Gabriela Bancuta on onnellinen voidessaan lähes nelikymppisenä opetella lukemaan ja kirjoittamaan
ensimmäistä kertaa elämässään.
Ennen en osannut edes lukea aakkosia. En ole käynyt yhtään koulua, minun romaniyhteisössäni Itä-Romaniassa se ei sopinut tytöille. Olisin kyllä halunnut.
Aloitin kielikurssin tammikuussa. Opettelen samalla sekä suomea että lukemista. Olen siitä hyvin iloinen! Olin viime vuonna kurssilla kuukauden, mutta perhekriisin takia jouduin jättämään sen kesken. Nyt käyn koulussa joka päivä puoli yhdeksästä noin yhteen. En ole jättänyt yhtäkään kertaa väliin!
Teen kovasti töitä ja harjoittelen kotonakin. Välillä tulevat ihan silmät kipeäksi, kun pitää lukea niin paljon. En oikein näe kauas, joten istun eturivissä ja otan myös kuvat taululle kirjoitetusta asioista ja zoomaan puhelimella. Minulla ei ole silmälaseja, ne ovat romaninaiselle vähän häpeälliset.
Tunnit ovat intensiivisiä, opettaja on mukava ja myös vaativa. Jos hetkeksikin lähden vessaan tai keskityn muuhun, hän sanoo heti, että Gabriela, kuuntele, puhu! Hän panee minut puhumaan ja kirjoittamaan.
Aloitin etunimestäni. Opettaja käski minua kirjoittamaan nimeni, ja sanoin, etten tiedä miten se tehdään. Hän näytti minulle kirjain kirjaimelta, miten se kirjoitetaan. Harjoittelin sitä pari päivää. Sitten piti opetella sukunimi. Sitten maanantai, tiistai, keskiviikko, torstai…
Sen jälkeen opettaja käski minua kirjoittamaan jotain, mitä tulee mieleen. Mutta en minä keksinyt mitään, ainoa sana jonka osasin edellisten lisäksi kirjoittaa oli ”tänään”.
Käyn koulussa joka päivä puoli yhdeksästä noin yhteen. En ole jättänyt yhtäkään kertaa väliin!
Ensi viikolla minulla on ensimmäiset kokeet. Aluksi ajatus stressasi minua, sillä en tiennyt mitä koe tarkoittaa. Opettaja selitti, että hän näyttää minulle muutaman sanan, jotka minun pitää osata kokeessa kirjoittaa omasta päästäni. Minulla on viisi sanaa opeteltavana joka kokeeseen. Mikroaaltouuni, matto, sänky, nojatuoli… Minulla on viisi paperia, yksi päivää kohden, jotka pitää opetella. Nyt minua ei enää jännitä.
Olen oppinut näinä kuukausina todella paljon, ja opettajakin on ollut yllättynyt. Hän on kannustanut, koska tietää, etten aluksi osannut mitään edes romaniaksi. Nyt osaan kirjoittaa suomeksi jo monta asiaa.
Vaikeaa on, kun sanat ovat pitkiä, enkä heti ymmärrä, mistä sana koostuu. Silloin pitää käydä sana läpi kirjain kirjaimelta. Lempikirjaimeni on a, koska siitä kaikki alkaa.
Pidän lukemisen opettelusta todella paljon. Haluan kovasti oppia ja toivon, että ehkä kahden vuoden päästä osaisin lukea ja kirjoittaa riittävästi. Sitten voisin saada parempia töitä, ehkä siivousta tai muuta sellaista. Se auttaisi myös ymmärtämään virallisia papereita esimerkiksi viranomaisten kanssa asioidessa, nyt minun pitää aina pyytää apua niiden ymmärtämiseen.
Mutta ennen kaikkea haluan hankkia ajokortin! Siitä olen haaveillut jo kauan. En tiedä miksi, mutta niin kauan kuin muistan olen halunnut ajokortin. Meidän romanikulttuurissamme naiset eivät yleensä aja.”
Teksti Veera Vehkasalo
Kuva Janne Hukka
Tämä on näytejuttu kesä-heinäkuun 2024 Isosta Numerosta. Osta lehti kadulta ja tue myyjää! Lehden voi myös tilata.
Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa vähävaraisille mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehteä myyvien ihmisten on usein vaikea tai mahdotonta löytää töitä muualta. Myyjä pitää itsellään puolet kansihinnasta. Vuonna 2022 Iso Numero tarjosi toimeentulon lähteen noin 280 hengelle.
