Ison Numeron uusi kolumnisti Jenni Kokander sai häälahjaksi oivan elämänohjeen: muista pysähtyä ja katsoa ympärillesi.
Menin naimisiin elokuussa 12 vuotta sitten. Kesän 2011 viimeisenä päivänä sain rakastaa ja tahtoa kaikkien edessä. Ukkonen kumisi jossain kaukana, mutta syksy ja sateet alkoivat vasta seuraavana päivänä. Hääjuhla muutti elämäni täysin ja ymmärsin jotain olennaista elämisestä. Vaikka kyse oli romanttisesta juhlasta, se mitä oivalsin, ei liittynyt puolisooni millään tavalla. Kyse ei ollut rakkauden luonteen oivaltamisesta tai loppuelämän sitoumuksen aiheuttamasta ajatusten kirkastumisesta, vaan yhdestä pienestä hetkestä kaiken humun keskellä.
Eräs viisas ystäväni oli nimittäin antanut minulle täydellisen evästyksen tärkeää päivää varten.
”Muista pysähtyä ja katsoa ympärillesi.”
Monet tärkeät hetket luiskahdat ohi jättämättä meihin jälkeäkään, kun keskitymme siihen että kaikki menee suunnitelmien ja oletusten mukaan. Joulut, juhannukset ja lasten rippijuhlat, lauantain saunavuorosta puhumattakaan, voivat jälkikäteen olla musta aukko, josta ei muista mitään. Kun koko viikon odottaa viikonloppua ja stressaa, menevätkö lauantaina jaffat tasan, ei huomaa hetkiä, joissa vaivihkaa onkin ollut onnellinen. Kun kauan odotettu H-hetki sitten koittaa, ei siitäkään jää käteen muuta kuin yli vedetty muistilista.
Onneksi toteutin ystäväni neuvoa ja keskellä häiden hulinaa katsoin ympärilleni.
Aterimet kilisivät posliinia vasten. Puheensorinasta tunnisti vilpittömän ilon. Näin isäni lempeät silmät ja äitini kuiskaamassa jotain hymyillen hänen korvaansa. Joku nauroi ääneen. Mieheni karhea käsi puristi omaani pöydän alla.
Tuosta hetkestä lähtien olen alkanut ikään kuin nauhoittaa itselleni muistoja. Olen pysähtynyt merkityksellisiin hetkiin ja katsonut ympärilleni. Keskittynyt toteamaan, että tämä tapahtuu minulle. Aina ei kyse ole mullistavista isoista havainnoista tai kokemuksista. Joskus pysähdyn katsomaan kuraisella kadulla kimaltavaa karkkipaperia, tai kissani auringossa hehkuvia viiksiä.
Yhtenä päivänä bussissa minua vastapäätä istuvan, noin 13-vuotiaan pipopään kuulokkeista vuosi läpi Liisa Tavin kappale Jäähyväiset aseille. Pysähdyin hetkeen ja annoin liikutuksen hoitaa väsynyttä sydäntäni. Tässä ajassa ja maailmantilanteessa tuo pieni hetki tuntui erityisen tärkeätä tallettaa sielun kovalevylle.
Odotamme jatkuvasti jotain. Suunnittelemme, varaudumme ja haalimme turvaksemme turhaa materiaa. Keskitymme epäolennaisuuksiin, haaveilemme ikuisesta nuoruudesta, jatkuvasta kasvusta ja vaurauden tavoittelusta. Se estää hetkessä elämistä ja inhimillistä hyvinvointia, joka olisi kuitenkin olennaista odottamisen arvoisen huomisen luomiseksi.
Talvi alkaa taittua ja pitkän odotuksen jälkeen valo voittaa. Yritän muistuttaa itseäni pysähtymään tähän hetkeen. Ennen kuin alan odottaa kesää, suunnitella huomista, tai valmistautua maailmanloppuun, suljen silmäni. Pysähdyn keskelle kaupungin sykettä, annan auringon lämmittää kasvojani ja totean: kevät on nyt.
Jenni Kokander
Näyttelijä ja kirjailija
Tämä on näytejuttu huhtikuun 2024 Isosta Numerosta. Osta lehti kadulta ja tue myyjää! Lehden voi myös tilata.
Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa vähävaraisille mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehteä myyvien ihmisten on usein vaikea tai mahdotonta löytää töitä muualta. Myyjä pitää itsellään puolet kansihinnasta. Vuonna 2022 Iso Numero tarjosi toimeentulon lähteen noin 280 hengelle.