Kun ilmat kylmenevät, Maria Stănescu tekee lyhyempää työpäivää ja lämmittelee kaupoissa.
Olen Maria, 29 vuotta, ja olen tullut tänne Romaniasta elättääkseni perheeni. Kuulin Isosta Numerosta noin viisi vuotta sitten ystäviltäni, jotka olivat olleet täällä aiemmin.
Minulla on kolme lasta: 12, 10- ja 3,5-vuotiaat. Anoppini huolehtii heistä, kun olen Suomessa. Olen yleensä täällä noin kolme kuukautta kerrallaan. Sitten käyn kotona parin viikon ajan, ja sen jälkeen palaan taas tänne.
Lapseni käyvät koulua, minäkin kävin, mutta vain neljä vuotta. Kun olin lapsi, perheeni kiersi töissä kylästä toiseen ja asuimme teltassa. Isäni teki patoja ja rikkalapioita, joita minä myin äitini kanssa.
Nykyään tuota työtä tekevät tuntemistani ihmisistä vain vanhat, kun taas me nuoremmat matkustamme ulkomaille töihin, esimerkiksi myymään Isoa Numeroa. Vanhat ihmiset eivät jaksa matkustaa, joten he ovat jääneet Romaniaan.
Oma isäni kuitenkin on täällä, kuten myös mieheni, siskoni ja kolme veljeäni, mutta lapset eivät. Toivoisin saavani heidätkin Suomeen, mutta en usko, että se olisi mahdollista. Tarvitsisin sitä varten oman asunnon ja rahaa. En näe Romaniassakaan mitään tulevaisuutta, koska siellä meille ei ole toimeentuloa emmekä saa mistään apua.
Kun olin lapsi, perheeni kiersi töissä kylästä toiseen ja asuimme teltassa.
Mielestäni tämä työ on oikein hyvää, mutta ei minulla ole oikein vaihtoehtojakaan. Voisin tehdä mitä työtä vain. Lehden myyminen ei vaadi paljoa taitoja: olen vain myyntipaikallani Kluuvissa ja käyttäydyn hyvin, olen kohtelias. Asiakkaani ovat mukavia. He hymyilevät ja puhuvat minulle, kun ostavat lehden. Kommunikoimme käsimerkein, vaikka olen oppinut muutamia tavallisimpia sanoja suomeksikin.
Myyn yleensä lehteä joka päivä yhdeksästä viiteen, mutta marraskuussa teemme jo lyhyempiä päivä, koska alkaa olla niin kylmä. Lämmittelemme käymällä sisällä kaupassa ja lopetamme jo kahden aikaan. Talvi vaikuttaa myyntiin. Silloin lehteä ostetaan vähemmän, kun on pimeää ja sataa vettä. Ihmiset eivät pysähdy niin usein katsomaan lehteä.
Töiden jälkeen menen Hirundon hätämajoitukseen, pesen pyykkiä ja puhun lasteni kanssa puhelimessa. Hätämajoituksessa ei ole kokkausmahdollisuuksia, mutta voimme lämmittää ruokaa mikroaaltouunissa. Kotona sitten teen kanakeittoa, joka on lempiruokaani.
Hätämajoituksessa asuu perheenjäseniäni ja naapureita kotikylästäni, joten tunnemme toisemme ja vietämme aikaa yhdessä huoneissamme. Emme oikeastaan pidä hauskaa täällä, mutta kotona kyllä juhlimme esimerkiksi syntymäpäiviä, kuuntelemme musiikkia ja tanssimme.
Minäkin tykkään tanssia, mutta vain harvoin ja erityisissä juhlissa, kuten vaikkapa häissä. Pidän varsinkin romanialaisesta manele-musiikista.
Teksti ja kuva Hanna Kauppinen
Tämä on näytejuttu marraskuun 2022 Isosta Numerosta. Osta lehti kadulta ja tue myyjää! Lehden voi myös tilata.
Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa vähävaraisille mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehteä myyvien ihmisten on usein vaikea tai mahdotonta löytää töitä muualta. Myyjä pitää itsellään puolet kansihinnasta. Vuonna 2021 Iso Numero tarjosi toimeentulon lähteen noin 220 hengelle.
