Kaveripiirissäni yksi ohje lasta odottavalle on, että kannattaa rajoittaa aikaa, jonka käyttää pikkulapsivanhemmuuteen erikoistuneilla sivustoilla.
Ne voivat tuottaa olon, että ei voi ikinä onnistua vanhemmuudessa. Erilaiset erityisesti äideille odotuksia ja ohjeita kasaavat yhdistykset ja vertaisryhmät ovat kukoistaneet internetissä jo vuosikymmeniä. Vanhempien kasvatuspaineet lisääntyvät koko ajan.
Kiinnostavasti paineiden lisääntyessä yhteiskunnan halu tukea vanhempia ei näytä kasvavan, ennemmin päinvastoin. Nykyhallituksen syksyllä ilmoittamat etuusleikkaukset siirtävät joidenkin laskelmien mukaan yli 10 000 lasta pienituloisten piiriin. Lapsiperheköyhyys on kasvanut 1990-luvun noin 4 prosentista 2020-luvun lähes 12 prosenttiin perheistä.
Mielikuvissamme köyhää edustaa usein laiskimus, joka ei laita asioitaan kuntoon. Tosiasiassa vanhemman köyhyys on aina myös lapsen köyhyyttä.
Ristiriita on ilmeinen. Vanhemmilta toivotaan mitä ihmeellisimpiä kasvatuksellisia suorituksia. Yhteiskunta kuitenkin näyttää heistä köyhimmille keskisormea. Tämä ristiriita on sikälikin kiinnostava, että lasten kasvatus on keskeinen osa työvoiman uusintamista, kapitalistisen tuotannon ytimessä.
Vanhemman köyhyys on myös lapsen köyhyyttä.
Yhteiskunta haluaa lapsia korjaamaan huoltosuhdetta. Lapsista kasvaa työntekijöitä, jotka osallistuvat BKT:n kasvattamiseen, josta kerätyillä veroilla maksetaan palveluita. Suomella on siis taloudellinen intressi tuottaa paljon lapsia (kunhan heidät onnistutaan integroimaan koulutusjärjestelmään ja työelämään). Tällä hetkellä kuitenkin perheiden elämää vaikeutetaan siirtämällä niille lapsiin liittyviä vastuita, joista aiemmin huolehti yhteiskunta.
Nykyään lapsi pitäisi vakuuttaa vauvasta saakka ja hänelle pitäisi myös avata säästötili. Ajatuksena tässä on, että yhteiskunnan maksuttomien universaalien palveluiden sijaan vanhempien on rationaalisilla sijoituksilla turvattava lapsen terveydenhuolto. Yhteiskunta takaa yhä vähemmän, yksilöt ja perheet yhä enemmän. Ihan kuin Margaret Thatcher aikaan julisti.
Tästä kaikesta herää kysymys, mitä vanhemmille jää yhtälöstä käteen. Yhteiskunta vetää tukiaan pois, perhevalmennukset järjestetään Teamsissa ja kiintymysvanhemmuusintoilijat syyllistävät. Lapsen kanssa eläminen ja hänen kasvunsa seuraaminen on tietenkin edelleen vanhemmuuden pääasiallinen syy ja ydin. Tuntuu silti oudolta, että siitä tehdään koko ajan vaikeampaa, varsinkin yhteiskunnassa, joka niin epätoivoisesti tarvitsee lisää ihmisiä.
Ihmiset varmaankin tulevat hankkimaan lapsia myös aikojen huonontuessa. Voi kuitenkin käydä niin, että yhä useampi, joka haaveilee lapsista, joutuu lykkäämään toivettaan taloudellisista syistä. Lapsista riippuvainen yhteiskuntamme näyttää tällä hetkellä kyvyttömältä ratkaisemaan tätä ristiriitaa. Se ennemmin työntää käsillään perheitä pärjäämään omillaan samalla kun suu jauhaa synnytystalkoista ja huoltosuhteesta.
Veikka Lahtinen
Podcastaaja ja tietokirjailija
Tämä on näytejuttu toukokuun 2024 Isosta Numerosta. Osta lehti kadulta ja tue myyjää! Lehden voi myös tilata.
Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa vähävaraisille mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehteä myyvien ihmisten on usein vaikea tai mahdotonta löytää töitä muualta. Myyjä pitää itsellään puolet kansihinnasta. Vuonna 2022 Iso Numero tarjosi toimeentulon lähteen noin 280 hengelle.
