Asuntojen hinnat ovat niin korkeat, ettei niihin löydy asukkaita, kirjoittaa Ison Numeron kolumnisti Mirka Seppälä.
Kun kirjoitan tätä, minulla on kaksi viikkoa aikaa löytää asunto tai jäämme lapseni kanssa kodittomiksi. Irtisanoin nykyisen asuntoni ilman tietoa uudesta, sillä minulla oli vaikeuksia saada maksettua vuokraa enkä halunnut menettää luottotietojani vuokravelkojen vuoksi. Palkat eivät riitä. Jo valmiiksi liian pieniä sosiaalitukia leikataan. Samaan aikaan vuokrat ja muut elinkustannukset nousevat. Näin aiheutuu asunnottomuuskriisi.
Oman tilanteeni en ajatellut kriisiytyvän näin pahoin. Arvelin, että minulla on suomea puhuvana valkoisena naisena ihan hyvät mahdollisuudet löytää uusi koti. Kohtuuhintaisen asunnon löytyminen on kuitenkin osoittautunut vaikeaksi, vaikka vuokra-asuntoja on runsaasti tyhjillään. Pelkästään suuren vuokrafirman omistamassa taloyhtiössä, jossa nyt asun, niitä on kymmeniä. Asuntojen hinnat ovat niin korkeat, ettei niihin löydy asukkaita. Meidänkin kotimme jää muutettuamme tyhjilleen.
Asuntojen hinnat ovat niin korkeat, ettei niihin löydy asukkaita.
Olen kaupungin asuntojonossa. Helsingin Sanomat uutisoi viime vuonna, että Hekalla on tyhjillään tuhansia asuntoja samaan aikaan, kun niitä jonottavat kymmenettuhannet. Yksi syy tälle epäkohdalle on asumispalvelujen jatkuvat ruuhkat. Toinen syy lienee, että isojen vuokrankorotusten jälkeen osa kaupungin asunnoistakin on käynyt monille liian kalliiksi. Ihmiset odottavat jonossa halvempien vapautumista.
Olen lähettänyt lukuisia hakemuksia yksityisille vuokranantajille, joiden asuntojen olen nähnyt olevan tarjolla jo pidempään. Olen ehdottanut pyydettyä pienempää vuokraa: voisi kuvitella, että on järkevämpää vuokrata asunto ja saada siitä edes jotain, kuin pitää sitä tyhjillään. En ole saanut vastauksia.
Tiedämme vuokrien nousevan, mutta emme sitä, kuka niitä nostaa, totesi vuokramarkkinoita tutkinut maantieteen tutkijatohtori Mikael Brunila Käänne-festivaaleilla tammikuussa. Brunila peräänkuuluttaa kiinteistöjen omistamiseen liittyvän datan avoimuuden lisäämistä ja korostaa, että vuokralaisten organisoitua liikehdintää ei synny ilman ilman jaettua ymmärrystä ja kokemuspohjaa. Meidän tulisi tietää enemmän toistemme taisteluista ja ketä vastaan näitä taisteluja käymme.
Pelkään, että käsiin räjähtävään asunnottomuuteen vastataan hätämajoituksilla, joita kunnat ostavat sosiaali- ja terveysalan jäteiltä. Odotan (kauhulla) tiettyjen firmojen laajentavan vanhusten asumispalveluista kodittomien majoitukseen. Voisi kai todeta, että hallituksen politiikka toimii kuten sen kuuluukin, kun omistava luokka rikastuu köyhien päätyessä kadulle.
Mirka Seppälä
Köyhä yksinhuoltaja Itä-Helsingistä
Tämä on näytejuttu huhtikuun 2025 Isosta Numerosta. Osta lehti kadulta ja tue myyjää. Lehden hinta on nyt 15 euroa, josta puolet on edelleen myyjän tuloa. Ison Numeron voi myös tilata.
Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa vähävaraisille mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehteä myyvien ihmisten on usein vaikea tai mahdotonta löytää töitä muualta. Myyjä pitää itsellään puolet kansihinnasta. 14 vuoden aikana Ison Numeron myyjät ovat ansainneet työllään yli 2 miljoonaa euroa tuloja.