“Tämä paikka on pahempi kuin vankila”, sanoo Konnunsuon säilöönottoyksikössä päiviään kuluttava Sergei. “Ainakin vankilassa tietää, miten pitkä tuomio on edessä.” Sergei on yksi Joutsenoon viime vuonna avatun säilöönottoyksikön ”asiakkaista”.
Säilöönottokeskus on suomalaisen maahanmuuttoprosessin päätepiste, jonne päädytään odottamaan karkotusta – joka tulee tai sitten ei. Toimittaja Johanna Vehkoon ja tutkija Jukka Könösen pitkä reportaasi Konnunsuolta avaa tähän kiistanalaiseen maailmaan, jonka arki on karu. Elokuussa 2015 Konnunsuolla asui myös lapsiperheitä. Onko vapaudenriistolle perusteita, jutussa kysytään. Artikkeli on osa Koneen säätiön Piilosta näkyväksi -hanketta.
Iso Henkilö on tässä numerossa kirjailija Heidi Köngäs, joka avautuu Hertta Kuusisen elämäntarinaa kertovasta uudesta romaanistaan. Köngäs puhuu myös taiteilijuudesta ja solidaarisuudesta nykypäivän Suomesta.
”Taiteellinen työ on siinä mielessä raskasta. Täytyy olla herkkä ja vahva yhtä aikaa, pitää itsensä suojaamattomuuden tilassa, jolloin vaarana on musertuminen.”
Vieraileva kolumnisti on tällä kertaa toimittaja-käsikirjoittaja Jari Hanska. Isoissa Luvuissa tutkimme veronkiertoa Suomessa.
Tuttuun tapaan Ison Numeron syksyn 2015 numero sisältää kulttuuri- tiede ja mielipidelehtien liitto Kultti ry:n lehtien parhaita paloja. Muun muassa Kirjastolehdestä poimistussa jutussa kerrotaan räväkkänä tv-persoonana tutuksi tulleen Kirsi Salon uudesta elämästä lifestyle-guruna, Vegaia-lehdessä sushin monipuolisesta historiasta ja Kielikellossa bussipysäkkien nimeämisen taiteesta.
Katukulttuurilehti Isoa Numeroa voi myydä kuka tahansa lisätuloja tarvitseva. Lehden myyjät maksavat lehdistä kaksi euroa ja myyvät niitä eteenpäin viidellä. Julkaisu on osa kansainvälistä katulehtiliikettä, jonka tavoitteena on tarjota syrjäytymisuhan allaoleville auttava käsi takaisin yhteiskuntaan. Viiden vuoden aikana Iso Numero on tarjonnut tulonlähteen tuhansille myyjille.
Vuodesta 2011 julkaistu Iso Numero on Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry:n kustantama aikakauslehti, jonka sisällöstä merkittävä osa tulee Kultin jäsenlehdiltä. Lehden painos on 12 000 lehteä ja se ilmestyy kolme kertaa vuonna 2015.
Osta Iso Numero ja tuet journalismia, kulttuuria sekä solidaarisuutta!