Elokuun Ison Numeron teemana on kirjallisuus. Kansihaastattelussa esikoiskirjailija Meri Valkama kertoo, kuinka halusi kuvata Itä-Saksasta muutakin kuin sen huonoja puolia – ja kuinka erilaiset näkökulmat eivät näytä millään mahtuvan samaan keskusteluun.
”Tällä hetkellä suuntaan energiani mieluiten ajattelua stimuloivan kirjallisuuden luomiseen, en vihamielisiin ja usein lamauttaviin somekeskusteluihin.”
Mukana on tuttuun tapaan kesälukemisto, joka tällä kertaa puntaroi etenkin sotien ja pandemian murjomaa maailmaamme:
- Vesijuoksun Usain Boltin eli Silvia Hosseinin esseen, jossa pohdintoja kirvoittavat kohtaamiset ihmisten ja muiden eläinten kanssa uimahallissa ja luonnonvesissä pandemia-aikana.
- Tšetšenialaisen kirjailijan Said Tšinkejran esseen, joka tuo lisää sävyjä Eurooppalaisille tutuksi käyneeseen kuvaan maassaan tapetuista ihmisistä: mitä heille tapahtuu kuoleman jälkeen?
- Runoilija Aura Nurmen runon, jossa odotettiin kevään tuloa loputtomalta tuntuvan talven jälkeen, ja sitten Venäjä hyökkäsikin Ukrainaan.
- Australian Big Issue -katulehden myyjä Anita G:n kertomuksen siitä sopasta mikä syntyi, kun hän nuorena äitinä joutui muuttamaan lapsineen oman äitinsä luokse.
Lukemisen iloista nauttikoon ne, joilla on siihen mahdollisuus! Lukiessa kannattaa muistaa, että Ison Numeron myyjistä monet ovat nimittäin luku- ja kirjoitustaidottomia, ja se tekee elämästä hyvin erilaista. Lehden myyjähaastattelussa Stela Mihailovici kertoo, kuinka ei lapsena päässyt kouluun, eikä aikuisena enää ehdi opetella.
PS. Toisaalta myyjissä on myös lukuintoilijoita. Tässä lehdessä myyjämme Enkete Mungbaba kirjoittaakin siitä, miksi Hegel oli merkittävä filosofi!