Hallituksen talouskuri osuu asunnottomaan, ja leikkaukset nostavat harmaita pilviä vuosikymmenten myönteisen asunnottomuuskehityksen ylle. Ympäristöministeri Kai Mykkänen sanoo, että kaikista vaikeimmassa asemassa olevia ryhmiä kohdellaan varovaisemmin.
Hissistä pamahtaa ulos mies. Hänellä on sähkötupakka suussaan.
Miehen silmät sekä niiden aluset kuultavat mustelmankeltaisina, ja niistä huokuu marraskuinen maanantaiaamu. Silti ne tervehtivät vieraita iloisesti.
”Kyllä mä pystyn haastatteluun.”
Nuoren aikuisen vakuutusta seuraa hallittu nytkähtely puolelta toiselle. Hänen puheensa on terävää, vaikka viikonloppu painaa harteita.
Leevi, 23, kertoo, ettei ole nukkunut kahteen vuorokauteen. Tämä ei ole ongelma haastattelulle, hän vakuuttaa toistamiseen. Leevi on luvannut kierrättää meitä ympäri Sininauha Oy:n tuetun asumisen yksikköä Ruusulankadulla Töölössä.
Aiheen arkaluontoisuuden vuoksi Ruusulankadun asukkaista käytetään tässä jutussa vain etunimiä.
Mukana kulkee asumisyksikön päällikkö Paula Ahonen. Hän haluaa esitellä asunnon, jossa tehdään perus pintaremonttia asukkaan muutettua pois. Myös Leevi on työskennellyt siellä.
Yhteisten tilojen keittiössä keitetään aamupuuroa. Pientä korvausta vastaan työhön hakeutuneet asukkaat keittävät vellin, pitävät jöötä ja varmistavat, että jokainen saa olonsa kylläiseksi. Karvalakkiin sonnustautunut Joonas ärjyy, ettei kenelläkään muulla ole asiaa keittiöön.
Lisäksi jokaisen tulisi tuoda omat ruokailuvälineet. Pahvisia ruokailuvälineitä on kadonnut kuulemma kohtuuttomasti, eikä jäljellä ole kuin pieni kasa mukeja.
Kaneli-sokeri-sekoitus aiheuttaa ruokailijoissa vastalauseita. Nämä kaksi ainesosaa tulisi pitää erillään.
Sohvalla, huoneen keskellä, tyynykasan katveessa, nukkuu mies. Untuvatakkiin piiloutuneella miehellä on Ahosen mukaan oma koti Ruusulankadulla, mutta tällä kertaa hän on päättänyt laskea levolle yhteisiin tiloihin.
Ahonen käy moikkaamassa miestä ja jättää hänet jatkamaan uniaan.
Kellariin kätkeytyvässä yhteisötilassa sinkoilee aamupalaa hotkivia työntekijöitä. Jossain on kuulemma sotkua, joka kuulostaa eritevahingolta. Yksi ohjaajista suuntaa kohti hissejä muovihanskat kädessään.
Töölössä sijaitseva Ruusulankatu on rauhoittunut, vaikka työtä vielä riittää, kertoo Ahonen. Naapuruston nimbyilykin on kuulemma vähentynyt parin vuoden takaisesta. (Nimbyilyllä, eli not in my backyard, tarkoitetaan ilmiötä, jossa esimerkiksi päihdeongelmista kärsiviä ihmisiä ei haluta omalle asuinalueelle, koska saatetaan pelätä vaikkapa alueen arvon laskevan tai turvattomuuden lisääntyvän.)
Ruusulankatu on ollut viime vuosina toistuvasti esillä uutismediassa, kun esimerkiksi poliisin käyntikertoja on julkistettu. Vuonna 2017 poliisi kävi Ruusulankadulla yli kolmesataa kertaa.
Ahosen näkemys Ruusulankadun rauhoittumisesta ei ole jaettu.
Viereisessä pöydässä istuva Marika huomauttaa, ettei Ruusulankatu ole turvallinen tai ainakaan rauhallinen, vaikka hän on vaihtanut asuinkerrosta juurikin näiden asioiden takia.
Hän kertoo, että ovia hakataan yöllä. Ihmisiä vaeltelee siellä sun täällä. Henkirikoksiakin on sattunut.
”Ei se tunnu kivalta, kun huoritellaan omassa kodissa.”
Marikan mukaan johtaja Ahosen pitäisi tehdä enemmän. Ahonen kuuntelee, kiittää palautteesta ystävällisesti.
Marikan ja Ahosen yhteinen sävel löytyy, kun kysyn heiltä hallituksen leikkauksista.
”Kyllähän ne huolettaa”, vastaa Marika.
Hallitus leikkaa toimeentulotuesta, asumistuesta, kuntoutusetuuksista ja työttömyysturvasta. Leikkaukset ja suunnanmuutokset sosiaalipolitiikassa ovat rajuja edellisiin hallituksiin verrattuna. Väestöryhmistä tarkasteltuna leikkaukset osuvat kovimmin työttömiin ja opiskelijoihin.
Myös yleinen hintojen nousu on aiheuttanut pennin venyttämistä. Marika kertoo, että hygieniatarvikkeita on joutunut karsimaan tai vaihtamaan halvempiin.
Ahonen huomauttaa, että monilla asukkailla on toimeentulon perusosa käytettävissä, eikä tähän ole viimeisimpien tietojen mukaan tulossa muutoksia.
”Kyllähän pienillä tuloilla tuntuu enemmän kaiken kallistuminen”, sanoo Ahonen.
(Juttu jatkuu kuvan jälkeen)
Suomalaista asunnottomuustyötä on hehkutettu maailmalla läpi viime vuosikymmenen. Eikä se ole ihmekään, kun Asunto ensin -malli on kerännyt suitsutusta ja taustalla asunnottomuus on ollut tasaisessa laskussa koko 2000-luvun.
Viime vuosina kansainväliset uutis- ja aikakausmediat ovat olleet tuttu näky Helsingin asunnottomuusyksiköissä.
Vuonna 2018 The Guardian julkaisi artikkelin, jossa se kertoi ”Suomen löytäneen vastauksen asunnottomuuteen”. Vuotta myöhemmin se julkaisi pitkän jutun, jossa kerrotaan suomalaisen asunnottomuuspolitiikan ”ihmeestä”. The Economist taas hehkutti Suomen myönteistä asunnottomuustyötä samalla kun ”muu Eurooppa konttaa perässä”.
Vuonna 2022 asunnottomia oli Suomessa valtiollisen Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen (ARA) mukaan vajaa 3700 henkilöä, mikä on vajaa 300 henkilöä vähemmän kuin vuonna 2021. Pitkäaikaisasunnottomia oli reilu 1100, ja tämäkin määrä vähentyi lähes kahdellasadalla edellisvuodesta. Vuosituhannen vaihteesta asunnottomuus on vähentynyt yli puolella.
Rakoileeko vuosia pitänyt yhteinen linja, kun hallitus leikkaa ja kirjoittaa uusiksi asunnottomuustavoitteitaan?
Rinteen hallitusohjelmassa oli sitouduttu poistamaan asunnottomuus vuoteen 2027 mennessä. Nyt tämä tavoite on rajattu pitkäaikaisasunnottomuuden poistoksi.
Pitkäaikaisasunnottomuudella tarkoitetaan asunnottomuuden tilaa, joka on jo kroonistunut tai uhkaa kroonistua.
Muutos on merkittävä, koska asunnottomuuden poistamisen tavoitteesta on vallinnut Suomessa yhteinen näkemys. Vuoden 2008 jälkeen jokainen hallituskokoonpano on vuorollaan sitoutunut noudattamaan kansallisia tavoitteita, joissa tähdätään asunnottomuuden poistamiseen.
Ympäristöministeri Kai Mykkänen (kok.) puolustaa leikkauksia väkevästi, mutta tunnustaa niiden olevan rajuja. Hänen mielestään on ”mutkikkaampi kysymys” voidaanko asunnottomuutta koskaan kokonaan poistaa, koska yllättäviä tilanteita tapahtuu yksilöiden elämässä.
”Me uskomme mahdolliseksi tehdä toimia, joilla pitkäaikaisasunnottomuus voitaisiin näinkin lyhyessä ajassa käytännöllisesti katsoen poistaa”, julistaa Mykkänen.
Näkemys, ettei asunnottomuutta välttämättä voida koskaan poistaa, on Ahosen mukaan lyhytnäköinen.
Hän huomauttaa, että lyhytkin asunnottomuus on yhteiskunnalle kallista, ja ettei hallituksen politiikassa näy syy-seuraus-yhteyksien ymmärtäminen.
Esimerkiksi asumistuen leikkaaminen, sairastuminen, ja päälle vielä yleinen hintojen nousu saattaisivat aiheuttaa tapahtumakulun, joka johtaisi yksilön velkakierteeseen ja lopulta asunnottomuuteen. Mukana sopassa on usein jo olemassa olevia päihde- ja mielenterveysongelmia.
”Lisäksi ei ymmärretä sitä, miten traumaattinen kokemus lyhyempikin asunnottomuusjakso voi olla”, Ahonen sanoo.
Mykkänen korostaa, että valtion taloudellinen hyvinvointi on myös nuorten asunnottomien etu, ettei ”Suomelle tapahdu kuin Kreikalle”.
”Ensinnäkin säästöt vaikuttaa, ettei tämä hyvinvointivaltio mene konkurssiin. Tämä on oleellisin asia myös nuorten asunnottomien kannalta. Ei voida ajaa yli varojen tätä valtiota.”
Lisäksi Mykkänen suitsuttaa leikkauksista tehtyjä vaikutusarvioita ja huomauttaa alkuun, että toimeentulotuen perusosa jää indeksijäädytysten ulkopuolelle. Leikkaukset ovat hänen mukaansa asunnottomien puolella.
”Ne jotka ovat kaikkein vaikeimmassa asemassa, niin niitä kohdellaan varovaisemmin kuin muita ryhmiä.”
Mykkänen kertoo, että hallituksella on työryhmä pitkäaikaisasunnottomuuden poistamiseksi. Sitä johtaa Helsingin apulaispormestari Daniel Sazonov (kok.)
Ympäristöministeriön tiedotteessa Sazonov hehkuttaa, että hallituksen tavoite on kunnianhimoinen, mutta saavutettavissa määrätietoisella otteella. Hän myös muistuttaa, miten Suomessa on tehty hallituksista riippumatta johdonmukaisesti työtä asunnottomuuden vähentämiseksi. Tästä vallitsee ”laaja yhteiskunnallinen yhteisymmärrys”.
Lähdemme hissillä ylös kohti asuntoja, joita on Ruusulankadulla kaikkiaan 92. Parikymmenneliöisten yksiöiden vuokrat ovat ”tasoa Töölö”, kertoo Ahonen.
Leevi on luvannut vierailun asuntoonsa ennen kuin siirrymme pintaremonttikohteelle.
Heti ulko-ovella selviää, että Leevin asunnossa on muutama yövieras. Käytävän tunnelmaa keventääkseen hän esittelee punaista kommandopipoa, jonka maskiosuus on muutoin rullattu otsan tasolle.
Yksiössä mies ja nainen ryhtyvät siivoamaan ja alkavat mättää roskaa jätesäkkeihin. Ripeän siivousurakan jälkeen he siirtyvät vessaan, jonka ovessa on kaksi kappaletta nyrkin reikiä. Niiden vieressä lukee ”Pää sekoo!”
”Hei, älkää menkö sinne vessaan, kun täällä on tää haastattelu käynnissä”, huikkaa johtaja Ahonen.
Leevi ohjeistaa, että toivoisi vessassa olevien vieraiden siirtävän päihteiden käytön omiin asuntoihin, jos sellaista vessassa harjoitetaan.
Sähäkkä tunnelma sinkoilee kerrallaan jokaisen ihmisen luo, kunnes vieraat poistuvat. Leevi istahtaa alas tietokonetuolilleen, ja alkaa kertoa taustastaan.
Hänen selän takana, pienellä näytöllä, pyörii suomalainen reality. Kaikki tasot ovat täynnä tupakantumppeja tai roskaa, joka viittaa suonensisäisten huumausaineidenkäyttöön.
Leevi on kotoisin Pohjois-Savosta ja asunut Ruusulankadulla kesästä lähtien. Sitä ennen hän oli asunnoton. Päihteitä on kulunut, lähipiiriä myöten. Ihoon on kohonnut näkyviä arpia.
Keskellä huonetta on paperimuki, joka on unohtunut tuolin päälle. Sen reunoilta nousee pieniä kärpäsiä.
Leevi säntää jääkaapille hakemaan kaakaojuoman. Häntä ärsyttää, koska joku vieraista on nauttinut niitä tarpeettoman paljon. Hän pohtii, että jatkossa on oltava omaisuudestaan huolellisempi.
Leevillä menee nyt paremmin. Varsinkin kun viinanjuonti on loppunut. Hän kertoo sen loppu-
neen ”paistinpannutaisteluun”. (Taistelun todellinen luonne ei haastattelun aikana selvinnyt.)
Leikkaukset mietityttävät myös Leeviä, tai pikemminkin ärsyttävät. Hän kommentoi niitä lyhytsanaisesti.
”Ei ne voi tietää, mistä ne leikkaa tai mitä se voi aiheuttaa. Tulis tänne katsomaan.”
Sen lisäksi, että hallitus leikkaa sosiaaliturvasta, puolitetaan asumisneuvonnan avustusten määräraha neljästä miljoonasta kahteen miljoonaan. Avustuksia asumisneuvontaan on jakanut ARA.
ARA:n asumisneuvonta on ollut vuodesta 2008 osana pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelmia.
Asumisen ongelmat ovat usein monen tekijän tulosta, mikä voi pahimmillaan johtaa häätöön ja asunnottomuuteen. Asumisneuvonta nimensä mukaisesti auttaa asumaan. Se ohjaa käytännönläheisesti arkisissa asioissa ja neuvoo sekä järjestelee asumiseen liittyviä talousasioita. Näitä voivat olla vuokrarästit tai häätöuhka. Asumisneuvontaa tarjoavat kaupungit sekä järjestöt.
Vailla vakinaista asuntoa ry:n asumisneuvoja Ulla Pyyvaara kertoo, että hallituksen asumisneuvontaan kohdistuvat säästöt vaikuttavat rajuilta. Hän muistuttaa asumisneuvonnan ennaltaehkäisevästä roolista.
”Leikkaukset koskettavat opiskelijoita ja pienituloisia sekä ennestään hädänalaisessa asemassa olevia ihmisiä, joiden keinot selvitä ovat jo valmiiksi pienet.”
Miten hallituksen leikkaukset vaikuttavat niihin nuoriin, jotka ovat jo riskiryhmässä ajautua asunnottomiksi?
Mykkänen vastaa kysymykseen pitkästi, mutta päättää puheensa työnteon mahdollisuuksiin ja sen merkitykseen yksilön, asunnottoman elämässä.
”Nuorten asunnottomuuden kohdalla totean, että äärimmäisen tärkeää on, että minkälainen… Lähteekö meillä työnteon mahdollisuudet lisääntymään vai pysähtyykö tämä maa paikoilleen”, kertoo Mykkänen.
”Nyt tällä aika reippaalla ja rajullakin muutoksella pyritään nimenomaan saamaan talous käyntiin ja työpaikkojen tekeminen vauhtiin.”
Eli kaavaileeko hallitus poistavansa asunnottomuutta työllistämällä asunnottomia?
Mykkäsen mukaan työn tekemisen mahdollisuudet vähentävät epätoivoa jäädä pysyvästi asunnottomaksi, ”jos sieltä on halua nousta”.
”Se, että Suomessa on työssäkäyviä enemmän ja töihin ottamisen kynnys matalampi, niin se on yksi vaikutus.”
Lisäksi Mykkänen toteaa, että ”monialaisia ongelmia tulee katkaista asunnottomuuden yhteydessä”, ja että asioita on hyvä ”niveltää yhteen”.
Ahosen mielestä tällaisissa työllisyyspuheissa korostuu se, ettei välttämättä ymmärretä, mitkä kaikki asiat rajoittavat asunnottomuudesta kärsivien ihmisten työllistymistä tai edes osallistumista. Hän kertoo, että Ruusulankadun asukkaat ovat sosiaalitoimen asiakkaita, ja he ovat ohjautuneet asumisyksikköön sen takia, että arjessa ja asumisessa on suuria haasteita.
Asumisyksikön arjen tekeminen liikkuu hukkuneiden henkkareiden etsimisessä ja pankkitunnusten uusimisessa. Tällaisessa elämäntilanteessa työllistyminen ei ole Ahosen mukaan realistista.
Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden työelämäprofessori Juha Kaakinen sanoo leikkausten olevan hallituksen sosiaalipoliittisen linjan mukaisia. Hän ei usko, että yhtä päätä supistamalla ja toiseen taas satsaamalla saataisiin kuitenkaan kumottua leikkausten pitkän aikavälin vaikutuksia tai niistä aiheutuvia kuluja.
Kaakinen puhuu hallituksen politiikasta riskinottona, ja huomauttaa ettei asunnottomuus ole mikään yhteiskunnallinen ”luonnonlaki”. Tällä hän viittaa Mykkäsen pohdintaan siitä, voiko asunnottomuutta koskaan täysin poistaa.
Asunnottomuuden mittaaminen eli tilastointi on hankalaa. Poliittinen tavoite ”asunnottomuuden poisto” ei Kaakisen mukaan tulisi edes tarkoittaa teoreettista nollaa, vaan ainoastaan niin pientä joukkoa yhteiskunnassa kuin suinkin mahdollista. Siihen tavoitteeseen ei kuulu katu- tai pitkäaikaisasunnottomuus.
Kaakinen suhtautuu Ahosen tavoin kriittisesti siihen, että asunnottomia työllistämällä voitaisiin kovinkaan hyvin hoitaa asunnottomuutta yhteiskunnallisena ongelmana tai varsinkaan tavoitella sen poistamista. Hän tosin kertoo, että asunnon saamisen jälkeen on usein luonnollista, että nälkä elämän merkityksellisyyttä kohtaan kasvaa, ja silloin työpaikka voi olla tähtäimessä.
”Niin päin se ei toimi, että työllistämällä asunnottomuus ratkeaisi, mutta tavallaan sellaisena jatkumona.”
Kaakisen mielestä asunnottomien osuus on niin pieni määrä väestöstä, että työllistämisen positiivinen vaikutus taloudelle ei olisi merkittävä.
Hallituksen leikkauspolitiikan vaikutukset asunnottomuuteen tulevat näkyviin vasta ARA:n tulevissa tilastoissa, eikä varsinkaan vielä seuraavassa, hän muistuttaa.
Pitkän aikavälin vaikutukset saavat Kaakisen entistä kriittisemmäksi. Hän nojaa tutkimuksiin, jotka osoittavat lapsiperheköyhyyden merkittäväksi asunnottomuutta ennustavaksi tekijäksi.
Lähes joka kymmenes alle 18-vuotias lasketaan tilastollisesti köyhäksi. Kaikkiaan pienituloisia lapsia on Suomessa reilu 120 000, ja määrän pelätään lisääntyvän.
Lapsena koettu köyhyys on monin tavoin kielteisesti vaikuttava elämänkokemus. Se on myös periytyvää, ylisukupolvista huono-osaisuutta.
Kaakinen toteaa hallituksen asunnottomuuspolitiikan olevan ”nurinkurista” ja ”jopa vähän hölmöäkin”.
”On selvää, että asunnottomuuden riski kasvaa näiden leikkausten johdosta.”
Ahonen ohjeistaa meidät maalilta haisevan nurkkayksiön ovensuulle. Koko asunto on tuoreen maalin peitossa.
Suuri remonttivalo loistaa nurkassa.
Ikkunasta siintää kohmeinen kaupunkikuva. Ulkona kiristyy talven ensimmäiset pakkaset.
Leevi on lupautunut auttamaan remontissa. Myös hän saa työstään pientä korvausta.
Ennen töiden aloittamista Leevi haluaa soittaa tietyn kappaleen, jota ei kuitenkaan muista. Se on räppiä, hän kertoo.
Leevi kertoo kiinnostuksestaan työskennellä tulevaisuudessa, koska se saattaisi auttaa häntä olemaan viikot selvänä tai ainakin vähemmän sekaisin. Oma firma on unelma, joka toistuu Leevin puheissa.
Hän kysyy Ahoselta, miten saisi y-tunnuksen, että julkisiin remonttikilpoihin pääsisi mukaan. Ahonen ja Leevi pohtivat yhdessä elämän marssijärjestystä, eikä yrityksen perustamiseen ainakaan vielä ryhdytä.
Ahonen muistelee, että Leevillä on tänään ensimmäinen sairaanhoitajakäynti. Siellä kartoitetaan korvaushoidon aloittamista. Hänestä se on hyvä paikka aloittaa.
Sitten Leevi kastaa telan maaliin ja ryhtyy töihin. ●
Juttua varten on taustahaastateltu Turun yliopiston sosiaalityön tutkijaa Veera Niemeä. Lisäksi jutun lähteinä on käytetty ”Kotiin: Selvitysraportti tarvittavista toimenpiteistä asunnottomuuden poistamiseksi vuoteen 2027 mennessä” -selvitystä, Glen Bramleyn ja Suzanne Fitzpatrickin tutkimusta ”Homelessness in the UK: who is most at risk?”, ARA:n raporttia ”Asumisneuvonta Suomessa” ja THL:n työpaperia ”Hallitusohjelman mukaisten sosiaaliturvan leikkausten vaikutukset vuoteen 2027″.
Teksti Sampsa Hannonen
Kuvat Sara Aaltio
Juttu on julkiastu helmikuun 2024 Isossa Numerossa. Osta lehti kadulta ja tue myyjää! Lehden voi myös tilata.
Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa vähävaraisille mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehteä myyvien ihmisten on usein vaikea tai mahdotonta löytää töitä muualta. Myyjä pitää itsellään puolet kansihinnasta. Vuonna 2022 Iso Numero tarjosi toimeentulon lähteen noin 280 hengelle.
KORJAUS: Korjattu kuvatekstiin Ahosen titteli.
