Vuoden vapaaehtoisen titteli myönnettiin vuonna 2017 erikoiselle hahmolle. Brother Christmas käyttää pukinpartaa ja tekee hyvää läpi vuoden. Hän jakaa ruokaa, järjestää vanhusten päivätansseja ja vie vähävaraisten lapsia jääkiekko-otteluun. Omien sanojensa mukaan hän on aivan tavallinen perheenisä, joka tekee vapaaehtoistyötä – naamion ja nimimerkin takaa. Artikkeli on julkaistu Isossa Numerossa 1/2017.
Omakotitaloalueella Tuusulassa tuulee, vihmoo sadetta ja se piiskaa pihalle jääneitä leikkikaluja. Täällä asuu Brother Christmas, jouluhengen ympärivuotinen lähettiläs. Punaisen puutalon oven avaa nainen, Brother Christmasin äiti. Hän hoitaa lapsenlapsia, kun poika on kiireinen. Viime aikoina lastenhoitoa onkin riittänyt.
”Joulun alla reissasin ympäri Suomea viemässä paketteja vähävaraisille perheille. Onneksi omat porukat asuvat lähellä ja anoppila on vieressä”, Brother Christmas kertoo.
Brother Christmas auttoi vuoden 2016 aikana yli 3000 ihmistä: vähävaraisia lapsiperheitä, pitkäaikaissairaita, asunnottomia, vanhuksia ja veteraaneja. Hän raportoi avustusprojekteistaan sosiaalisessa mediassa. Jokainen postaus kerää satoja tykkäyksiä. Kommenttikentät täyttyvät hymynaamoista ja sydämistä. Brother Christmasin toimintaperiaatteisiin kuuluu toimittaa avustukset perille henkilökohtaisesti. Näin hän varmistaa, että apu menee perille sitä oikeasti tarvitseville.
Miksi tavallisesta perheenisästä tuli hyväntekijä?
”Minulta aina kysytään mikä oli kimmoke, mutta en oikein osaa itsekään selittää. Halusin vain toimia. Kyllästyin sellaiseen voivotteluun, että voiko asiat näin huonosti. Kyllä voi olla ja voi olla huonomminkin, ellei kukaan tee mitään.”
Mistä on jouluveli tehty? Isosta sydämestä, hyvistä ajatuksista, Duracell-energiasta. Niistä on jouluveli tehty. (Nainen, Facebook-kommentti)
Ennen Brother Christmasia tämä mies oli tavallinen perheenisä nimeltään Ari. Vaikka Arin sukunimen voikin löytää googlaamalla, hän toimii salanimen takana ja toivoo, ettei tässä jutussa sitä julkaista.
Arin lapsuus Vantaalla oli onnellinen. Elämä pyöri jalkapallon ympärillä. Ari pelasi kaksitoista nuorten maaottelua, mutta jalkapallosta ei tullut ammattia. Sen sijaan hän perusti oman vaateliikkeen ja päätyi työskentelemään vammaisen henkilön henkilökohtaisena avustajana, hierontayrittäjänä ja rahoitusalalla.
Tuusulaan Ari muutti vaimonsa kanssa vuonna 2010. Talo löytyi rauhalliselta omakotialueelta appivanhempien naapurista. Perheeseen syntyi kaksi lasta.
Kun vaimo meni töihin, Ari jäi hoitamaan lapsia. Hänellä oli aikaa pohtia maailmanmenoa. Elettiin syksyä 2015.
”Minua harmitti, että ihmiset puhuvat asioista, mutta eivät tee niille mitään. Olen aina ollut huono antamaan rahaa järjestöille. Halusin itse tehdä jotain konkreettista”, Ari sanoo.
Ari sai idean anonyymistä hyväntekijästä, mutta hahmo haki vielä muotoaan. Hän kysyi useita stylistejä apuun, mutta vain Arille aiemmin tuntematon Teri Niitti suostui. Syntyi Brother Christmas, joulupukin hipsteriversio. Niitti menehtyi tammikuussa 2017, mutta hänen työnsä elää muun muassa Brother Christmasin hahmossa.
Brother Christmasin ensimmäiset autettavat löytyivät sosiaalisesta mediasta. He olivat vähäosaisten perheiden lapsia, jotka eivät olleet koskaan päässeet jääkiekko-otteluun. Eräs yritys lahjoitti jääkiekko-otteluun aition ruokatarjoiluineen. Lapset olivat onnellisia.
”Parin kuukauden jälkeen yksi äiti otti yhteyttä, että siitä ottelusta puhutaan vieläkin.”
Mahtavia uutisia jälleen. Ihana lukea hyvyydestä, kun välillä maailma tuntuu ylitsepääsemättömän pahalta. Ihana, että olet olemassa ja että yritykset lähtevät mukaan auttamaan. (Nainen, Facebook-kommentti)
Alussa yrityksiä ei ollut helppo saada mukaan, mutta Brother Christmas jatkoi lannistumatta. Ei-vastaukset motivoivat jatkamaan ja onnistumaan. Nykyään yritykset saattavat itse ottaa yhteyttä Brother Christmasiin.
”Tämä on Robin Hoodin hommaa, kun koetan saada yrityksiä mukaan. Toisaalta myös yritykset hyötyvät näkyvyydestä. Facebookissa viikkokattavuus on noin 400 000 ihmistä.”
Kun äänestetään vuoden suomalaista, niin tämä jäbä on minulle ainoa oikea voittaja. Sydän suuri kuin avaruus ja lämmin kuin villasukka! (Mies, Facebook-kommentti)
Ensimmäisen tunnustuksen työstään Brother Christmas sai Sotaveteraaniliitolta. Liiton ansiomitali tuli veteraaneille järjestetystä toiminnasta. Pian mitali pääsi käyttöön, kun punaiseen postilaatikkoon kolahti kutsu tasavallan presidentin järjestämälle itsenäisyyspäivän vastaanotolle eli Linnan juhliin.
”Kutsu tuntui tosi hyvältä. Suomessa ei sen isompaa kunnioitusta pysty saamaan.”
Linnan juhliin Brother Christmas saapui ilman partaa kunnioittaakseen sotaveteraanien juhlaa. Presidenttiä kätteli tavallisen näköinen mies, jonka silmät tuikkivat tutulla tavalla.
Joulukuussa 2016 Brother Christmas sai Vapaaehtoistoiminnan messuilla vuoden vapaaehtoisen palkinnon. Raati valitsi voittajan yleisön ehdotusten perusteella. Raadin perusteluissa sanottiin, että Brother Christmasin toiminnassa on hyvä draivi ja läsnä oleva, innostunut henki.
Tämä on joku enkeli. Kiitos BC. (Mies, Facebook-kommentti)
Brother Christmasin päivään sisältyy sähköpostia, soittelua ja tapahtumien järjestämistä, toisinaan palavereita. Viikossa aikaa kuluu reilusti yli tavallisen työviikon. Lasten mentyä nukkumaan Brother Christmas hoitaa vielä viimeiset sähköpostit.
”Tämä ensimmäinen vuosi on aivan pro bono -hommaa, tästä ei saa palkkaa. Ensi vuonna toivottavasti alkaisi jotain jo saada. Julkaisen kaikkien nähtäväksi, kuinka paljon olen tästä saanut palkkaa. Minun mielestä, jos hyväntekeväisyysjärjestön pomo tienaa vuodessa 150 000, se ei ole enää hyväntekeväisyyttä.”
Joulun aikoihin avunpyyntöjä tuli 30–50 päivässä. Brother Christmas pystyi tarjoamaan jouluruoat ja lahjat 114 perheelle.
”Koko maailmaa ei pysty pelastamaan. Olen iloinen niistä, joita pystyn auttamaan.”
Brother Christmas suunnittelee jo toiminnan laajentamista yhdistystoimintana eri paikkakunnille. Se mahdollistaisi avun saamisen entistä useammalle.
Minun pieni sydämeni pakahtuu, kun luen näitä päivityksiä ja avun saaneiden viestejä. (Nainen, Facebook-kommentti)
Brother Christmas ei ole yksin. Hänen Facebook-sivustaan on tykännyt lähes 30 000 ihmistä. Ryhmässä tavalliset ihmiset kertovat, kuinka Brother Christmas on inspiroinut auttamaan.
”Sellainen ryhmä pystyy tekemään isosti hyvää.”
Ilman muiden apua Brother Christmaskaan ei voisi auttaa. Kun yritykset ja vapaaehtoiset auttavat toteuttamaan avustusprojekteja, perheyhteisö auttaa lasten hoidossa. Kulunut vuosi on opettanut kiitollisuutta.
”Osaan arvostaa sitä, että omat lapset ovat terveitä. En elä kuplassa. Tiedän, että Suomessa on paljon ihmisiä ja perheitä, jotka eivät pysty tarjoamaan lapsille edes jokapäiväistä ruokaa.”
Brother Christmas on tehnyt niin paljon hyväntekeväisyyttä, että päättäjät voisivat ottaa hänestä oppia. (Nainen, Facebook-kommentti)
Brother Christmas ei haluaisi olla pelkkä laastari, vaan hän haluaa auttaa ihmiset takaisin jaloilleen.
”Suomessa on se ongelma, että autetaan mieluummin sellaisia, jotka ovat 15 vuotta putkessa tekemättä mitään. Mutta jos tulee joku äkillinen juttu ja tarvitsisi hetkellisesti apua päästäkseen jaloilleen, apua ei saa. Siinä vain liukuu koko ajan huonompaan.”
Brother Christmas on huolissaan pienten paikkakuntien työttömyydestä, vanhuksien kohtelusta, syrjäytymisestä ja eriarvoistumisesta. Hän auttaa mielellään varsinkin lapsia, koska nämä eivät voi päättää, mihin syntyvät.
Brother Christmas kannustaa katsomaan lähelle. Voivottelemisen sijaan voi mennä palvelutaloon juttelemaan vanhusten kanssa.
Facebook-kommenttien perusteella Brother Christmasista olisi vaikka mihin. Mutta esimerkiksi politiikkaan hän ei kuitenkaan halua mukaan.
”Siellä vain lupaillaan ennen vaaleja ja sitten, kun pitäisi tehdä jotain…”
Mitään ei tehdä. Sekös Brother Christmasia harmittaa.
Tuusula on keskitalvella kolea, mutta punaisessa talossa on lämmin. Perheenisä on lähdössä ulos, ilman partaa. Kuka arvaisi, että täällä Brother Christmas suunnittelee jo seuraavaa joulua, tulevia tapahtumia, uusia tapoja auttaa. Vaikka Brother Christmas on ihan tavallinen, hänessä on jotain harvinaista. Hänellä asiat eivät jää pelkiksi puheiksi.
***
Brother Christmas
Syntynyt 1982 Helsingissä.
Tuusulalainen perheenisä ja hyväntekijä, joka käyttää tekopartaa läpi vuoden.
Aloitti toimintansa joulukuussa 2015: ”Apua tarvitseville, yritysten ja ihmisten avulla. Jokainen voi tehdä jotain!”
Palkittiin Suomen Sotaveteraaniliiton ansiomitalilla, valittiin vuoden vapaaehtoiseksi 2016 ja sai kutsun Linnan juhliin.
Asuu Tuusulassa vaimon ja kahden lapsen kanssa. Lepää perheen ja ystävien parissa. Kuntoilee polkemalla spinning-pyörää kotona.
***
Teksti Taru Nissinen
Kuvat Tanu Kallio
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Isossa Numerossa 1/2017.
Iso Numero on kaduilla myytävä kulttuurilehti, joka tarjoaa vähävaraisille ihmisarvoista työtä ja mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehden myyjät saavat jokaisesta lehdestä kolme euroa. Osta lehti liivilliseltä myyjältä – tuet työntekoa ja luot samalla yhteistä hyvää.