Angelin suosikkipaikat lehden myynnille löytyvät Sörnäisistä ja Kampista.
Olen Angel Varnasta, Mustanmeren rannalta. Synnyin ja kasvoin siellä, ja siellä on kotini, vaikka Suomessa nyt olen. Olen nyt 60 vuotta vanha. Kävin nuorena koulua yhteensä neljä vuotta. Sen jälkeen piti mennä töihin. Se oli tapa siihen aikaan.
Olen tehnyt ihan nuoresta asti käsillä töitä. Olin usein peltiseppänä ja rakennustyömailla. Yli 30 vuotta taoin isoja kattiloita kuparista.
Niihin aikoihin kuljimme vielä hevosten ja kärryjen kanssa. Silloin elettiin kommunismia. Sain selkääni kerran jos toisenkin. Poliisi otti meitä kiinni syyttä, laittoi seisomaan seinää vasten ja potki persuuksiin, kas näin!
Nyt Bulgariassa ei ole enää mitään töitä. Minne muualle tässä voisi mennä kuin ulkomaille? Kiersin aiemmin Eurooppaa jonkin verran. Olen käynyt pyörähtämässä Kreikassa ja Saksassa. Tein sielläkin töitä, ihan mitä tahansa pystyin löytämään. Enimmäkseen se tarkoitti tölkkien keräämistä.
Helsinkiin tulin ensimmäisen kerran ehkä vuonna 2011 tai 2012. Ei tuota enää muista, aika lentää sillä tavalla! Ensimmäinen kerta oli ihan puoliksi sattuma, mutta tykästyin kaupunkiin kertaheitolla. Helsinki on hieno kaupunki, mutta kovin kylmä, etenkin tähän aikaan vuodesta.
Nyt siitä on tullut melkein niin kuin perinne. Tulen tänne pariksi kuukaudeksi kerralla töihin ja sitten matkaan kotiin rahojen kanssa. Seuraavan kerran menen kotiin jouluksi. Toivottavasti saan hankittua tarpeeksi rahaa, jotta pääsen matkalle lentokoneella. Muuten täytyy mennä maanteitä pitkin, joskus olen kulkenut koko matkan bussilla.
Kotona minua odottaa vaimoni Elena ja muutama lapsenlapsi. Menimme naimisiin jo nuorina, olin 14-vuotias. Loput perheestäni on nyt ulkomailla, vaikka hekin palaavat usein kotiin. Minulla on kaksi poikaa: Stancho ja Gheorghi. He ovat tällä hetkellä Ranskassa, ja matkustelevat ympäri Eurooppaa etsimässä töitä. Enimmäkseen he keräävät romurautaa ja myyvät sitä kierrätykseen.
Olen heihin yhteydessä yleensä ainakin kerran päivässä. Lähetämme toisillemme viestejä ja soittelemme Facebookin Messengerilla.
Vaikka minulla onkin jo ikää, niin olen valmis tekemään mitä tahansa töitä: siivoamaan, kantamaan matkalaukkuja. Isoa Numeroa olen myynyt ihan ensimmäisestä Helsingin käynnistä asti. Lempipaikkani on Hakaniemen torin nurkilla, Ympyrätalolla. Yritän olla siinä usein, vaikka paikka onkin suosittu muiden myyjien keskuudessa.
Joskus minulle tulee lehtiä ostamaan rouvia, joilla on vain neljä euroa. Silloin minä sanon, että ei huolta, ota vaan lehti. Ei sillä yhdellä eurolla ole niin paljon väliä. Paras vaan, kun kauppa käy. En osaa suomea, mutta pärjään hyvin bulgarialla.
Sen tiedän, että jos aloitan varastamaan, niin joudun vankilaan heti. Näin pitkälle elämässä olen päässyt vain rehellisellä työllä.
Minulla on ikävä lapsiani ja perhettä. Lapsenlapset ovat Varnassa ilman ukkia. Kun pääsen kotiin, niin menen ja hakkaan halkoja ja sitten teemme isot tulet. Pistämme teuraaksi porsaan, paistamme sen hiilillä ja pidämme pidot. En minä täältä kotiini isoja rahoja vie, mutta juhlat silti pidän siitä vähästäkin.
Ison Numeron lukijoille haluan sanoa, että tulkaa ostamaan lehti minulta, Angel Stanos Stanchevilta. Ja isot terveiset kaikille!
Teksti Janne Hukka
Kuva Tanu Kallio
Tämä on Ison Numeron näytejuttu. Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa vähävaraisille ihmisarvoista työtä ja mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehden myyjät saavat kansihinnasta puolet.
