Alkukesästä Black lives matter -liike nosti rasismin puheenaiheeksi ympäri maailmaa. Yhdysvalloissa vuonna 2012 alkanut liike pakottaa myös meitä täällä Suomessa tarkastelemaan rakenteellista rasismia.
Se ei mielestäni ole ollut tarpeeksi esillä viime vuosien rasismia koskevissa keskusteluissa.
Rakenteellinen rasismi ei kosketa kaikkia ihmisiä, mutta niitä, jotka sitä joutuvat kohtaamaan, se koskettaa ja kovaa. Rakenteissa syrjintä näkyy muun muassa joidenkin vähemmistöjen korkeana työttömyysasteena, asunnottomuutena sekä koulutus että tulotasossa. Myös se, että voi luottaa poliisiin, on etuoikeus.
Nykyiset rakenteet hyödyttävät valkoisia, ja valitettavan moni ajattelee, että jos ongelma ei liity heihin, sitä ei ole. Aiheen syvempää käsittelyä ja siihen puuttumista on vältelty. Epäkohtia esille nostavia on pyritty vaientamaan vähättelyllä ja leimaamalla heitä ”hankaliksi”.
Vaikka rakenteisiin kytkeytyvä syrjintä tuntuu aiheena joistakin epämukavalta tai kiusalliselta ei siitä pidä vaieta. Tämä keskustelu on välttämätön, jos haluamme saavuttaa jossain vaiheessa tilanteen, missä kaikilla on yhtenäiset oikeudet ja mahdollisuudet edetä ja elää osana yhteiskuntaa.
Jos haluamme puuttua rakenteelliseen rasismiin, meidän on hyvä muistaa, että se on ollut olemassa pitkään. Myös Suomessa, jossa rakenteissa pesivä
rasismi on pysynyt lähes koskemattomana. Osin pitkän historian vuoksi tämän epäkohdan korjaaminen vaatii työtä ja aikaa. Mutta työ määrä ei saa olla syy olla tekemättä asialle jotain.
Ja vetovastuu tästä ei kuulu rodullistetuille, rasismin kohteena oleville. Me emme ole rakentaneet järjestelmästä tällaista. Ensimmäinen askel oikeaan suuntaan on se, että rasismista aletaan puhua suoraan ilman selittelyjä tai yritystä oikeuttaa sitä. Päättäjillä ja medialla on tässä suuri vastuu.
Mutta näihin talkoisiin tarvitaan myös ihan tavallisia ihmisiä. Heidän pitää puuttua rasismiin ja reagoida syrjintään. Emme voi jatkaa hiljaa olemista
ja seurata sivusta, kun ihmisiä kohdellaan epäoikeudenmukaisesti.
Rakenteellinen rasismi ei ole ongelma vain jossain muualla, kaukana meistä. Se on Suomen ja myös koko Euroopan ongelma. Jos tämä rasismin
muoto onnistuttaisiin kitkemään kokonaan pois, se näkyisi muun muassa romanien hyvinvoinnin merkittävänä kasvuna.
Kukaan ei siis vaadi kuuta taivaalta, vaan ihan niitä samoja oikeuksia ja mahdollisuuksia, jotka ovat joillekin tällä hetkellä itsestäänselvyyksiä.
Teksti: Leif Hagert
