Kerran toisensa jälkeen tutkijat esittävät ohittamattomat, yleiset faktat ilmastokatastrofista, jota elämme, mutta tosiasiat ovat liian hirveitä, jotta voisimme ne niellä. Siispä keskitymme eri tapoihin kieltää ne.
Kukin meistä ehdottaa omaa parasta ratkaisuaan siihen perustuen, mikä kenenkin henkilökohtainen elämänkokemus ja temperamentti sattuu olemaan, ja tunteiden laineet lyövät korkeina.
Yhtäällä ovat ne, joiden mukaan mitään ei kerrassaan tapahdu. He ottavat rentoja lomakuvia, kertovat ruuhkista Helsinki-Vantaalla ja pyrkivät pitämään instavirtansa rikkeettömänä. Tällaisesta käytöksestä turvansa saavat ovat sitä mieltä, että jos ei reagoi, vaara menee ohi. Vähän kuin ilmastokatastrofissa olisi kyse metsässä kohdatusta eläimestä: jos teeskentelet, ettet huomannut sitä, se ei hyökkää, vaan väistää pois metsän pimeyteen.
Toiset tietävät ratkaisun totta tosiaan piilevän luonnontieteissä ja siksi kippuroituvat esoteeris-semanttisiin netin uumenista löytyviin kaavoihin, jotka todistavat vastaanpanemattomasti, ettei koko ilmastokatastrofia ole koskaan ollutkaan tai että se on jo selätetty, koska niin todistaa tämä yksinkertainen laskutoimitus: hajaantukaa siis, täällä ei ole mitään nähtävää.
Kolmantena ovat ne, jotka tahtovat lyödä katastrofia luudalla päähän ja häätää sen näin tiehensä, pilkata sen tainnoksiin. Kun joku kertoo luopuneensa lihansyönnistä, nämä kertovat pukeutuvansa siankyljyksiin. Kun joku ilmoittaa vaihtaneensa autonsa polkupyörään, nämä ilmoittavat pitävänsä kokonaista parkkihallillista nelivetomaastureitaan tyhjäkäynnillä koko talven. Tämän joukon kokemus on, että uhittelemalla vaara väistyy. Kun pienikin lintu pörhöttää rintasulkansa oikein kuohkeiksi, säikähtää äkäisinkin kukko takaisin tunkiolle.
Emme tahtoisi, että ilmastokatastrofi on totta. Se kuitenkin on.
Kaikkia näitä tunteellisia strategioita yhdistää tietenkin se, mikä yhdistää meitä kaikkia: Emme tahtoisi, että ilmastokatastrofi on totta. Se kuitenkin on. Vielä katselemme moisia kieltämisen tekniikoita ahdistuneen uteliaina, mutta pian meille ei jää muuta vaihtoehtoa kuin etsiä porukalla uutta. Jos sitä ei voi ylittää, alittaa, eikä ohittaa, täytyy mennä sen läpi.
Niinä vuosisatoina, kun maailmaan piti rakentaa piiput ja saada ne tupruamaan, kävi hyveohjeeksemme latinan lentävä lause: nopeammin, korkeammalle ja voimakkaammin. Nyt, kun piippujen on sammuttava, on palattava tuotakin klassisempaan hyvelistaan: viisaus, rohkeus, oikeus ja kohtuus. Ennen muuta kohtuus. Ja ne, joita eurooppalaisen viisauden kivijalat sylettävät, voivat ottaa ohjeekseen kotoperäiset muinaisarvomme: ota vain osasi, yritä olla häiritsemättä, älä jätä jälkeä käynnistäsi. Onnea meille kaikille tällä uudella tiellä!
Kaarina Hazard
Helsinkiläinen vapaa kirjoittaja ja Ison Numeron kolumnisti
Tämä on näytejuttu heinäkuun 2022 Isosta Numerosta. Osta lehti kadulta ja tue myyjää! Lehden voi myös tilata.
Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa vähävaraisille mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehteä myyvien ihmisten on usein vaikea tai mahdotonta löytää töitä muualta. Myyjä pitää itsellään puolet kansihinnasta. Vuonna 2021 Iso Numero tarjosi toimeentulon lähteen noin 220 hengelle.
