Romanien oikeuksista on puhuttu EU:n juhlapuheissa pitkään. Vähemmistön asema on kaikesta huolimatta pysynyt surkeana. Miksi romanien oikeudet eivät etene?
Numerot ovat tylsiä. Joskus niitä kuitenkin tarvitaan luomaan mittasuhteita, joten aloitetaan muutamalla luvulla.
Romanien eliniänodote on Keski- ja Itä-Euroopassa 10 vuotta matalampi kuin muulla väestöllä, selvitti Maailmanpankki vuonna 2003.
Unkarissa, Slovakiassa ja Tšekissä romanien lapsikuolleisuus oli kaksinkertainen muuhun väestöön verrattuna, selvitti YK:n kehitysjärjestö UNDP samana vuonna.
Ja kun EU:n perusoikeusvirasto teetti vuonna 2008 kyselyn noin 3 500 romanivastaajalle seitsemässä eri EU-maassa, 15 prosenttia vastaajista oli lukutaidottomia ja 31 prosenttia oli käynyt koulua vähemmän kuin kuusi vuotta.
Edellä mainitut luvut löytyvät ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin vanhasta, romanioikeuksia käsittelevästä koosteesta. Vaikka tiedot ovat noin 20 vuoden takaa, vähemmistön kohtaamat haasteet ovat pysyneet samana.
Romanivähemmistön syrjintä on mittavaa: se on levinnyt laajalti ympäri Eurooppaa, ja se vaikuttaa romaneihin lähes kaikilla heidän elämänsä osa-alueilla.
Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö ETYJ:in seurantaraportti vuodelta 2023 osoittaa, miten romanien ja muun väestön elinolojen välillä on edelleen syvä kuilu. Kun lastenoikeusjärjestö Unicef julkaisi toukokuussa 2024 raporttinsa romaneista, se puhui ”Euroopan unohdetuista lapsista”. Miten romanit oikeastaan voivat Euroopassa? Ja ennen kaikkea: miksei heidän asemansa ole parantunut enempää?
Moni muukaan ihmisoikeuksiin liittyvä kysymys ei etene
”Tämä on todella latautunut kysymys”, Jonathan Lee vastaa jälkimmäiseen kysymykseen.
Hän on taustaltaan Walesin romani ja työskennellyt vajaan vuosikymmenen viestintätehtävissä Euroopan romanioikeuksien keskuksessa eli ERRC:ssä.
Vajaat 30 vuotta sitten perustettu kansalaisjärjestö tuo työssään esiin romanien oikeuksien järjestelmällistä rikkomista ja puuttuu siihen. Lisäksi se on ollut mukana vaikuttamassa romaneita koskevaan EU-lainsäädäntöön.
Helpoiten järjestön työhön voi törmätä sosiaalisessa mediassa. Instagram-päivityksissään se esimerkiksi nostaa esiin, kuinka verenluovutusbisnes kuormittaa vailla muita tulonlähteitä olevia Itä-Unkarin romaneita, koulusegregaatio pitäisi saada loppumaan Pohjois-Makedoniassa, romanilapsia huostaanotetaan syrjivin perustein Bulgariassa ja rajun poliisiväkivallan kohteeksi joutuneen romanimiehen omaiset hakevat Italiassa korvauksia sisäministeriöltä.
Tapaukset ovat vain jäävuoren huippu: ne ovat tosielämän esimerkkejä, jotka järjestö on julkaissut tilillä marraskuun kahden ensimmäisen viikon aikana. Tapauksia löytyy lukemattomia lisää.
ERRC:n esikuvana toimi Yhdysvaltojen kansalaisoikeusliikkeen saamat oikeusvoitot. Sittemmin järjestö on nostanut yli 500 oikeusjuttua yhteensä 15 eri maassa, ja se on saanut lukuisia voittoja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa.
Ensimmäisen tapauksensa, vuonna 1996, se tosin hävisi. Siinä selvitettiin, olivatko brittiviranomaiset rikkoneet romaniperheen oikeuksia, kun heitä kiellettiin pitämästä karavaania omalla maallaan.
Lee on optimisti ja näkee asioiden muuttuneen parempaan. Esimerkiksi viharikoksia romaneja kohtaan on nykyään vähemmän, ja yhteiskunnan suhtautuminen niihin on torjuvampi kuin ennen.
Muutoksen aikaansaaminen ei kuitenkaan ole helppoa. Leen mukaan kysymys siitä, miksi romanien oikeudet eivät etene, ei ota huomioon Euroopan poliittista kehitystä. Siinä kun ei etene moni muukaan ihmisoikeuksiin liittyvä kysymys tällä hetkellä.
Äärioikeisto on vallassa lukuisissa EU-maissa, Lee huomauttaa. Samalla järjestelmätason rasismi romaneja vastaan rehottaa yhä pahemmin.
”Meillä on EU-parlamentti, jossa noin 50 prosenttia paikoista kuuluu oikeistolle ja äärioikeistolle. Miten me voimme näissä olosuhteissa odottaa parannuksia romanien oikeuksiin ja niitä säätelevään politiikkaan?”
Järjestelmä itsessään on syy ongelmaan
Äärioikeiston nousu ei kuitenkaan ole Monopolipelistä tuttu vapaudu vankilasta kortti, jolla voisi selittää ihmisoikeuksien jumittami sen vuosikymmenien ajan. Oikea laita alkoi nousta politiikassa 2010-luvulla, mutta romanien oikeudet laahasivat perässä jo ennen sitä.
Yksi vastaus löytyy videohaastattelua anta van Jonathan Leen takaa löytyvästä kyltistä, jossa lukee f*ck antigypsyism – suomeksi vaik kapa ”mustalaisviha v*ttuun”.
Romanivastaisuus – muilta nimityksiltään ro maniviha tai mustalaisviha – eroaa Leen mukaan muusta Euroopassa nähtävässä rasismista, koska se on syntynyt osana eurooppalaisten yhteiskuntien kehittymistä. Lähimpänä hänen mukaansa olisi juutalaisvastaisuus eli antisemitismi.
Lee huomauttaa, että niin kuin juutalaisetkin, myös romanit ovat olleet osa Eurooppaa pitkään, aina keskiajan alkupuolelta alkaen. ”Romaneihin liittyvät historialliset ennakkoluulot ja syrjintä ovat syntyneet osana eurooppalaisen yhteiskunnan kehitystä. Tämän takia on hankala löytää järjestelmällistä lähestymistapaa ongelman ratkaisemiseen, koska järjestelmä itsessään on syy ongelmaan”, hän sanoo.
Leen mukaan romanivastaisuus on ollut osa eurooppalaista kulttuuria yli puoli vuosituhatta. Sinä aikana siitä on tullut yhä kerrostuneempaa, ja se on tunkeutunut yhteiskunnan kaikille tasoille.
”Olisi naiivia ajatella, että voisimme kääntää tuon kehityskulun 25 vuodessa.”
Poliittista tahtoa puuttuu
Leen mukaan moni ajattelee romanikysymyksen olevan hyvin monimutkainen, mutta hänen mukaansa tämä ei pidä paikkaansa. Vastaukset olisivat olemassa, mutta niihin ei haluta tarttua. Poliittista tahtoa puuttuu niin oikealta kuin vasemmalta.
”Romanien asemaa edistävän politiikan tekeminen on takuuvarma keino menettää ääniä”, Lee sanoo.
Romanien syrjintää lähestytäänkin hänen mielestään väärällä tavalla. Romanien niin sanottuun integroimiseen on käytetty eri arvioiden mukaan satoja miljoonia euroja.
Leen mukaan ne on kuitenkin kohdennettu romanivastaisuuden seurauksiin eikä taustalla oleviin juurisyihin. Ihmisoikeuksien kehittämisen sijaan yritetään kitkeä köyhyyttä, vaikka yritteliäisyyden tukeminen mikrorahoituksilla ei puutu rasismiin.
Rahaa on myönnetty paljon myös erilaisiin konferensseihin, jotka eivät itsessään haasta rasistisia valtarakenteita, Lee huomauttaa.
”Ne eivät saa valtaapitäviä rasisteja panikoimaan. Sen sijaan heitä pelottavat kriittiset poliitikot tekemässä töitä vähemmistöoikeuksien parissa ja ihmisten mobilisointi kadulle. Tuollaisilla asioilla tehdään muutos.”
Leen mukaan rahoitusta ei myöskään enää myönnetä ihmisoikeustyöhön – esimerkiksi oikeusjuttujen hoitamiseen – vaan mieluummin esimerkiksi opintomatkoihin ja kulttuurityöhön.
”Sellaista toimintaa, joka aidosti kyseenalaistaisi rasistista toimintaa, ei kukaan rahoita.”
Toisaalta jalkatyöllä on ollut vaikutusta. Lee nostaa positiivisena esimerkkinä Pohjois-Makedonian. Maa on pieni, siellä on suhteessa merkittävä romaniväestö ja perustuslaki huomioi monietniseen maahan kuuluvat vähemmistöt. Myös ERRC:hen suhtaudutaan siellä paremmin kuin muualla.
”Kun me olemme nostaneet siellä ongelmatapauksia esiin, he ovat päättäneet korjata koko helkkarin lain. Sellaista ei yleensä näe.”
Tehokkainta rahankäyttöä olisi Leen mukaan, jos EU rahoittaisi paikallistason toimintaa. Sillä olisi parhaat mahdollisuudet tehdä merkittävää muutosta romanien oikeuksiin, nopealla aikataululla.
Yli 70 prosenttia romanilapsista ja -nuorista jättää koulut kesken
Miltä romanivähemmistön tilanne sitten näyttää 2020-luvulla?
Parhaan kokonaiskuvan romanien oikeuksien toteutumisesta saa Euroopan unionin perusoikeusviraston katsauksista. Niistä viimeisin on vuodelta 2021.
Se alkaa valittelulla siitä, kuinka tilanne ei ole juuri muuttunut edelliseen, kuusi vuotta sitten tehtyyn raporttiin verrattuna.
”Romanien inkluusiossa ja heidän perusoikeuksiensa kunnioittamisessa tapahtunut edistys on liian vähäistä ja hidasta”, raportin päälöydöksissä todetaan.
Neljä vuotta sitten ilmestyneen tutkimuksen luvut ovat yhtä karuja kuin 2000-luvun alussa: Romanien eliniänodotetta ei ole onnistuttu kasvattamaan, ja se on yhä kymmenen vuotta koko väestöä matalampi.
EU:n romaneista 80 prosenttia elää köyhyysrajan alapuolella, kun koko EU-väestössä luku on vain 17 prosenttia.
Romanien luottamus oikeusjärjestelmään ja poliisiin on selvästi matalampi kuin pääväestöllä. Romaneista osuus on 31 prosenttia, koko väestössä 54 prosenttia.
Puutteellisissa asumuksissa elää 52 prosenttia romaneista. Se tarkoittaa, että vähintään yksi seuraavista ehdoista täyttyy: paikka on liian hämärä, siinä on kosteusongelmia tai siinä ei ole sisävessaa tai pesutiloja. Koko väestöllä vastaava osuus on 17 prosenttia.
Työikäisistä romaneista 43 prosenttia on palkkatöissä, kun koko väestössä osuus on 72 prosenttia.
16–24-vuotiaista romaninuorista 56 prosenttia on työelämän, opintojen ja tukitoimien ulkopuolella. Koko väestössä vastaava osuus on 11 prosenttia.
Yli 70 prosenttia romanilapsista ja -nuorista jättää koulut kesken.
Kehitystäkin on tapahtunut. Puutteellisissa asumuksissa asuu yhä harvempi romani, materiaalista puutetta kokevien määrä on laskussa ja vihaperustaista syrjintää kokeneiden määrä vähentyi.
Huomio kiinnittyy Itä-Eurooppaan, ei esimerkiksi Ranskaan
Seurantaa romanien oikeuksista sentään tehdään. Siitä voi kiittää toista tylsää käsitettä: EU:n strategiaa.
Vuonna 2011 julkaistiin Euroopan komission ensimmäinen romanistrategia, jonka myötä Euroopan perusoikeusvirasto aloitti järjestelmällisen tiedonkeruun romanien tilanteesta ja heidän oikeuksiensa toteutumisesta eri jäsenmaissa.
ERRC:n Jonathan Leen mukaan EU:n laajuisen romanistrategian saaminen oli voitto itsessään, koska komissio oli vastustanut sitä voimakkaasti. Painettakin oli tullut: esimerkiksi Amnesty oli todennut, kuinka EU-komissio ”kääntää selkänsä romanien kohtelulle”.
Myös Suomi kannatti näkyvästi romanistrategian luomista. Motiivit eivät olleet pelkästään epäitsekkäitä: vuonna 2007 liittyneistä EU-jäsenmaista eli Romaniasta ja Bulgariasta saapuneet romanit olivat herättäneet voimakasta vastustusta suomalaisilla kaduilla kulkiessaan.
Huomiota saivat myös Ranskan toimet, jossa se hääti maahan saapuneita Romanian romaneita kesällä 2010. Tästä huolimatta Ranskan ja Italian romanivihamielinen politiikka saa harvoin huomiota, ja katse kiinnittyy ennemmin itäeurooppalaisiin maihin.
Romanien oikeuksien kehittämisellä EU:ssa onkin heikko perusta, arvioi tutkija Kit Rooney blogitekstissään.
”Huoli ei noussut ajattelusta, jossa romanien pitäisi saada yhdenvertaiset oikeudet, vaan ennemmin sen pelosta, että itä- ja keskieurooppalaisten maiden liittyessä EU:hun heidän romanivähemmistönsä lähtisi etsimään parempaa elintasoa lännestä”, Rooney kirjoittaa.
Toisaalta länsieurooppalaisten poliitikkojen kommenteissa oli välillä ituakin.
”Romanikysymys on Euroopassa tällä hetkellä suurin EU:n sisäisen syrjinnän kysymys. Samalla on hyvä muistaa, että myös EU-rajan takana romanien ihmisoikeuskysymykset ovat rempallaan”, silloinen Romaniasiain neuvottelukunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Pekka Haavisto kirjoitti Vihreässä Langassa vuonna 2010.
Tavoitteet ovat hyviä, mutta eivät sitovia
EU:n romanistrategia uusittiin vuonna 2021. Päivitys ei kuitenkaan tuonut toivottua edistystä.
”Emme odottaneet isoa harppausta eteenpäin, mutta edes puolikasta askelta”, Lee kuvailee.
Uusi romanistrategia oli hänen mukaansa monille toimijoille kylmä suihku: osoitus siitä, kuinka vähän komissio oli valmis tekemään romanioikeuksien eteen.
Lee luonnehtii EU:n romanistrategiaa hampaattomaksi. Sen tavoitteet ovat pääsääntöisesti hyviä, mutta ongelmana on se, että ne eivät ole sitovia. Niiden rikkomisesta ei tule seurauksia, esimerkiksi EU-rahoituksen jäädytyksen muodossa, jolloin niitä ei ole myöskään pakko noudattaa.
”En usko, että jäsenmaat ottavat tuota vakavasti”, Lee luonnehtii strategiaa.
Tästä näkyy viitteitä myös Euroopan perusoikeusviraston raportissa. Siinä todetaan osa-alue toisensa jälkeen, kuinka jäsenmaat eivät ole pysyneet romanistrategiassa asetetuissa tavoitteissa, ja niitä ei tällä tahdilla voida saavuttaa.
Myös strategian sisällössä on Leen mukaan merkittäviä puutteita. Esimerkiksi romanien kohtaamaa poliisiväkivaltaa ei ole mainittu sen yleisyydestä huolimatta. Keski- ja Itä-Euroopassa yleiset asutuksen pakkosiirrot on mainittu vain hyvin lyhyesti.
Romanialainen, romanitaustainen tutkija Iulius Rostaș on tarkastellut EU:n romanipolitiikan ongelmia vuonna 2019 ilmestyneessä kirjassaan A Task for Sisyphus: Why Europe’s Roma Policies Fail.
Rostaș nostaa epäonnistumiselle useita syitä. Strategia tehtiin liian nopeasti, romaneita ei otettu riittävästi mukaan sen tekemiseen eikä
EU:n romanikysymyksiä koskevaa rahankäyttöä ja sen vaikuttavuutta tarkastella missään erikseen.
Suurin ongelma Rostașin mukaan on se, että romanivähemmistön köyhyyttä ja huono-osaisuutta tarkastellaan irrallaan rasismista ja syrjinnästä. Romanistrategia keskittyy esimerkiksi koulutukseen, työllistymiseen, asumiseen ja terveyteen – jälleen kerran oireisiin, eikä niiden syihin.
”Romanien kohtaamia ongelmia olisi voitu lähestyä epätasa-arvon ja sosiaalisen epäoikeudenmukaisuuden näkökulmista, jolloin keskityttäisiin erilaisten romanien kohtaamien sorron muotojen kitkemiseen: rasismiin, marginalisointiin, vaikutusmahdollisuuksien puutteeseen ja väkivaltaan”, Rostaș kirjoittaa.
Eivätkä Rostaș ja Lee ole yksittäisiä kritisoijia.
Romaneilla ei edustusta politiikassa
Yhden näkymän EU:n romanipolitiikan ongelmiin tarjoaa romanialainen romaniaktivisti Valeriu Nicolae.
2000-luvun alussa hän työskenteli Brysselissä romanikysymysten parissa eri rooleissa ja pyrki vaikuttamaan aiheeseen sisältäpäin.
Bryssel vaihtui takaisin Bukarestiin, ja pian alkoi syntyä tekstejä. Niiden jälkimaku on hapan, ja rivien välistä on helppo aistia turhautuminen.
”Kuka tahansa, joka väittää Euroopan komission ja EU:n rahastojen parantaneen romanien elämää merkittävästi, on joko harhainen tai epärehellinen”, hän kirjoitti romanikysymyksiin keskittyvässä romea.cz-verkkomediassa.
Nicolae toivoi loppua raporttien tehtailulle ja konferenssien järjestämiselle ja tuen antamista ruohonjuuritason kansalaisjärjestölle.
Open Democracy -sivustolla Nicolae kirjoitti useaan otteeseen, miten romanit eivät ole edustettuja kotimaidensa politiikassa eivätkä sitä kautta myöskään EU:ssa. EU-virkamiehissäkään ei juuri ole romaneita.
Käytännössä kyse on rakenteellisesta rasismista, Nicolae huomauttaa.
Asia nousi julkisuuteen jälleen tänä vuonna, kun europarlamentaarikoksi ei noussut yhtäkään romania – ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1999.
The Guardian -lehden haastattelema tutkija Ismael Cortes pitää ristiriitaisena sitä, että syntipukeiksi usein nostetut romanit jäävät vaille edustusta.
Romanijärjestöjen keskusliitto ERGO:n toiminnanjohtaja Gabriela Hrabanovan mukaan ongelmana on se, että romaneita ei ole saatu aktivoitua poliittisesti ja äänestämään.
”Euroopan monimuotoisuus ei näy vaalituloksessa lainkaan. Euroopassa on alueita, joissa romanit muodostavat 10 prosenttia väestöstä. Ja jos meillä ei ole yhtään edustajaa heiltä, jokin on pahasti pielessä”, hän totesi samassa jutussa.
Sama ongelma koski pitkään myös ERRC:tä. Se sai ensimmäisen romanitaustaisen puheenjohtajansa vasta vuonna 2016. Vuotta myöhemmin sen henkilökunnasta yli puolet oli ensimmäistä kertaa romanitaustaisia.
Inkluusioon tarkoitettu raha menee virkamiehille
Valeriu Nicolae kirjoitti muutakin: satiirisia pakinoita, joissa hän päästää käsijarrun irti. Niistä lukijallekin lohkeaa enemmän.
Pakinoissaan Nicolae kirjoittaa rinnakkaistodellisuudesta nimeltä Euro-Narnia. Se kuulostaa kovasti EU:lta – ainakin mitä romanien oikeuksien edistämiseen tulee.
”Euro-Narnian käytännöt ovat aina ’oikeansuuntaisia’ ja siellä on aina otettu monia ’askeleita eteenpäin’, mitä tulee romaneiden sosiaaliseen inkluusioon (sitaatit Euro-Narnian romaniministeriön pyhistä raporteista)”, Nicolae leukailee.
Hän huomauttaa, kuinka romaniasioista vastaavien virkamiesten kokemus romaniyhteisöstä on yhtä pinnallinen kuin hänen suhteensa lääketieteeseen.
Romanivirkamies on saattanut hyvällä tuurilla pistäytyä romaniyhteisössä, ja onhan Nicolaekin katsonut sairaalasarjoja – sekä työskennellyt sairaalassa hetken aikaa siivoojana.
”Ajattelin, että tämä Kokemus tekisi minusta täällä Euro-Narniassa Kirurgin, tai ehkä Kirurgien Kuninkaan. Se ei kuitenkaan toiminut”, Nicolae piruilee.
Ja sitten on raha. Euro-Narnian rahavaroista, jotka on tarkoitettu romanien sosiaaliseen inkluusioon, iso osa menee virkamiehen neljän ja viiden tähden hotelleihin sekä päivärahoihin, hän kirjoittaa.
Nicolae ei ole enää vuosiin keskustellut julkisuudessa EU:n romanipolitiikasta. Hän kieltäytyi Ison Numeron haastattelupyynnöstä lyhyellä sähköpostiviestillä:
”Ei. Kiitos. Valeriu Nicolae.”
Viimeiset vuodet Nicolae on keskittynyt ruohonjuuritason työhön. Hän pyörittää pääkaupunki Bukarestin lähistöllä romanilasten ja -nuorten opetukseen ja tukemiseen keskittyvää yhteisökeskusta.
Siinä on saatu aikaiseksi näkyvää tulosta.
Tämä on näytejuttu joulukuun 2024 – tammikuun 2025 Isosta Numerosta. Osta lehti kadulta ja tue myyjää! Lehden voi myös tilata.
Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa vähävaraisille mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehteä myyvien ihmisten on usein vaikea tai mahdotonta löytää töitä muualta. Myyjä pitää itsellään puolet kansihinnasta. 13 vuoden aikana Ison Numeron myyjät ovat ansainneet työllään yli 1,8 miljoonaa euroa tuloja.
