Tärisevä mieli kavahduttaa meitä. Kun joku ihmisistämme ei ole ihan kohdallaan, me mykistymme, loitonnumme, väistämme ja toivomme, että mitä ikinä se onkaan, se menisi ohi ilman meidän puuttumistamme.
Emme osaa auttaa, ajattelemme, auttakoon ammattilaiset. Ja onneksi ammattilaiset auttavatkin.
Ennen modernia lääketiedettä – kun seinähulluja vielä kytkettiin kahleilla muuriin – mielen sairaus lankesi sielun eli uskonnon osastoon. Kuten synnynnäisten ruumiillisten vammojen ajateltiin olevan Jumalan tuomitsevaa puhetta ihmiselle, myös mielen hajoamisen ajateltiin kielivän erossaolosta Hänestä. Mielisairas on ihminen, jonka paholainen oli ottanut haltuunsa, riivattu, ja siksi hullu.
Näiden meitä ennen eläneiden ihmisten kylmä välinpitämättömyys henkisesti huonosti voivia lähimmäisiään kohtaan voi nyt vaikuttaa barbaariselta, mutta ei sitä välttämättä ollut. Jos, nimittäin, mielisairaan todella uskottiin olevan paholaisen vallassa, oli ymmärrettävää, että paholainen torjuttiin se eristämällä. Inhimilliset tunteet oli pantava syrjään, kun kyse oli kuolemattoman sielun pelastuksesta. Hullun hoivaaminen olisi ollut itselleen Saatanalle lirkuttelua.
Kun Niuvanniemen mielisairaala avattiin Kuopiossa vuonna 1885, asiat olivat jo toisella tolalla, vaikka komeassa pytingissä vallitsivatkin sääty-yhteiskunnan rakenteet. Vauraammat saivat enemmän lämmitystä, yksityisyyttä ja paremmat muonat, köyhempien osana olivat kylmät yhteissalit ja jokunen silli. Kaikkia koski kuitenkin uusi ajattelu: houruja ei pidä hoitaa kurilla ja eristyksellä, vaan kärsivällisyydellä ja hellyydellä. Uusia tuulia tuki Niuvanniemen luonnonihana paikka ja sen omavaraisuudelle järjestynyt toimintamalli. Työ sikalassa ja pelloilla sekä käyskentely mäntymetsikössä oli hyväksi ja paransi. Uusien hoitomenetelmien ohessa lisääntyi myös ymmärrys hulluksi tekevistä olosuhteista. Jo Minna Canth kirjoitti köyhäinhuoneessa olevan porukkaa, joka oli menettänyt järkensä silkasta nälästä ja näköalattomuudesta. Uusi aika oli aluillaan: hoitamisen lisäksi on muutettava yhteiskunnan rakenteita.
Nykyään käsitämme, ettei mielen häiriössä ole kyse Jumalasta. Ymmärrämme myös, ettei hulluudessa ole luokkaeroja, että olemme kaikki yhtä ja samaa kasaa. Kenen tahansa mieli voi hetkeksi hajota ja joka jepellä on jossakin vaiheessa hässäkkää mitä tulee itseen tai suhteeseen toisiin ihmisiin. Sielunelämämme on medikalistoitunut: tunteet riippuvat aivokemiasta ja mielialat suolistofloorasta. Voi olla, että lääketieteen munkkilatina ja solutason ihmeet saattavat mielemme vielä ikuiseen tasapainoon. Siihen saakka on mentävä sillä mitä on: keskityttävä rakenteisiin, lähestyttävä toinen toisiamme kärsivällisesti ja hellästi.
Teksti: Kaarina Hazard
Kaarina Hazard on helsinkiläinen vapaa kirjoittaja ja Ison Numeron kolumnisti.
Tämä on näytejuttu touko-kesäkuun 2021 Isosta Numerosta. Osta lehti kadulta ja tue myyjää! Lehden voi myös tilata.
Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa vähävaraisille mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehteä myyvien ihmisten on usein vaikea tai mahdotonta löytää töitä muualta. Myyjä pitää itsellään puolet kansihinnasta. Vuonna 2020 Iso Numero tarjosi toimeentulon lähteen yli 280 hengelle. Lehden myyjät ansaitsivat yhteensä yli 190 000 euroa.
