Joka yö 700 000 ihmistä Euroopassa nukkuu kadulla tai tilapäisessä yömajassa. Arviolta yli neljä miljoonaa EU-kansalaista on tällä hetkellä vailla vakinaista asuntoa.
Vaikka vertailukelpoisia lukuja EU-maiden kesken ei ole, asunnottomuuden tiedetään olevan jyrkässä nousussa. Kymmenen viime vuoden aikana kodittomien määrän arvioidaan kasvaneen Euroopassa 70 prosenttia.
EU-parlamentti on vaatinut kodittomuuden poistamista unionissa vuoteen 2030 mennessä. Viime kesänä EU-maat sitoutuivat tähän tavoitteeseen. Kesäkuussa EU sopi ensimmäistä kertaa yhteisestä ohjelmasta kodittomuuden poistamiseksi.
Työsarkaa riittää. Osassa jäsenmaista kodittomuus on yhä tavalla tai toisella kriminalisoitu. Esimerkiksi Unkarissa puistoissa tai metroasemilla yöpymisestä voi seurata vankeutta. Poliisilla on oikeus takavarikoida kodittomien omaisuutta.
Meillä Suomessa tilanne on parempi. Olemme ainoa EU-maa, jossa asunnottomuus on saatu laskuun. Suomea pidetäänkin EU:ssa mallimaana asunnottomuuden ehkäisyssä.
Meillä on jo yli kymmenen vuotta noudatettu Asunto ensin -periaatetta. Sen sijaan, että ihmisen odotetaan ratkaisevan elämänhallintansa haasteet ennen asunnon saamista, asiaa lähestytään päinvastoin. Omaa kotia pidetään parhaana lähtökohtana elämän kuntoon saamiselle.
Asunnottomuuden kasvu on EU:ssa yhteydessä moneen tekijään, kuten asumisen hinnan nopeaan kallistumiseen ja sosiaaliturvan heikennyksiin, ja nyt myös koronakriisin seurauksiin. Mutta taustalla on myös laajempia ilmiöitä. Esimerkiksi ilmastokriisi ja sen aiheuttamat sään ääri-ilmiöt lisäävät kodittomuuden riskiä kaikkialla maailmassa.
EU:ssa kodittomiin kuuluu yhä enemmän nuoria ja lapsia, vanhuksia, maahanmuuttajia, paperittomia sekä muita heikommassa asemassa olevia vähemmistöjä.
Varsinkin maahanmuuttajien ja paperittomien kodittomuus on kasvanut. Se kertoo omalta osaltaan EU:n epäonnistuneesta ja epäinhimillisestä turvapaikkapolitiikasta.
Asunto ensin -periaate on otettava käyttöön kaikkialla Euroopassa, ja kodittomuuden kriminalisoinnista on luovuttava. Kodittomuus ja köyhyys eivät ole rikoksia. Oikeus asuntoon on ihmisoikeus.
Teksti: Silvia Modig, Europarlamentaarikko, The Left
Tämä kolumni on marraskuun Iso Numero -lehdessä julkaistu mainos. Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa asunnottomille ja vähävaraisille mahdollisuuden tulojen ansaitsemiseen. Lehteä saa myydä kuka tahansa taustasta riippumatta. Myyjä pitää itsellään puolet kansihinnasta. Lehden voi ostaa myös verkosta.
Vuonna 2020 Iso Numero tarjosi toimeentulon lähteen yli 280 hengelle. Myyjät ovat ansainneet kymmenen vuoden aikana reilusti yli miljoona euroa tuloja.