Ison Numeron myyjä Ionica Silion istui Helsingin pormestarin Juhana Vartiaisen kanssa samaan pöytään ja kysyi, mitä kaupunki voisi tehdä asunnottomien tilanteen parantamiseksi.
Ionica Silion
- Myynyt Iso Numero -lehteä vuodesta 2011
- Lisäksi tekee muun muassa siivoustöitä
- Kasvanut Romaniassa, perheessä kuusi lasta ja puoliso
Juhana Vartiainen
- Helsingin pormestari vuodesta 2021 lähtien
- Toiminut mm. kansanedustajana (kok) sekä Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen johtajana
- Asunut myös Pariisissa ja Tukholmassa, perheeseen kuuluu puoliso ja yksi lapsi
Ionica Silion ja Juhana Vartiainen asettuvat salamavalon eteen Helsingin kaupungintalolla ja valokuvaaja kysyy, voisivatko he asettua selät vastakkain.
”Ei tietenkään! Sehän näyttäisi siltä, että olemme vihollisia”, Juhana toteaa ja he poseeraavat rinta rinnan.
Sitten istahdetaan pöytään, vastakkain.
”Minä olen Ionica, from Romania, minulle kakstoista vuotta täällä Suomessa. Minulle bisnes Iso Numero kakstoista vuotta, neljä vuotta minulle vähän tuntia siivous. Kiitos teille tänään, että minulle puhuu”, Ionica aloittaa suomeksi.
Sitten hän jatkaa romaniaksi tulkin avulla, ja kertoo kuudesta lapsestaan, jotka asuvat Romaniassa. Hän on ollut jo yli vuosikymmenen pääosin Suomessa ansaitsemassa rahaa perheelleen, eikä näe lapsiaan kuin noin kerran vuodessa. Hän herkistyy kertoessaan etenkin pienimmästä, 4,5-vuotiaasta tyttärestään.
”Miksi he ovat siellä ja sinä täällä? Miksi he eivät ole täällä?” Juhana kysyy.
”Minulla ei ole kotia, asun hätämajoituksessa”, Ionica selittää.
Hätämajoitukseen lapsia ei voi viedä. Ja ennen kuin kaupunki päätti aloittaa Euroopan romaneille avoimen hätämajoituksen, vuoteen 2016 asti, Ionica nukkui metsissä, siltojen alla ja vessoissa. Senkin jälkeen ulkona nukkumista jatkui kesäisin, kunnes koronapandemian alettua hätämajoituksesta tuli ympärivuotinen.
Haavena olisi oma koti Helsingissä. Mutta siivoustyötä hänellä on nollatuntisopimuksella vaihtelevia määriä ja Ison Numeron myynnistä ansiot vaihtelevat. Kuinka hän uskaltaisi vuokrata asunnon näillä tuloilla? Antaisiko kukaan hänelle asuntoa?
Tästä keskustelu jatkuu siihen, miten voidaan varmistaa, että kaikilla Helsingissä olisi mahdollisuus saada kohtuuhintainen asunto. Helsingin kaupungin tavoite on lopettaa asunnottomuus vuoteen 2025 mennessä. Päästäänkö tavoitteeseen?
Kaikissa kunnissa on asunnottomuutta, mutta yritämme Helsingissä toimia niin, että sitä olisi vähemmän.
”Kaikissa kunnissa on asunnottomuutta, mutta yritämme Helsingissä toimia niin, että asunnottomuutta olisi vähemmän. Onnistuimme vähentämään sitä muutamassa vuodessa noin 30 prosenttia”, Juhana vastaa.
”[Tavoitteen suhteen] on päästy eteenpäin ainakin. Enhän minä voi tietää saavutetaanko se, mutta on päästy sitä kohti. Lähemmäs.”
”Entä miten minä voin saada asunnon?” Ionica jatkaa kysymystä.
”Toivon että kaupunki voi olla siinä avuksi. Meidän toimintatapamme on ollut se, että autamme asuttamalla ihmisiä kaupungin omiin vuokra-asuntoihin. En voi sitä luvata tai taata, mutta toivon, että se onnistuu sinun tapauksessasi”, sanoo Juhana.
Hän kertoo, että toinen tärkeä toimintatapa on asuntoneuvonta ja ohjaaminen sosiaalista asuntokantaa ylläpitävien tahojen pariin.
”Yleensä avain on siinä, että on työpaikka ja työtä. Asuminen on kuitenkin jokaisen omalla vastuulla, me emme voi luvata kaikille sitä. Mutta tällä [kaupungin] asuntoja tarjoamalla ja neuvonnalla on saatu asunnottomuus vähenemään. Ja toivon, että se väheneminen jatkuu.”
”Sitten vuokra on kallis ja tulot pienet”, Ionica toteaa.
”Mulla on se käsitys, että siivousalalla on työvoimapula. Onko mahdollista että saisit kokoaikaisen työsopimuksen alalta?” Juhana pohtii.
Se olikin kysymys, johon Ionica erityisesti haluaisi vastauksen: kuinka hän voisi saada työpaikan? Voiko kaupunki auttaa työllistymään?
”Siinä me emme voi suoraan auttaa, koska työpaikat ovat yksityisissä yrityksissä. Emme voi pakottaa ja määrätä, ketä ottaa töihin. Me voimme koettaa neuvoa ja tukea”, Juhana sanoo.
”Ja sitten yleinen neuvo, jonka annan kaikille, olivat he kantasuomalaisia tai tänne muuttaneita, että käykää koulu loppuun, hankkikaa ammattitaito ja hakekaa töitä”, hän jatkaa.
Ionica kertoo, että tämä on vaikeaa osin siksi, että hän ei osaa suomea sujuvasti. Hän on käynyt Romaniassa neljä vuotta peruskoulua ja osaa lukea, muttei osaa kirjoittaa kovin hyvin – sitä hän ei tosin tässä keskustelussa tuo esiin. Puhetta tulee kuitenkin sitä, että Ionica on suorittanut Suomessa Diakonissalaitoksen tukemana työturvallisuuskortin ja hygieniapassin, jotta työllistyminen helpottuisi.
”Se on vaikeaa, työturvallisuuslainsäädäntö on tiukkaa. Pohijimmiltaan töihin ottaminen ei ole kaupungin käsissä. Suurin osa on yksityisiä työnantajia”, Juhana sanoo.
Taistelen, että omat lapseni pääsisivät kouluun ja saisivat ammatin. Heillä on tulevaisuus edessä.
Keskustelu saa Ionican mietteliääksi.
”Kuka voi auttaa meitä asunnottomia löytämään töitä? Koska monet meistä todella haluavat tehdä töitä”, hän kysyy.
”Työvoimatoimisto ja työvoimapalvelut. Mutta en tiedä, kykenevätkö he kuinka paljon auttamaan, koska eivät hekään määrää sitä, keitä otetaan töihin”, sanoo Juhana.
”Tärkeää on yleensä ihmisille se, että hankkii ammatin, ammattikoulussa tai muualla.”
Koulutuksen merkityksestä Ionica on samaa mieltä. Hän toteaa, että asunto ja lasten tuominen tänne olisi hänelle tärkeää juuri siksi, että lapset pääsisivät kouluttautumaan ja saisivat paremman tulevaisuuden.
Romaniassa se on hyvin vaikeaa, Ionica kertoo. Hän tekee täällä niin paljon töitä kuin voi ja lähettää ansaitsemansa rahat lapsille, jotta he voisivat elää hyvin ja käydä koulussa.
”Romaniassa on paljon korruptiota, paljon ihmisiä ei hyvin”, hän selittää suomeksi.
”Oletko ajatellut tuoda lapset tänne?” Juhana kysyy.
”Kyllä. Olen 12 vuotta ollut ilman lapsia ja käynyt välillä katsomassa heitä”, Ionica kertaa ja pyyhkii silmäkulmaansa.
Hän selittää uudelleen, että sitä varten pitäisi saada asunto, pelkkä hätämajoitus ei riitä.
”Elämä on ankaraa”, Juhana vastaa nyökytellen.
Keskustelu siirtyy Iso Numero -lehteen.
”Iso Numero on valtavan hieno toimintatapa”, sanoo Juhana.
”Se on oikeaa työtä, ainakin minä ja vaimoni ostamme Isoa Numeroa. Se tuo arvostusta myyjille ja sen myyminen on työtä. Minusta se on ollut todella hyvä ajatus.”
”Minä olen yksi ensimmäisistä Ison Numeron myyjistä”, Ionica sanoo ja jää miettimään taas.
Ionica kertoo myyneensä lehteä, yleensä Rautatieasemalla, jo sen perustamisesta asti. Se ja siivoustyö Keikkapooli-osuuskunnassa tuo rahaa. Hän yrittää sanoa, että toiveissa olisivat vakituisemmat tulot, jotta hän voisi saada kodin ja perheen yhteen, mutta tulkin välityksellä puhuminen vaikeuttaa asian selittämistä.
”Jos herra pormestari ei voi auttaa, kuka muu voi tehdä jotain? Kuka muu voi auttaa?” hän sen sijaan kysyy uudelleen.
”En tiedä, en ole niin viisas”, Juhana sanoo pahoittelevasti.
Elämä ja työ Helsingin kaduilla ei myöskään ole helppoa: siellä tapaa monenlaisia ihmisiä. Ionica nousee pöydästä ja esittää miestä, joka tuli kiroilemaan hänelle ja hänen puolisolleen itsenäisyyspäivänä rasistimielenosoituksesta, kuten hän sanoo.
”Minä: anteeks anteeks. Ja mies: Vittu perkele romani go home. Paljon rasisteja”, selittää Ionica suomeksi, imitoiden molempia.
Miten rasismia voisi kitkeä Helsingissä?
”Tiedän että on rasismia, romaneja kohtaan sitä on ollut vanhastaan paljon. Helsingin kaupungilla me koulutamme koko meidän henkilöstöämme ja kaikissa kouluissamme opetetaan, että kaikki ihmiset on yhdenvertaisia”, Juhana vastaa.
”Me emme tietenkään voi määrätä, miten ihmiset käyttäytyvät kadulla, mutta Helsingin kaupungilla emme hyväksy minkäänlaista rasismia. Me ajattelemme, että jokainen ihminen on yhtä arvokas.”
Myöhemmin hän lisää, että kaupungin strategiaankin on kirjattu tavoite siitä, että kaupunkitila on kaikille turvallinen.
Ionica toteaa, että kaupungissa on myös paljon hyviä ihmisiä, jotka ovat auttaneet häntä, ja hän on saanut myös paljon ystäviä.
”Myyn lehteä kohteliaasti, en koskaan aggressiivisesti enkä pyydä rahaa. Pidän myös ihmisten kanssa sosialisoimisesta”, hän sanoo.
Kun puhutaan Itä-Euroopan romaneista, julkinen keskustelu kääntyy usein kerjäämiseen, sillä Romanian ja Bulgarian EU-jäsenyyden jälkeen Suomeen tulleille kerjääminen oli etenkin alussa ainoita tapoja ansaita. Aikanaan puhuttiin paljon kerjäyskiellosta, mutta viime aikoina asiasta ei ole paljon kuulunut. Onko kaupungilla tiedossa uusia linjauksia kerjäämiseen liittyen?
”Tietääkseni ei ole tulossa uusia linjauksia kerjäämistä vastaan. Minä en kannata mitään kerjäämiskieltoa, Euroopassa on kerjätty tuhansia vuosia, sen täytyy olla sallittua”, Juhana toteaa.
Ionican ja Juhanan pöydässä pohditaan myös yleisemmin sitä, miten tehdä Helsingistä hyvä paikka asua kaikille. Taustasta ja elämäntilanteesta riippumatta.
”Toivon toki, että Helsinki on jo hyvä paikka kaikille, yritämme vähentää asunnottomuutta ja mennä siihen oikeaan suuntaan. Mutta jos haluaa elää hyvin, silloin koulutus pitää hankkia ja ammatti”, Juhana sanoo palaten aiempaan keskustelunaiheeseen.
”Siksi minä taistelen, että omat lapseni pääsisivät kouluun ja saisivat ammatin. Heillä on koko tulevaisuus edessä”, Ionica kommentoi.
Tulee puhetta siitä, että Ionicalla on paperiasiat kunnossa.
”Eli Ionica on helsinkiläinen”, Juhana toteaa hymyillen.
”Jos lapsesi olisivat täällä, he pääsisivät kouluun. Mutta pitäisi olla asunto.”
”Ja pitäisi olla lisää töitä”, Ionica lisää.
”Toivon että saat asunnon ja saat työtä, että sinulle käy hyvin”, Juhana sanoo haastattelun päätteeksi.
Hän haluaa esittää vielä yhden kysymyksen.
”Eli olisiko niin että jos sinulla olisi riittävän hyvä asunto, toisitko lapsesi tänne Suomeen?”
”Toisin heidät vaikka huomenna”, Ionica vastaa.
Teksti Veera Vehkasalo, haastattelu Ionica Silion
Kuvat Katja Tähjä
Tämä on näytejuttu tammi-helmikuun 2023 Isosta Numerosta. Osta lehti kadulta ja tue myyjää! Lehden voi myös tilata.
Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa vähävaraisille mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehteä myyvien ihmisten on usein vaikea tai mahdotonta löytää töitä muualta. Myyjä pitää itsellään puolet kansihinnasta. Vuonna 2021 Iso Numero tarjosi toimeentulon lähteen noin 220 hengelle.
