka saavat asumislisää ja perustoimeentulotukea, muutokset tuovat vuokraan toimeentulotuesta maksettavan omavastuuosan, VVA:n Jussi Lehtonen muistuttaa.
”Jos se toteutuu sadalla ihmisellä, ainakin kymmenen heistä jää asunnottomaksi vuokrarästien takia ihan rahan vähyyden takia ja siksi, että joukossa on ihmisiä joilla on erilaisia elämänhallinnan ongelmia”, hän arvioi.
Jos asunnottomuus lähtee lisääntymään muutosten myötä, tilastot eivät sitä kuitenkaan tule heti kertomaan.
”Se näkyy pienellä viiveellä. Kestää hetken, ennen kuin ihmisen tilanne kriisiytyy ja korttitalo romahtaa”, Lehtonen tiivistää.
Teksti Veera Vehkasalo
Tämä on näytejuttu huhtikuun 2024 Isosta Numerosta. Osta lehti kadulta ja tue myyjää! Lehden voi myös tilata.
Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa vähävaraisille mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehteä myyvien ihmisten on usein vaikea tai mahdotonta löytää töitä muualta. Myyjä pitää itsellään puolet kansihinnasta. Vuonna 2022 Iso Numero tarjosi toimeentulon lähteen noin 280 hengelle.
