Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi kesällä toimenpideohjelman asunnottomuuden poistamiseksi. Suomi tähtää kansallisella tasolla asunnottomuuden poistamiseen vuoteen 2027 mennessä, mutta Helsinki on kunnianhimoisempi: tavoitevuosi on 2025.
Kaupungin suunta onkin ollut hyvä. Esimerkiksi yksin eläviä asunnottomia oli viime vuonna vain 896. Luku puolittui vuodesta 2019.
Se on huomattavaa, sillä Helsingissä on suurkaupunkina muuta maata enemmän asunnottomia. Ja kun asunnottomuus vähenee, on asunnottomista yhä isompi osa moniongelmaisia tai päihderiippuvaisia, jotka eivät kykene itsenäiseen asumiseen sillä hetkellä. Nyt työssä panostetaan heihin, mikä on hienoa.
Mutta eräs asia jäi vaivaamaan. Kuten ohjelmassakin todetaan, Helsingissä on Suomen eniten paperittomia ja EU:n liikkuvaan väestöön kuuluvia ihmisiä asunnottomina. He ovat yleensä näkymättömiä suomalaisissa asunnottomuustilastoissa, toisin kuin joissain maissa.
Toimenpideohjelmassa paperittomat ja liikkuva väestö kyllä nostetaan esiin. Mutta se jää toteamuksen tasolle: ohjelman kirjoittamisen aikaan heitä oli Helsingissä noin 130 hätämajoituksissa, muista ei ole tietoa. Mikään toimista ei koske näitä ryhmiä, ja tavoitteissa todetaan lakonisesti, että vuonna 2025 heitä on ”vaihteleva määrä”.
Mutta miksi hyväksyisimme, että asia vain on näin? Ei meidän tarvitse. Moni esimerkiksi paperittomuutta tuottava päätös tehdään toki valtion tasolla, mutta tukea ja palveluita näiden ihmisten auttamiseksi voi järjestää myös kaupunki. Se on tärkeää etenkin nyt kun Orpon hallituksen toimet lisännevät paperittomuutta.
Paperittomia ja siirtolaisia ei voi vain sivuuttaa asunnottomuustyössä.
Helsinki toki tekee jo paljon, esimerkiksi järjestää paperittomille ja liikkuvalle väestölle hätämajoitusta. Mutta miksi sieltä etenemisen tarvetta ja toimia sen eteen ei edes mainita?
Hämmennystä lisää ohjelman johdanto, jossa kirjoitetaan siirtolaisromaneista, että ”EU:n liikkuva väestö ei integroidu” ja he ”toimivat yhteiskunnan marginaalissa tuoden oman lisänsä Helsingin suurkaupunkiluonteeseen”.
Euroopassa on ainakin satoja tuhansia siirtolaisromaneita, hyvin eri tilanteissa. Jo me Isolla Numerolla tunnemme monia, jotka asuvat omassa kodissa ja käyvät palkkatöissä tai opiskelemassa. Tällaiset katteettomat leimat eivät ole hyvä lähtökohta yhdenvertaiselle asunnottomuustyölle. (Ja no, marginaaliin ajetut ihmiset eivät ole katusisustuselementti.)
Perinteinen asunnottomuustyö keskittyy etenkin päihdeongelmaisiin, mutta maailma muuttuu ja lämpenee, eikä muuttoliike ole hiipumassa. Paperittomia ja siirtolaisia ei voi vain sivuuttaa asunnottomuustyössä. Kysymys ei ole helppo, mutta asunnottomuussektorilla osaamista ja kärsivällisyyttä tarvitaan aina. Oikeus asuntoon koskee ihan kaikkia.
Veera Vehkasalo
Päätoimittaja
Tämä on näytejuttu syyskuun 2023 Isosta Numerosta. Osta lehti kadulta ja tue myyjää! Lehden voi myös tilata.
Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa vähävaraisille mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehteä myyvien ihmisten on usein vaikea tai mahdotonta löytää töitä muualta. Myyjä pitää itsellään puolet kansihinnasta. Vuonna 2022 Iso Numero tarjosi toimeentulon lähteen noin 280 hengelle.
