Lucica viettää aikaa rautatieasemalla, koska ei tiedä, minne muuallekaan voisi mennä.
”Olen iloinen, että olen täällä ja saan myytyä pari lehteä päivässä. Hankin siten vähän rahaa perheelleni. Tulimme Suomeen tienaamaan rahaa, koska Romaniassa ei ole töitä. Ennen teimme siellä maatalouden kausitöitä, mutta niistä sai tosi huonoa palkkaa. On parempi myydä Isoa Numeroa Suomessa. Tulin tänne ensimmäisen kerran neljä vuotta sitten, muualla ulkomailla en ole ollutkaan.
Aina kun saamme kerättyä rahaa, lähetämme sen Romaniaan lapsille sähköä, polttopuita ja koulunkäyntiä varten. Talomme on pieni, siinä on vain yksi huone ja puulämmitys. Kaksi teini-ikäistä lastani asuvat siellä keskenään, kun olen mieheni kanssa täällä. Kaiken hinta on noussut, mutta emme voi oikein säästää mistään. Voimme kuitenkin olla täällä Suomessa myymässä lehteä pidempiä aikoja kerrallaan.
Nyt olemme olleet täällä puolitoista kuukautta ja menemme kotiin taas pääsiäiseksi, jos olemme siihen mennessä ansainneet tarpeeksi rahaa. Viime aikoina en ole saanut myytyä kovin paljoa. En tiedä, miksi lehteä ei osteta.
Joskus ihmiset ostavat meille ruokaa. Lähetämme sitäkin Romaniaan.
Joskus asiakkaat ja ohikulkijat ostavat meille ruokaa: salamia, keksejä, suklaata. Lähetämme nekin Romaniaan, kuten myös lahjaksi saamamme vaatteet. Pakkaamme ne yhteen isoon kassiin ja laitamme autokyytiin. Jotkut yritykset ja yksityishenkilötkin ajavat autolla Suomen ja Romanian väliä pari kertaa kuussa ja ottavat kyytiin ihmisiä ja matkatavaroita. Myös sukulaiseni ajavat noita matkoja, ja heidän kyytiinsä saan lähetykset ilmaiseksi. Lähetin yhden laukun viime viikolla ja seuraavan laitan matkaan ensi viikolla.
Nyt on viikonloppu tulossa. Lauantaina menen myymään lehteä, mutta sunnuntaina myyntipaikallani ei liiku ihmisiä. Silloin menemme muiden myyjien kanssa päiväksi rautatieasemalle tappamaan aikaa. Asumme hätämajoituksessa, ja se on päiväsaikaan suljettu. Tapaamme rautatieasemalla myös muina päivinä työpäivän jälkeen ennen kuin palaamme majapaikkaamme.
Illalla syömme päivän ensimmäisen aterian, pärjäämme aamukahvilla siihen asti. Joskus ihmiset tuovat päivällä meille pikkupurtavaa, mutta eivät joka päivä.
Nyt on onneksi kevät ja ulkona on lämpimämpää. Voimme olla muuallakin kuin rautatieasemalla. Ennen meillä oli siellä vähän ongelmia vartijoiden kanssa. He heittivät meitä sieltä ulos. Sitten me olimme ulkona jonkin aikaa ja menimme takaisin sisään. He olivat joskus aggressiivisiakin, ja silloin minua pelotti. Suoranaista väkivaltaa en ole kuitenkaan kohdannut.
Nyt saamme olla asemalla enemmän rauhassa. Tämä tapahtui sen jälkeen, kun hätämajoituksen sosiaalityöntekijöiden kanssa oli ollut tapaaminen, jossa puhuttiin asiasta. En tosin tiedä, vaikuttivatko he asiaan. En tiedä, missä muuallakaan voisimme olla.”
Teksti Hanna Kauppinen
Kuva Janne Hukka
Tämä on näytejuttu huhtikuun 2023 Isosta Numerosta. Osta lehti kadulta ja tue myyjää! Lehden voi myös tilata.
Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa vähävaraisille mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehteä myyvien ihmisten on usein vaikea tai mahdotonta löytää töitä muualta. Myyjä pitää itsellään puolet kansihinnasta. Vuonna 2021 Iso Numero tarjosi toimeentulon lähteen noin 220 hengelle.
