Kesän Ison Numeron kannessa on lehden historian ensimmäinen kansainvälinen supertähti, poppari Ed Sheeran.
Sheeran vetää heinäkuussa Helsingissä, Malmin lentokentällä jättikeikat kahtena peräkkäisenä iltana. Sheeran majoittuu nykyään reissuillaan luksushotelleissa ja Hollywood-tähtien vierashuoneissa, mutta vielä 10 vuotta sitten yöpyi metroasemilla ja saattoi tarjota olohuonekonserttia vastineeksi yöpaikasta.
Kesän tullen Suomen maatiloille tulee tuhansia itäeurooppalaisia kausityöntekijöitä, joiden työoloissa olisi parantamisen varaa. Työntekijät tuntevat työehdot huonosti, mutta niin tuntevat työnantajatkin. Kotimaisten kasvisten synkkä puoli -artikkeli pureutuu kasvihuonetyöntekijöiden työolojen ongelmiin.
Kesänumerossa käsitellään myös ristiriitaista arktisen alueen politiikkaa: toisaalta siinä viljellään kauniita sanoja, mutta taloudelliset intressit ajavat ohi ympäristöstä ja alkuperäiskansojen oikeuksista niin kansainvälisellä kuin kansallisella tasolla. Toukokuussa Arktisen neuvoston kahdeksan jäsenvaltiota eivät saaneet sovittua yhteisestä julistuksesta, koska olivat erimielisiä ilmastonmuutoksesta. Suomessa keskustellaan edelleen Jäämeren radan rakentamisesta, vaikka saamelaiset ovat suhtautuneet siihen hyvin kriittisesti.
Lehdessä tavataan myös Suomen kansainvälisesti arvostetuimpiin dokumenttielokuvan tekijöihin lukeutuva Tonislav Hristov, joka valottaa työtapojaan, sekä ensimmäistä pitkää elokuvaansa tänä kesänä kuvaava Ulla Heikkilä, joka on syntynyt feministiksi. Feminismiä uhkuu niin ikään räppäri Adikian haastattelu, joka käsittelee D.R.E.A.M.G.I.R.L.S-spektaakkelia ja nuorten naisten esiinmarssia monilla eri alueilla.
Inspiraatiota kesälomailuun tarjoaa runoilija Pauli Tapion kolumni, joka kritisoi valistusfilosofien tarinaa luonnontilan voittamisesta: hän toteaa, että kamppailemme edelleen yksilöinä toisiamme vastaan, vaikka ei tarvisikaan. ”Näinkö toimii valistunut yksilö? Kyllä, tänä supersankarielokuvien aikakautena, mutta niin tehdessään hän unohtaa sen perustavan tosiseikan, että ihmisyys määrittyy vain ja ainoastaan suhteessa toisiin. Tästä unohduksesta seuraa yhteismitattomien yksilöllisten luonnontilojen loputon jatkumo – toiselle köyhyyden, toiselle voitontavoittelun sanelema kamppailu.”
Lisäksi lehdessä on myös aina yhtä ihastuttava countrytähti Dolly Partonin haastattelussa, Iso Myyjä -palstalla Gheorghe Stanescu ja Hyvä Yritys -palstalla esitellään kehitysvammaisia työllistävä Myö Hostel.
Seuraava Iso Numero ilmestyy 7. elokuuta ja se on erikoisnumero. Iso Sarjakuvanumero sisältää viisi sarjakuvanovellia asunnottomuudesta. Piirtäjinä Suomen eturivin sarjakuvataiteilijoita: Emmi Nieminen, Hannele Richert, Aino Sutinen, Tuomas Tiainen ja Aiju Salminen. Iso Numero ilmestyy aina kuun ensimmäisenä arkikeskiviikkona (paitsi heinäkuussa lehti ei ilmesty).
Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa vähävaraisille mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehteä myyvien ihmisten on usein vaikea tai mahdotonta löytää töitä muualta. Myyjät pitää itsellään puolet kansihinnasta.
Vuonna 2018 Iso Numero tarjosi toimeentulon lähteen yli 240 hengelle. Lehden myyjät ansaitsivat yhteensä yli 175 000 euroa tuloja.