Helmikuun Iso Numero ilmestyy poikkeuksellisesti vasta kuun puolivälissä. Korona on vaikuttanut myös lehden myyntiin ja ilmestymisaikatauluun, mutta silti, tai ehkä juuri siksi, tämä numero keskittyy huumoriin.
Nythän aika on tälle aiheelle mitä otollisin. Lehdessä haastateltu Jukka Valtonen MIELI ry:stä on tutkinut huumoria ja todennut sen olevan tärkeä voimavara vaikeissa tilanteissa. Suosituksi meemiksi päätyneen On Fire -sarjakuvastripin piirtänyt K.C.Green puolestaan pohtii haastattelussa, onko mielekästä hyväksyä hymyillen se, että istuu palavassa talossa.
Nauretaan siis! Mutta mille? Lehden kansihaastattelussa Fingepori-sarjan luoja Pertti Jarla pohtii huumorin rajoja. Hänelle piirtäminen on huomion kiinnittämistä, ei kohteen kustannuksella nauramista.
”Jos esimerkiksi jättäisin Ison Numeron myyjät pois sarjakuvasta, se ei olisi välttämättä hyvä asia. Mitään ihmisryhmää ei pitäisi jättää piirtämättä tai aihetta kuvaamatta. Kyse on siitä, miten sen tekee”, Jarla toteaa.
Lehdessä pureudutaan myös neurokirjon lasten koulunkäyntiin. Koulun edellyttämän normaalin ulkopuolelle jää moninainen joukko erityislapsia, joiden selviytyminen riippuu siitä, miten ympäristöä sopeutetaan heidän tarpeisiinsa.
”Meillä on tiettyjen etuoikeutettujen ihmisten perusteella luotu maailma ja yhteiskunta. Se ajattelu viedään lastenkin tasolle. Jos he eivät sovellu muottiin, heidät nähdään viallisina. Mitä jos luotaisiinkin maailma niin päin, että epätyypillisillä lapsilla olisi hyvä toimia yhteiskunnassa?” kysyy artikkelissa Erityisvanhemman korjaussarja -blogin kirjoittaja Arto Bäckström.
Lehdessä myös:
- Pieni tulitikkutäti. Kirjailija Pauliina Lindholm tekee esseessä matkan Kaivopuistoon H.C. Andersenin hengessä.
- Silakkasusi. Makuasiamies Mika Niiniranta kirjoittaa ja kokkaa kotimaisesta kalasta.
- Koti Temppelissä. Minun kotini -palstalla käydään Krishna-temppelissä Malmilla.
- Kuinka kohdata hermoille käyvä naapuri? Naapuruussovittelija vastaa.
Ja paljon muuta! Osta omasi kadulta ja tue myyjän työtä. Seuraava Iso Numero ilmestyy huhtikuun alussa.
Lisätiedot:
Veera Vehkasalo, päätoimittaja
veera.vehkasalo@isonumero.fi
+358 44 491 8115
Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa vähävaraisille mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehteä myyvien ihmisten on usein vaikea tai mahdotonta löytää töitä muualta. Myyjä pitää itsellään puolet kansihinnasta.
Vuonna 2020 Iso Numero tarjosi toimeentulon lähteen yli 280 hengelle. Lehden myyjät ansaitsivat yhteensä yli 190 000 euroa tuloja.