Kesäisellä kadulla harhailee sekavasti käyttäytyviä addikteja. Olinko minäkin tuollainen? Ymmärsinkö sen?
Parikymmentä vuotta päihteitä käyttänyt Riikka Tuomi, jota haastattelin tähän lehteen, on pohtinut näitä kysymyksiä joskus sen jälkeen kun on jättänyt huumeet. Ja vastaus on ollut: kyllä olin ja ei, en ymmärtänyt, koska olin niin sekaisin.
Hän sanoo kuitenkin osaavansa nykyään suhtautua toisiin kadulla ymmärryksellä. Tilanteet ovat tuttuja, eivätkä ne pelota.
Niille, joille paha päihdekoukku ei ole yhtä läheisesti tuttu, samanlainen ymmärrys ei välttämättä ole yhtä helppoa. Huumeidenkäyttäjät työnnetään usein yhteiskunnan ulkosyrjälle, ja heitä myös pelätään. THL:n vuoden 2018 kyselyssä 19 prosenttia vastaajista pelkäsi joutuvansa väkivallan kohteeksi muiden ihmisten huumeiden käytön vuoksi.
Uusimpia lukuja ei oltu vielä huhtikuussa julkaistu. Mutta ainakin aiemmin pelko oli selvästi vähenemässä, vaikka huumeidenkäyttö ei ollut: vuosituhannen alussa jopa 40 prosenttia pelkäsi tätä. Samalla etenkin nuorten huumeasenteet ovat muuttuneet. Yhä useampi on kokeillut huumeita tai tuntee niitä käyttäneitä.
Muutosten samanaikaisuus on tuskin sattumaa. Vieras pelottaa – ja usein vierasta ei ymmärretä, häntä kohtaan ei koeta empatiaa.
Omaa piiriä kohtaan koettu empatia voi dehumanisoida ryhmän ulkopuolisia.
Tätä mietin, kun huhtikuussa kohistiin Perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran kommentista, ettei empatia sovi politiikan ohjenuoraksi. Siinä saattaa olla jotain perää – vaikkei ehkä tavalla, jota Purra tarkoitti.
Eräässä Forbes-lehden jutussa johtaja- ja jonkinlainen mindfullnesguru Rasmus Hougaard kuvailee empatiaa tunteeksi, jonka myötä tunnemme toisen kärsimyksen. Se kuitenkin kohdistuu tutkimusten mukaan helpoimmin sisäpiiriin ja vaikeimmin kaukana oleviin.
Kääntöpuoli on siis, että omaa piiriä kohtaan koettu empatia voi dehumanisoida ryhmän ulkopuolisia. Lisäksi empatia on passiivinen tunne, Hougaard painottaa. Se voi saada meidät tuskailemaan toisten puolesta turhaankin – omalla kotisohvalla.
Siksi Hougaard päätyy toivomaan, että hylkäämme empatian ja otamme tilalle myötätunnon. Se on tietoista, reflektiivistä ja velvoittaa toimintaan. Se näkee hädän ja kysyy: Miten voin auttaa? Mitä pitää tehdä?
Tämän ongelma tietenkin on, että myötätuntoakin varten tarvitaan sen ymmärtämistä, miltä toisesta tuntuu – eli empatiaa. En siis tiedä, onko myötätunto oman piirin ulkopuolisia kohtaan helpompaa. Mutta ehkä tärkeämpää. Sillä se millä on väliä, ei ole toisten kärsimyksen ymmärtäminen, vaan toiminta sen lieventämiseksi. Ja sillä, että välittää.
P.S. Tässä lehdessä puhutaan paljon toiseudesta ja toiseutetuista. Lue lehteä siis myötätuntoviisareilla.
Veera Vehkasalo
Päätoimittaja
Tämä on näytejuttu toukokuun 2023 Isosta Numerosta. Osta lehti kadulta ja tue myyjää! Lehden voi myös tilata.
Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa vähävaraisille mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehteä myyvien ihmisten on usein vaikea tai mahdotonta löytää töitä muualta. Myyjä pitää itsellään puolet kansihinnasta. Vuonna 2021 Iso Numero tarjosi toimeentulon lähteen noin 220 hengelle.
