Moni kauhistelee, miten Hilla Lehtimäki voi asua itsekseen, perustaa firman tai haaveilla yökerhon perustamisesta. Hillan mielestä vammaisuus ei ole mikään syy jättää asioita tekemättä.
Teksti: Helmiina Suhonen Kuvat: Sabrina Bqain
Korkokengät tietenkin!
Hilla Lehtimäki, 20, haluaa näyttää hyvältä, kun hän lähtee ovesta ulos. Naiselliseen tyyliin kuuluvat kauniit kengät ja ihanat mekot.
”Moni kuvittelee, että pyörätuolissa istuvalla pitäisi olla kulahtaneet collegehousut jalassa, koska ne on helppo vetää jalkaan. Miksi en saisi pukeutua niin kuin muutkin?”
Vammaisille suunniteltuja vaatemallistoja Lehtimäki kammoksuu. Hän ei koskaan suostuisi pukemaan sellaisia rumiluksia päälleen. Siispä tavalliset pillifarkut kiskotaan jalkaan avustajan voimin. Lehtimäki haluaa vain sellaisia avustajia, jotka suostuvat pukemaan hänet vaikka cancan-mekkoon.
Muoti on aina ollut Lehtimäelle tärkeä asia, ja hän haaveili pitkään vaatesuunnittelijan urasta. Yksi suuri muotiunelma toteutui pari vuotta sitten, kun Lehtimäki pääsi järjestämään muotinäytöksiä kauppakeskus Kamppiin. Näytösten sanoma oli, että jokainen saa pukeutua niin kuin haluaa.
Pukudraama vei mennessään
Viime syksynä toteutui Lehtimäen toinen unelma, kun hän perusti oman yrityksen. Lehtimäki vuokraa 1800–1920-lukujen pukuja ja asusteita. Tällä hetkellä hän on aivan hurahtanut kyseisen aikakauden aatelisten ja alamaailman tyyliin.
Viktoriaanisen ajan tyylivinkkejä Lehtimäki etsii vanhoista elokuvista. Lempisarjansa Downton Abbeyn hän on katsonut läpi jo seitsemän kertaa. Kaikenlainen draama on kiehtonut aina, joten Lehtimäki tunsi olonsa kotoisaksi naisellisissa mekoissa monien eri tyylikokeilujen jälkeen.
”Jotenkin se vain nappasi heti. Löysin tästä paljon voimaa ja keinoja käsitellä nuoren naisen myrskyäviä tunteita”, Lehtimäki sanoo.
Nyt Lehtimäki haaveilee työstä, jossa saisi olla tekemisissä burleskin ja kabareen kanssa. Esimerkiksi puvustaminen kiinnostaa. Tai sitten oma yökerho! Sellainen, missä olisi 1800-luvun tyyliin cancan-tanssijoita ja ajan henkeen sopiva pukukoodi.
Unelmat toteutuvat, kun uskaltaa rikkoa sääntöjä
Luovana ihmisenä Lehtimäki keksii uusia ideoita ja unelmia jatkuvasti. Moni ihmettelee, miten liikunta- ja puhevammainen nuori pystyy kaikkeen.
”Ei tarvitse tehdä edes kovin ihmeellisiä asioita, kun ihmiset jo kummastelevat, miten uskaltaa, kun on noin vammainen.”
Lehtimäki asuu omassa asunnossa, omistaa ison rottweilerin, on perustanut oman toiminimen ja matkustanut yli 18 maassa. Helppojen oloasujen sijaan hän välillä laittautuu seksikkääseen korsettiin ja röyhelömekkoon. Välillä hän myös saattaa ottaa tatuoinnin itselle tärkeästä aiheesta.
Lehtimäki ei halua miellyttää ketään, vaan hän haluaa tehdä, mitä tahtoo. Suuria haaveita saa olla, eikä asioita tarvitse tehdä, niin kuin muut tekevät.
”Elämä on lyhyt. Riko sääntöjä.”
KUKA
Hilla Lehtimäki
- 20-vuotias hyvinkääläinen yrittäjä, joka omistaa Ms. Private’s Emporium -nimisen pukuvuokraamon.
- Valmistunut merkonomiksi viime keväänä Validia Ammattiopistossa Järvenpäässä.
- Harrastaa musiikin kuuntelua sekä elokuvien ja sarjojen katsomista. Erityisesti Lehtimäkeä kiinnostaa 1800–1920-lukujen kulttuuri.
- Rakastaa argentiinalaista tangoa, ja toivoo pääsevänsä tänä keväänä itsekin tanssitunnille.