Gheorghe Stănescu tekee töitä joka päivä, säässä kuin säässä.
Olen 36 vuotta ja tulen Romaniasta, Oneştin kylästä. Lapsuudenkotini on siellä ja rakensin sinne oman talon 16-vuotiaana, kun menin naimisiin vaimoni Argentinan kanssa. Myös toinen perhe kosiskeli häntä, mutta hän piti minusta ja sanoi perheelleen, ettei halua ketään muuta. Se oli sillä selvä. Saimme kolme lasta, tyttären ja kaksi poikaa. Tyttäreni on nyt 18 vuotta ja hän sai juuri toisen lapsen. Pian saan tavata hänet!
Olen myynyt Isoa Numeroa vuodesta 2016 asti. Aluksi tulin tänne kerjäämään, sitten näin joidenkin myyvän katulehteä. Kiinnostuin asiasta ja menin Itäkeskukseen, jossa lehti silloin toimi. Kävin koulutuksen ja aloin töihin.
Olen siis jo konkari, minulla on vakituinen myyntipaikka ja olen tutustunut herttoniemeläisiin. Monet lapsetkin tervehtivät minua kadulla. Koko kuuden vuoden aikana työtavoistani ei ole valitettu kertaakaan. Tunnen säännöt ja kunnioitan niitä. Kunnioitan myös ihmisiä ja osaan antaa vaihtorahat oikein. Tykkään työstäni.
Teen töitä joka päivä kello 9–17, satoi tai paistoi. Työpäivän jälkeen menen Hirundon hätämajoitukseen, jossa yövyn vaimoni kanssa. Syömme, peseydymme ja lepäämme. Ei sillä, ettenkö haluaisi pitää myös vapaapäiviä, mutta mitä silloin tekisin? Pyörisin rautatieasemalla? Mieluummin myyn lehteä.
Osaan sanoa suomeksi Moi, mitä kuuluu. Keskustelen asiakkaiden kanssa lisää puhelimen kääntäjän avulla. Olen saanut heistä ystäviä, vaihtanut numeroitakin. Kun lähden käymään Romaniassa, he laittavat viestiä ja kysyvät, pääsinkö turvallisesti perille.
Romaniassa on vaikeaa löytää töitä, joista saisi elämiseen riittävää palkkaa.
Gheorghe Stănescu
Käyn Helsingissä noin kolme kertaa vuodessa ja viivyn pari kuukautta kerrallaan. Sitten menen noin kuukaudeksi kotiin. Tällä hetkellä on edullisempaa kulkea autolla kimppakyydillä kuin lentokoneella, vaikka bensa onkin kallistunut.
Kun nyt kesällä menen kotiin, juhlimme koko suvun voimin uutta perheenjäsentä. Ostan lampaanlihaa ja grillaamme sitä. Siitä tulee iso kokoontuminen.
Kotona olen perheeni kanssa enkä tee töitä. Romaniassa on vaikeaa löytää töitä, joista saisi elämiseen riittävää palkkaa. On kannattavampaa tulla tänne myymään Isoa Numeroa. Pandemia-aikaan, kun emme päässeet Suomeen, kävin Isossa-Britanniassa tehdastöissä.
Aiemmin kiersin hevoskärryillä lähikylissä keräämässä metallia ja käytettyjä kodinkoneita, joita myin kilotavarana kierrätykseen. Myös vanhempani kiersivät samoissa hommissa, kun olin pieni. Lisäksi he keräsivät pähkinöitä. Kuljimme työn perässä ympäri Romaniaa, olimme joskus poissa kotoa puolikin vuotta. Siksi kävin koulua vain neljä vuotta. Osaan lukea ja kirjoittaa, mutten kovin hyvin.
Omat lapseni ovat opiskelleet pidempään: tyttäreni kahdeksan luokkaa, pojistani toinen on nyt seitsemännellä luokalla ja toinen neljännellä. Tulevaisuudessa toivon voivani jatkaa tätä työtä ja rakentaa parempaa tulevaisuutta lapsilleni.
Haluan kiittää suuresti kaikkia, jotka ostavat lehteä ja tukevat minua. Sillä on minulle iso merkitys.
Teksti ja kuva Hanna Kauppinen
Tämä on näytejuttu heinäkuun 2022 Isosta Numerosta. Osta lehti kadulta ja tue myyjää! Lehden voi myös tilata.
Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa vähävaraisille mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehteä myyvien ihmisten on usein vaikea tai mahdotonta löytää töitä muualta. Myyjä pitää itsellään puolet kansihinnasta. Vuonna 2021 Iso Numero tarjosi toimeentulon lähteen noin 220 hengelle.
