Päätoimittaja Veera Vehkasalo pohtii, kuinka vähemmistöjen edustajia esitetään medioissa.
Haastattelin tähän lehteen Hildá Länsmania, jota kuulin ensimmäisen kerran VILDÁ-yhtyeen keikalla syksyllä. Juttua kirjoittaessani jäin miettimään poikkeuksellisen paljon sitä, minkälaisia kysymyksiä olin kysynyt ja mistä näkökulmasta haastateltavaani lähestyin.
Tämä johtui osin siitä, että juttutuokiomme loppupuolella Länsman pohti, miten etenkin Helsingissä asuvana saamelaisena joutuu helposti eräänlaisen maskotin asemaan. Oli kyse sitten festivaalien esiintyjävalinnoista tai mediasta, on aina riski leimautua kiintiösaamelaiseksi, joka täyttää tietyn paikan ja jonka sanomiset tulkitaan koko yhteisön mielipiteeksi. Pohdin, miten se näkyy omassa työssäni.
Mitä harvemmin ihmiset kohtaavat jotakin vähemmistöä, sitä pelkistetymmin ennakkoasentein he näihin kohtaamisiin käyvät.
Vähemmistöön kuuluvasta ihmisestä tulee helposti valtaväestön silmissä yksiulotteinen oman ryhmänsä edustaja. Olet saamelainen, näkövammainen, transnainen, asunnoton, pakolainen, romani. Piste. Ja mitä harvemmin ihmiset kohtaavat jotakin vähemmistöä, sitä pelkistetymmin ennakkoasentein he näihin kohtaamisiin käyvät. Vähemmistöön kuuluminen on se asia, joka painottuu ja joka tehdään näkyväksi.
Toimittajan voi olla erityisen vaikea välttää tätä ansaa. Mediaa – ja lukijoita – kiinnostavat erilaiset näkökulmat ja poikkeukset valtavirrasta, joten niihin keskittyy helposti. Mutta myös vähemmistöihinkin kuuluvat ovat, yllätys yllätys, yksilöitä ja harvoin keskenään täysin samanmielisiä. Tämän tosiasian toivoisi näkyvän myös julkisuudessa.
Olemme miettineet tätä toimituksessa myös lehteen tehtävien myyjähaastattelujen kohdalla. Myyjän rooli ja elämäntilanne ovat vain yksi osa heitä. Emme halua typistää myyjinämme työskenteleviä ihmisiä osaksi jonkinlaista vähävaraisten ja syrjittyjen harmaata joukkoa. Mukaan mahtuu niin monenlaisia luonteita, toiveita ja tilanteita.
Elämäntilanteen, taustan tai kulttuurin esiin tuomisessa ei ole mitään väärää, päin vastoin niistä puhuminen toivottavasti auttaa muita ymmärtämään asiaa ja kiinnostumaan siitä vähän enemmän. Mutta sen ei pidä tapahtua moniulotteisuuden ja yksilöllisyyden tunnustamisen kustannuksella.
Haastavaa on myös, jos aiheesta muille kertominen on vain vähemmistön itsensä harteilla. Kuten Niina Siivikko toteaa sivulta 30 alkavassa Vastatuuleen-kirjaa käsittelevässä jutussa: suomalaisten valistaminen saamelaisuudesta voi olla saamelaisille uuvuttavaa. Viime vuosina ja etenkin tänä syksynä Suomessa saamelaisten historiasta, kulttuurista ja kohtelusta on keskusteltu julkisuudessa poikkeuksellisen paljon. Toivoa sopii, että aihe on jatkossakin esillä paljon paitsi mediassa, myös koulujen penkeillä ja politiikassa.
Veera Vehkasalo
Päätoimittaja
Tämä on Ison Numeron näytejuttu lehdestä #42 (joulukuu 2019). Osta lehti kadulta ja tue myyjän työtä.
Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa vähävaraisille mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehteä myyvien ihmisten on usein vaikea tai mahdotonta löytää töitä muualta. Myyjä pitää itsellään puolet kansihinnasta.
