Helsingin yliopiston romanikielen ja -kulttuurin tutkijat keräsivät yhden maailman suurimmista romanimurteiden kieliaineistoista. Kielen statuksessa on tutkijan mukaan kohentamista.
Teksti Riikka Minkkinen Kuva Sofiya Zahova
”Kielten kuolemaa ennustavat kielitieteen mallit eivät päde romanikieleen, sillä niiden mukaan sen olisi pitänyt kuolla jo kauan sitten”, sanoo yliopistonlehtori ja dosentti Kimmo Granqvist. Hän johtaa vuonna 2016 valmistuvaa tutkimusta, joka kerää tietoa Itämeren alueen pohjoisista romanimurteista.
Suomessa puhuttava romanikielen murre on elossa, mutta vakavasti uhanalainen. Romanimurteiden katoaminen kytkeytyy vähemmistön integraation asteeseen eri puolilla Eurooppaa. Ruotsista ja Englannista kielet ovat jo kuolleet pois.
”Kieli on säilynyt elinvoimaisempana siellä, missä romanien vuorovaikutus valtaväestön kulttuurin kanssa on ollut vähäisintä ja romani toiminut äidinkielenä”, kertoo Granqvist.
Alkujaan Intiasta lähtöisin oleva kieli on uhanalainen myös Baltian maissa, mutta sen häviämisestä ei ole yhtä suurta huolta kuin Suomessa, jossa romanikielen pohjoinen murrekaalo on saanut runsaasti vaikutteita valtakielestä. Euroopan merkittävimmällä vähemmistökielellä on varovaisesti arvioituna 3,5 miljoonaa, mutta todennäköisesti 10–20 miljoonaa puhujaa.
Koneen Säätiön rahoittaman tutkimuksen tarkoituksena on koota romanikielen historiaa ja kielioppia. Projektin tuloksena syntyy muun muassa Suomen romanikielen ensimmäinen tieteellinen kielioppi.
Tutkimuksen aineistoa esiteltiin elokuussa juhlaseminaarissa Helsingin yliopistossa. Yksi puhujista, Oxfordin yliopiston emerita Judith Okely, kertoo kiinnostuneensa romanien kulttuuria tutkiessaan niistä hetkistä, jolloin romanikieltä päätettiin käyttää. Osoittautui, että kieltä käytettiin joissakin tilanteissa, ulkopuolisten läsnä ollessa, salakielenä.
”Opin että romanilapset ovat joustavia kielenkäytössä. He olivat koulutettuja, vaikka eivät olleet käyneet kouluja”, hän sanoo.
Vaikka asenteet ovat muuttuneet, osa Suomen romaneista toivoo edelleen kielen säilyvän vain oman ryhmän sisällä.
”Osa tutkimuksen aineiston kerääjistä oli romaneja. He onnistuivat tehtävässä parhaiten. Puolassa ja Suomessa aineiston keruu tuskin olisi onnistunut muilta kuin romaneilta”, kertoo Granqvist.
Vähemmistökielen oikeudet on turvattu laissa 1990-luvun puolivälistä saakka, mutta Granqvistin mielestä romanikielen säilyttämiseksi ei tehdä Suomessa käytännössä tarpeeksi. Kieltä taitaa hyvin enää vain noin yksi kolmasosa Suomen romaneista. Suurin osa puhujista on iäkkäitä.
”Peruskouluopetus tavoittaa vain 20 prosenttia romanioppilaista. Romanikielen opetusmateriaaleja tarvittaisiin huomattavasti enemmän. Myös opettajankoulutusta pitäisi toki tehostaa.”
Romanikielen arvostuksessa on myös parantamista.
”Varmasti paljon voitaisiin tehdä, jotta romaniperheitä saataisiin motivoitua käyttämään romanikieltä. Romanikieleen törmää Suomessa harvoin. Ei ole juuri romaninkielisiä televisiolähetyksiä, ja romaninkielistä kirjallisuutta ilmestyy hyvin vähän”, Granqvist sanoo.
Vaikka kieltä ei enää käytettäisi yhtä paljon kuin ennen, on sillä edelleen merkitystä.
”Sitä pidetään kuitenkin identiteetin osana ja kielenä, johon romanit samastuvat.”
