Lähellä kotiani Portugalissa on polku, joka kulkee kielekkeen reunalla. Jos putoaa, vastassa on lennon jälkeen suuria kivenlohkareita ja kylmä, villi vesi.
Alussa tunsin pudotuksen vatsan pohjalla koko ajan, nykyään en juurikaan. Koirani Susi kävelee reunalla ja pysähtelee välillä katselemaan alas. Alussa vahtasin sitä hysteerisesti, enää en juurikaan. Olen myöntänyt, että se tietää jotain mitä minä en.
Olemme kulkeneet polkua yhden vuoden kierron verran. Pikkuhiljaa alan nähdä ympärilleni. Loputtomat vihreän sävyt alkavat tarkentua. Tiedän, että rinteitä peittävät mehikasvit kukkivat kaikki vuorollaan eri väreissä. Villin oliivipuun marjat muuttuvat mustiksi marraskuussa. Aluskasvillisuus on niin sakeaa ja piikikästä, ettei siitä eksyessä pääse päättävyyden avulla läpi ihminen eikä pieni koira.
Oppimani asiat ovat kaikki vielä pinnallisia. Jos prosessia vertaa uuden kielen oppimiseen, olen tasolla, jossa osaan sanoa kiitos ja hyvää päivää vahvalla kirjakielellä, jota kukaan natiivi ei käytä, ja muut vastaavat hyväntahtoisesti samalla mitalla. Oliivipuu kahisee tuulessa.
Jos jäisin tänne loppuelämäkseni, voisin jatkaa harjoittelua. Tankata verbejä, taivutuksia ja sanastoa, alkaa tapailla paikallisten puheen käänteitä niin että kuulostaisin vuosi vuodelta hiukan vähemmän ulkopuoliselta. En silti koskaan ymmärtäisi kieltä kovinkaan hyvin. Sellaiseen pääsee kiinni vain, jos on paikalla lapsuudessa ja nuoruudessa, juurien luomisen aikaan. Syvimpiin merkityksiin täytyy kasvaa, ja minä olin silloin toisaalla. Siellä juureni menevät syvälle, ja siksi kykenen erottamaan, milloin liikun vain pinnalla.
Maa on kompleksinen ja meitä paljon vanhempi.
Maa on kompleksinen ja meitä paljon vanhempi. Jotta ihmisellä voisi olla siitä alkeellisintakaan ymmärrystä, tarvitaan tietoa vanhemmalta, joka sai sen omalta vanhemmaltaan, joka sai sen omalta vanhemmaltaan, pidemmälle kuin kukaan muistaa. Tarvitaan vuosituhansien viisautta. Se on pitkäjänteisin tiedon muoto, johon meillä on kosketusta.
Kansat, jotka haluavat joka sukupolven kohdalla aloittaa alusta, jotka pyyhkivät ja kieltävät historiansa, menettävät niin tehdessään kosketuksen viisauteen. Kosketuksen maahan. Ne dominoivat toisenlaisin keinoin, joiden he sanovat perustuvan ”tietoon”. Puhuvat kovaäänisesti paikallisten päälle kuolleella kirjakielellä. Kun oppikirjassa sanottiin, että se on näin.
Sitten on toisenlaisia kansoja. Niitä, jotka kultivoivat viisautta ja yhteyttä siitäkin huolimatta, että ”tietäjät” tulevat jatkuvasti repimään ja tallomaan juuria ja viskomaan niitä väkivaltaisesti sinne tänne.
Kukaan ei voi omalle rajoittuneisuudelleen mitään. Mutta vähin kohtuullinen teko on oman ymmärryksen rajojen myöntäminen, muuten katkaisee yhteytensä muuhun elolliseen lopullisesti. Juuret sanovat riks raks.
Suomen on aika turvata saamelaisten oikeudet ja uudistaa saamelaiskäräjälaki.
Carmen Baltzar
Kirjoittaja ja elokuvantekijä
Tämä on näytejuttu marraskuun 2022 Isosta Numerosta. Osta lehti kadulta ja tue myyjää! Lehden voi myös tilata.
Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa vähävaraisille mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehteä myyvien ihmisten on usein vaikea tai mahdotonta löytää töitä muualta. Myyjä pitää itsellään puolet kansihinnasta. Vuonna 2021 Iso Numero tarjosi toimeentulon lähteen noin 220 hengelle.
