Lähdin kotoa Romaniasta etsimään töitä. Lähdin porukalla Englantiin rakennustyömaalle, jossa meille oli luvattu 50 puntaa päivässä.
Sitten selvisi, että he maksavatkin vain 20 puntaa päivässä. Olin siellä kaksi viikkoa töissä, mutta päätimme lähteä kerjäämään Suomeen. Joku oli kuullut että täällä on mahdollista saada tuloja. Meitä on porukka samasta kylästä lähteneitä poikia.
Tämä tapahtui viime vuonna. Kerjääminen oli ok, mutta sitten aloitimme myydä Isoa Numeroa ja sen kanssa on mennyt paremmin. Myös kaverini myyvät lehteä. Me asumme Helsingissä teltassa metsässä.
Olen nyt 25-vuotias, minulla on vaimo ja 4-vuotias poika kotona. Vaimoni ei ole työskennellyt Romanian ulkopuolella.Kotikyläni on Onesti, joka sijaitsee Koillis-Romaniassa. Minulla on kaksi siskoa ja kaksi veljeä, olen sisaruksista vanhin. Isäni on sairas eikä hän voi liikkua. Sisarukseni ovat vielä alaikäisiä. Käyn kotona usein, Helsingistä pääsee suorilla lennoilla Romaniaan.
Kävin koulua kahdeksanteen luokkaan asti, mutta en voinut jatkaa sen pidempään. Perhe tarvitsi rahaa ja ryhdyin töihin. Etsin työtä kylältä, leikkasin nurmikkoa ja hakkasin puita. Jotkut maksoivat palkkaa, joiltakuilta sain ruokaa, kanan tai kananmunia esimerkiksi. Se oli meidän tapamme yrittää selviytyä. Nyt itse asiassa olisi täydellinen aika näille töille, talvi on tulossa ja ihmiset varustautuvat talveen ja tarvitsevat apua puutöissä.
Lähetän tienaamani rahat kotiin. Jos minulla olisi kaikki rahat maailmassa, antaisin rahaa kaikille kerjäläisille. Sitten rakentaisin talon, kodin perheelleni. Ja ehkä ostaisin auton, jolla ajella.
Myyn lehteä Käpylässä. Siellä on yksi vartija, joka on ajanut minua pois. Ihmiset, jotka ostavat lehden ovat ystävällisiä, hymyilevät eivätkä puhu pahaa. Minusta tuntuu, että moni arvostaa sitä, että teen töitä enkä kerjää.
Ennakkoluulot ovat pahimpia. Haluan sanoa lukijoille, että me Ison Numeron myyjät teemme töitä, yritämme tienata rahaa perheillemme.
Suosikkimyyntipaikka Käpylä.
Teksti Hannele Huhtala
Kuva Borislav Borisov
Tämä on Ison Numeron ilmainen näytejuttu. Osta lehti kadulta ja tue myyjän työtä.
Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa vähävaraisille mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehteä myyvien ihmisten on usein vaikea tai mahdotonta löytää töitä muualta. Myyjät pitää itsellään puolet kansihinnasta.