Elokuvissa näkyy vähän vähemmistöjen edustajia, ja hekin turhan usein stereotyyppisissä rooleissa, pohtii päätoimittaja Veera Vehkasalo.
Tänä vuonna kotimaisella elokuvalla on ollut monenlaista aihetta juhlaan. Suomalaistuotannot ovat noukkineet palkintoja niin Cannesissa kuin Venetsiassakin.
Tässä lehdessä keskitytäänkin sen kunniaksi leffoihin. Mukana on muun muassa Cannesissa palkitun Hytti nr 6:n näyttelijä Seidi Haarla, Venetsiassa palkitun Sokea mies halusi nähdä Titanicin näyttelijä Petri Poikolainen että Khadar Ayderus Ahmedin ohjaama Guled & Nasra. Ajattelimme, että jos korona veti katsojat kotisohvalle sarjojen eteen pois elokuvatettereista, nyt voisi olla aika kääntää katse takaisin elokuviin ja palailla teattereihin.
Mutta ketä me oikeastaan katsomme, kun katsomme kotimaista elokuvaa? Mainitussa listassa on suomalaiselle elokuvalle aika poikkeuksellinen edustus. Ainakin, jos katsoo lokakuussa nyt kolmatta kertaa julkaistua katsausta diversiteetistä suomalaisissa fiktiivisissä elokuvissa ja televisiosarjoissa. Viime vuoden saldo hahmojen osalta oli arvattava: 93 prosenttia hahmoista oli valkoisia, cis-heterorooleja. Vähiten rooleista löytyi sukupuolivähemmistöjä (0,06) ja vammaisia (0,3 prosenttia).
Etnistä vähemmistöä edustavia oli viitisen prosenttia ja seksuaalivähemmistöjäkin aika surkeat 1,6 prosenttia. Suomen romaneita tai saamelaisia ei ollut yhtäkään.
Ketä me oikeastaan katsomme, kun katsomme kotimaista elokuvaa?
Vaikka jälkimmäiset ovat jo näkyvämpiä määriä, jäävät ne yhä reilusti alle todellisten osuuksien. Tilastokeskuksen mukaan Suomessa ulkomaalaistaustaisia on noin kahdeksan prosenttia. Se kertoo jo jotain, vaikka se ei etnisen vähemmistön kanssa kategoriana ihan yksiin menekään. Seksuaalisuutta ei tietenkään tilastoida, mutta seksuaalivähemmistöön kuuluvia Suomessa on arviolta 5–15 prosenttia.
Luvut kertovat tietenkin siitä, minkälaiset ihmiset nähdään yhteiskuntamme normina ja keiden tarinoita olemme tottuneet kuulemaan ja näkemään. Ehkä vielä enemmän kertoo se, minkälaisia vähemmistöjen roolit ovat. Ovatko he käsikirjoituksissa mukana toisintamassa stereotyyppejä tai täyttämässä jonkinlaista vähemmistökiintiötä, joka tuotannossa muistettiin lisätä mukaan? Tai samanlaisina kiinnostavina hahmoina ja monimutkaisina yksilöinä kuin ne kaikki valtaväestön heterotkin? Audiovisual Producers Finlandin tilastokatsauksen mukaan etenkin etnisten vähemmistöjen rooli tarinassa liittyi usein heidän taustaansa tai ihonväriinsä. Seksuaalivähemmistöroolit sen sijaan olivat jo vähemmän stereotyyppisiä ja normalisoituneempia – sen sijaan että vähemmistöön kuuluminen olisi kaiken nielevä huutomerkki.
Myös meille Isoon Numeroon tulee välillä pyyntö saada lehden myyjä kuvauksiin mukaan. Tavallaan on hienoa, jos tämäkin ryhmä ihmisiä näkyy ruuduillamme. Mutta mieleeni ei nyt tule yhtään ehdotusta, jossa rooli olisi edustanut jotain muutakin kuin köyhyyttä tai osattomuutta.
Veera Vehkasalo
Päätoimittaja
Tämä on näytejuttu marraskuun 2021 Isosta Numerosta. Osta lehti kadulta ja tue myyjää! Lehden voi myös tilata.
Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa vähävaraisille mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehteä myyvien ihmisten on usein vaikea tai mahdotonta löytää töitä muualta. Myyjä pitää itsellään puolet kansihinnasta. Vuonna 2020 Iso Numero tarjosi toimeentulon lähteen yli 280 hengelle. Lehden myyjät ansaitsivat yhteensä yli 190 000 euroa.
