Näyttelijä Noora Dadu on Kuusankoskelta kotoisin oleva ihmisoikeustaistelija. Siihen rooliin hän joutui palestiinalaisten sukujuurtensa takia.
”Nii-in, taas mies”, Noora Dadu sanoo. Hän on juuri kertonut kesäteatterinäytelmästä, johon hän valmistautuu. Se on Ryhmäteatterin Kesäyön uni, joka on William Shakespearen spektaakkelimainen komedia. Näytelmässä keijut sekoittavat kukkapölyllä kuolevaisten päät.
”Teoksessa on paljon tasoja, joita voi miettiä filosofiselta kantilta tai ikään kuin mielen kerroksina pinnan komedian lisäksi. Mutta miten tahansa katsottuna se on viihdyttävä.”
Dadu esittää nuorta miestä, jonka rakkauden kohde vaihtuu muutamia kertoja ja uuden rakkauden kohdatessaan hän ajattelee olevansa täysin järjissään.
Mutta Dadu ei ole näytelmässä ainoa, jonka kautta sukupuolirooleja sekoitetaan, vaan esimerkiksi nuori miesnäyttelijä Pyry Äikää näyttelee naista.
Oman miesroolinsa osalta prosessi on vielä kesken, Dadu selittää.
”En ole vielä ratkaissut sitä kysymystä, että onko sillä munat. Voihan mies olla ilman pippeliäkin. Mietin, miten tämän hahmon sukupuoli määrittyy. Ainakin hahmo on sillä lailla heteromies, että hän rakastaa naista, esittää sitä sitten Pyry tai toista naisrakastajaa näyttelevä Anna-Riikka Rajanen.”
Kysymys rakkaudesta on kysymys politiikasta.”
Dadu on esittänyt miestä usein aiemminkin ja sanoo, että tavallaan on siistiä, että on 35-vuotias naisnäyttelijä, joka miettii, että millaistahan olisi esittää naista.
Viisi–kuusi vuotta sitten Dadu alkoi tutkia näyttämöllä seksuaalisuutta, sukupuolta ja seksuaalisuuden näyttäytymistä ja sitä, miten se voi olla muutakin kuin seksiä ja rakastumista. ”Siinä se miehen esittäminen tuli luontevasti.”
Dadua ihmetyttää se, miksi meitä viehättää maskuliinisuus loputtomiin. ”Ja se, mitä me miellämme maskuliinisuudeksi ja miksi liitämme maskuliinisuuden miehiin.”
Dadun paikka näillä kokeiluille on ollut helsinkiläinen Teatteri Takomo, jossa hän teki yhteistyötä muun muassa Joanna Haartin, Antti Holman, Jukka Ruotsalaisen, Hanna Raiskinmäen ja Niina Hosiaisluoman kanssa.
”Ne keskustelut, joita kävimme olivat feminismin ja sukupuolikeskustelun tuolla puolen. Siinä porukassa oli selvää, että ihminen voi olla montaa, monella tavalla, hullu ja vapaa. Mutta tutkiminenkin on liian teoreettinen sana. Lavalla tehdään, eletään ja hikoillaan.”
Näiden kokeilujen jäljiltä, joissa Dadu esitti miestä, hänelle tarjotaan lähinnä roolia miehenä.
Toisaalta viime vuonna Dadu teki monologiteoksen Minun Palestiinani, jonka vuoksi hänelle tarjotaan nyt rooleja musliminaisena.
”Eivät ne minua kiinnosta, ensinnäkään en ole muslimi. En koe olevani aihepiirin asiantuntija.”
Dadu sanoo olevansa kiinnostunut feminismin teoriasta. Yksi kiinnostuksen ilmenemismuoto on hänen halunsa purkaa sukupuolien esittämisen tematiikkaa. Dadu on kiinnostunut myös toiseuttamisesta.
”Ainakin minusta tuntuu, että useimmissa teattereissa jo tiedetään, että blackface ei käy, mutta tehtävää on paljon. Kyllä Sonya Lindforsin tyyppiset tekijät muuttavat tapoja katsoa. Teatterissa on paljon sokeita pisteitä.”
Blackface tarkoittaa, että valkoinen näyttelijä maskeerataan tummaihoiseksi. Aiemmin yleinen käytäntö tulkitaan nykyisin rasistisena ja stereotyyppisenä. Sen kyseenalaistaminen liittyy representaatioon: kuka esittää ketä ja kuka saa äänensä kuuluviin. Jos valkoinen tulkitsee tummaihoisen kokemuksia, mitä aitoa tulkinnassa on?
Dadu lisää, että representaation ja toiseuttamisen kysymys ei todellakaan ole vain kysymys mustasta ja valkoisesta. ”Se ulottuu oikeastaan teatterin ytimeen, eikä siihen ole ihan yksinkertaisia vastuksia.”
Hän lisää, että näyttelijällä on hurja vastuu, tietää hän representaation ongelmista tai ei.
”Näyttelijä joutuu tekemään väitteitä erilaisten ihmisten kehoista tai ajatuksista. Silloin näyttelijän olisi hyvä ymmärtää enemmän. Näyttelijän koulutus on opettanut minut itkemään tai nauramaan käskystä, ei ymmärtämään rakenteellisia kysymyksiä. Nykyään teatterikoulussakin näistä asioista puhutaan ihan toisella tavalla, mikä herättää toivoa.”
Dadu sanookin lukevansa paljon, se on hänelle tapa hankkia ymmärrystä.
Hän esittelee kirjastosta lainaamia teoksiaan pyynnöstäni: Marjane Satrapin The Embroideries -sarjakuva iranilaisnaisten seksinharrastamisesta, Julia Kristevan Musta aurinko, jossa käsitellään masennusta ja feminismiä, Knausgårdia ja Lehmannin Draaman jälkeinen teatteri. Kattaus vaikuttaa hyvin dadumaiselta: jotain sopivan humoristista, yhteiskunnallista ajattelua, feminismiä ja teatteritiedettä.
Omaa suhdettaan monikulttuurisuuteen Dadu käsitteli teatteriteoksessa Minun Palestiinani. Dadun isä on palestiinalainen, äiti suomalainen. Hän on kasvanut nuoruutensa Kuusankoskella ja sanoo osaavansa noin kolme sanaa arabiaa.
Työ alkoi siitä, että Dadu halusi käsitellä Palestiinan ja Israelin välistä konfliktia ja sitä, kuinka pitkään se on kestänyt. Dadu sanoo, että hänen suhteensa Palestiinaan on lähtökohtaisesti poliittinen ja että se on ihmisen kysymys, hätä siitä, että konfliktia ei saada ratkaistua.
”Asia ei ole minulle mikään hummuskysymys, vaan koen olevani asiasta vastuussa, koska koska olen seurannut konfliktia koko elämäni. Miksei asialle tehdä mitään? Kuinka pitkään tämä konflikti voi jatkua? Minusta tuntui, että suomalaiset eivät tiedä asiasta tarpeeksi ja halusin tehdä asiasta näytelmän.”
Minun Palestiinani on huikea, pitkä monologinäytelmä, joka kertaa Israelin miehityspolitiikan historian ja tilanteen palestiinalaisten näkökulmasta. Sitä esitettiin Teatteri Takomossa ja Ryhmäteatterissa täysille saleille ja palaute on ollut kiittävää.
Historiankirjojen lisäksi Dadu keräsi materiaalia myös omasta elämästään ja kokemuksistaan. Erityisesti Dadu kuvaa sitä turhautumista, jota hän tuntee tilannetta kohtaan.
Lähi-itä saa Dadun puhumaan mediasta.
”Tuntuu, että lehdissä on niin puutteellisilla tiedoilla kirjoitettuja juttuja, jossei tahallaan harhaanjohtavaa niin ainakin väärinymmärrettyjä. Palestiina–Israel-konflikti ei ehkä ole niin mediaseksikäs ja aiheen uutisointiin on puuduttu.”
Dadun mielestä median pitäisi kuitenkin sitkeästi tarttua aiheeseen, jotta konflikti saadaan ratkaistua.
”On traagista, että uutisoitiin väsytään, sillä sen takia konfliktia ei saada ratkaistua, koska ihmiset eivät vieläkään ole tarpeeksi järkyttyneitä. Ihmiset eivät vieläkään ymmärrä siionismin kolonialistista perustaa, se ei mene suurelle yleisölle läpi. Tilanne on kuitenkin mahdollista muuttaa ja sen on muututtava.”
Ja miten moneen muuhun asiaan tarvittaisiin muutosta myös: saamelaisten tilanteeseen ja ilmastonmuutoksen pysäyttämiseen, Dadu luettelee. Ratkaisu olisi meidän kaikkien muuttuminen.
”Mutta me ei haluta muuttua, vaikka se pelastaisi meidät itsemme paljolta, muun muassa masennuksesta, silti ratkaisuja ei haluta. Radikaalien ratkaisujen tekijät ovat niin marginaalissa, kun iso yhteiskunnallinen muutos vaatisi niin monen asian uudelleen järjestämistä.”
Palestiina-kysymyksen ratkaisu mietityttää Dadua paljon.
”Mutta pakko myöntää, että välillä on vaikeaa, lähes mahdotonta, olla toiveikas tämän suhteen. Siitä huolimatta on pakko, luovuttaminen olisi sama kuin selän kääntäminen palestiinalaisille”, hän sanoo.
Jos mä jotakin haluan ihmisille sanoa on, että jos tuntuu, ettei ole aikaa mihinkään, niin perkele ne koneet kiinni!”
Minun Palestiinani on myös kertomus muistista ja minäkuvasta, siitä miten rakennamme historiaa itsemme näköiseksi. Myös tämä linkittyy mediaan.
”Meillä on hirvittävä tarinapakkomielle. Joskus jutut menevät oudoiksi, kun kaikkeen rakennetaan tarina.”
Dadu kaipaa, että suurissa medioissa tehtäisiin selvemmin arvovalintoja ja esimerkiksi teatteria avattaisiin sitä tuntemattomille.
”Nyt lähtökohta kulttuurikritiikeillekin on, että mitähän ne lukijat haluaisivat lukea.”
Keskustelu kääntyy siihen, miten haastateltavan ja toimittajan dynamiikka toimii, haastateltavan on Dadun mukaan välillä on vaikea tehdä itseään ymmärrettäväksi.
Toisen ymmärtäminen on vaikeaa, sitä Dadu käsitteli Joanna Haartin kanssa Estella ja Sofia -trilogiassa, jonka yhtenä juonteena olivat Eeva-Liisa Mannerin ja Anna-Liisa Mäenpään kirjeenvaihto.
”Isoimpia kysymyksiä oli että, voiko toinen ymmärtää toista ihmistä. Kuinka isoa kurotusta ymmärtäminen vaatii, kun pohjalla on erilaiset maailmankuvat mutta hahmot kuitenkin tykkäävät toisistaan. Se kertoo timantinkirkkaalla tavalla siitä, millä tavalla ystävyys loppuu, kun ymmärrystä ei löydykään tai lähestytään konfliktitilannetta.”
Dadu sanoo, että kyse on siitä ihmisen perustavanlaatuisesta tarpeesta tulla kuulluksi ja ymmärretyksi.
”Me pelätään olla eri mieltä, vaikka erimielisyyden hyväksyminen ja ylistäminen olisi just hyvä lähtökohta kunnioittavalle dialogille. Estella ja Sofia käsitteli erityisesti symbioottisen ihmissuhteen vaaroja, ristiriitaa sen välillä että ihminen haluaa sekä kohdata että tulla hyväksytyksi kokonaisena.”
Kaikessa kohtaamisessa on kuitenkin väärinymmärrys läsnä.
”Rakkaus ja armo mahdollistaa sen, että voimme kuitenkin touhuilla yhdessä. Onhan niitä ymmärtämisen hetkiä, mutta en ymmärrä ketään läpikotaisin, en omia lapsiani, en ystäviäni”, Dadu sanoo.
”Sen takia minusta kysymys rakkaudesta on kysymys politiikasta. On pöhköä, että minulta kysytään, olenko poliittinen näyttelijä – niin kuin nämä asiat olisivat irrallaan? On äärimmäisen poliittista miettiä, kuinka ihmiset tulevat toistensa kanssa toimeen.”
Dadu vastaa hiljaa, kun kysyn mistä hän nauttii. ”Mä tykkään salilla käymisestä, nähdä kavereita ja vitsailla Whatsappissa pikkuryhmissä. Mä kysyn Teemulta.”
Dadun puolison, taiteilija Teemu Mäen ääni kuuluu viereisestä huoneesta: ”Nukkumisesta.”
Dadua naurattaa. ”Toiset ihmiset tarvitsevat vain kuusi tuntia yössä unta. Mä haluan vaatia jotain hyvitystä siitä menetetystä ajasta, kun mun täytyy saada unta se kahdeksan yhdeksän tuntia.”
Ja runoista, niitä Dadu rakastaa. Hän onkin palkittu lausuja. Runojen ääneen lausuminen sitoo ajattelun, ymmärtämisen ja viestin välittämisen toiselle. Ne ovat niitä asioita, joita Dadu tutkii.
Nyt Dadu pitää taukoa sosiaalisesta mediasta. Häntä huolestuttaa liiallisen netinkäytön vaikutus ihmisen keskittymiskykyyn.
”Kaksi päivää sen jälkeen kun olin poistanut Facebook-profiilini, sain ekaa kertaa pitkään aikaan impulssin laittaa ruokaa ja mielessäni oli useita ruokalajeja, joita halusin valmistaa. Sosiaalisen median käyttö muuttaa aivojamme. Jos mä jotakin haluan ihmisille sanoa on, että jos tuntuu, ettei ole aikaa mihinkään, niin perkele ne koneet kiinni.”
Minun Palestiinani ja Eduskunta III nähtävissä vielä Tampereen teatterikesässä 1.–7.8. Kesäyön uni Suomenlinnassa (ensi-ilta 18.6., esitykset 15.6.–31.8.).
Syksyllä 2016 nähdään Dadun seuraava oma teos Baltic Circle -festivaalilla, joka käsittelee ainakin itsesensuuria ja muutoksen vaikeutta.
Noora Dadu
- Nuori näyttelijä -palkinto marraskuussa 2015.
- Vuoden nuori lausuja Kajaanin Runoviikolla vuonna 2006.
- Syntynyt Kuusankoskella suomalaisäidin ja palestiinalaisisän perheeseen.
- Valmistui maisteriksi Teatterikorkeakoulusta vuonna 2010.
- Tunnettu muun muassa Eduskunta-näytelmistä sekä Estella & Sofia -trilogiasta.
